Karl Reich
Karl Reich (19. huhtikuu 1871 Oldenburg – 7. syyskuuta 1944 Bremen)[1] oli saksalainen lintukauppias ja lintujen kasvattaja, joka oli ensimmäinen lintujen laulua äänilevylle tallentanut henkilö.
Reich kasvatti 1920-luvulla kanarialintuja, jotka hän opetti laulamaan kuin etelänsatakieli (Luscinia megarhynchos). Hänen taitonsa oli hämmästyttävä, sillä muut kasvattajat eivät yrityksistään huolimatta siinä onnistuneet, koska etelänsatakielen ja kanarialinnun laulukausi ajoittuu eri ajanjaksolle. Kanarialintu on helppo opettaa laulamaan toisen lajin laulua, kun sille poikasena soitetaan esimerkiksi hempon laulua, eikä se kuule oman lajinsa laulua. Reich piti taitonsa pitkään salaisuutena. Menetelmän salaisuus oli siinä, että hän keinotekoisesti pidensi etelänsatakielen "talvea" eli lisääntymistoiminnoille passiivista aikaa. Hän pidensi häkissä pitämiensä etelänsatakielten kevättä pitämällä niitä pimeässä, ja lisäämällä sitten valoa niin, että niiden laulukausi siirtyi parilla kuukaudella eteenpäin, eli samalle ajanjaksolle kuin kanarialinnun laulukausi. Reich tuli niin taitavaksi, että hän sai etelänsatakielensä laulamaan mihin vuodenaikaan tahansa.[2]
Reich teki yhteistyötä saksalaisen tutkijan Hans Dunckerin (1881–1961) kanssa, joka oli lintujen geenitutkimuksen pioneereja.[3]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Staatsarchiv Bremen (Saksa), StAB 4.60/5-7082 ja StAB 10.B Al,564
- ↑ Birkhead, Tim 2009: Lintujen viisaus. Lintutieteen kuvitettu historia. Readme.fi, Gummerus, Jyväskylä. ISBN 978-952-220-092-1
- ↑ Tim R. Birkhead, Karl Schulze-Hagen & Götz Palfne The colour of birds: Hans Duncker, pioneer bird geneticist 2006 Summary(englanniksi)