Karl Höller

Karl Höller (25. heinäkuuta 1907 – 14. huhtikuuta 1987) oli saksalainen säveltäjä.

Elämä ja ura

Höller syntyi Bambergin tuomiokirkon urkurin ja laulajattaren pojaksi. Urkujensoitto ja kirkkomusiikki olivat hänelle varttuessaan tärkeitä. Hänen ensimmäisen opuksensa, Passacaglian uruille, hän antoi isälleen 50-vuotispäivälahjaksi vuonna 1923. Lukion jälkeen Höller alkoi opiskella sävellystä, urkujensoittoa ja orkesterinjohtoa. Würzburgin konservatoriossa hänen keskeinen opettajansa oli Hermann Zilcher. Vuonna 1927 Höller siirtyi Münchenin musiikkiakatemiaan, jossa alkoi käydä Joseph Haasin sävellystunneilla. Tämä muodostui Hölleriä muusikkona vahvasti muovanneeksi kokemukseksi. Haas oli aikoinaan opiskellut Max Regerin johdolla. Haas opetti myös musiikin teoriaa Höllerille, joka samanaikaisesti sai opetusta urkujensoitossa Emanuel Gatscherilta ja orkesterinjohdossa Siegmund von Hauseggerilta. Valmistuttuaan Münchenin musiikkiakatemiasta Höller pääsi sen luennoitsijaksi. Höller sai vuonna 1931 Felix Mottl -palkinnon, mistä alkoi hänen nousunsa yhdeksi sukupolvensa menestyneimmistä säveltäjistä. Erityistä suosiota Höller saavutti sinfonisen musiikin sekä kamari- ja urkumusiikin säveltäjänä. Hänen teostensa esityksiä pitivät muiden muassa Wilhelm Furtwängler, Ludwig Hoelscher ja Georg Kulenkampff.

Höller siirtyi vuonna 1937 Frankfurtin musiikkiyliopistoon, jossa pääsi vuonna 1942 sävellysprofessoriksi. Hän liittyi ennen professoriksi nimittämistään 1942 natsipuolueeseen (NSDAP) ja välttyi rintamapalvelukselta pääsemällä Adolf Hitlerin Gottbegnadeten-Listelle tärkeimmistä säveltäjistä. Puolueeseen liittymisen jälkeen Höller sai myös kansallisen musiikkipalkinnon.

Höller vietti toisen maailmansodan ajan ja ensimmäiset sodanjälkeiset vuodet suureksi osaksi perhepiirissä Bambergissa, jossa hänellä oli rauha säveltää. Nopeassa tahdissa syntyivät muiden muassa viisi viulusonaattia ja neljä jousikvartettoa, jotka esitti Koeckert-Quartett. Vuonna 1949 Höller palasi sävellysluokan johtajana Münchenin oppilaitokseen, jonka johdossa myös toimi vuosina 1954–1972. Höller pysyi sodan jälkeen hyvin tuotteliaana ja oli 1950–1960-luvuilla yksi Saksan konserttisalien esitetyimmistä aikansa sinfonisen ja kamarimusiikin säveltäjistä. Hän tuli usein edustetuksi myös konserttiurkurien ohjelmistoissa. Kamariteostensa esityksissä Höller itse toimi usein pianistina. Hän loi uraa myös kansainvälisesti, ja vuonna 1960 hänet kutsuttiin Yhdysvaltoihin. National Symphony Orchestran esittämänä hänen teoksensa Sweelinck-Variationen sai sekä myönteistä yleisö- että lehdistöpalautetta. Vuonna 1968 Höller kiersi teostensa esitysten merkeissä Neuvostoliitossa. Hän kuului vuodesta 1949 GEMA:n valvontalautakuntaan ja pääsi vuonna 1954 johtokunnan jäseneksi Unescon Kansainvälisen musiikkineuvoston Saksan-osastoon. Höller sai lukuisia palkintoja ja tunnustuksia sekä luovasta että akateemisesta työstään.

Höller kuoli Ylä-Baijerissa vuonna 1987. Hänen syntymänsä satavuotisjuhlan kunniaksi pidettiin Münchenin musiikin ja esittävien taiteiden yliopistossa huhtikuusta syyskuuhun 2007 näyttely.

Tyyli

Höller sävelsi muissa keskeisissä genreissä, mutta ei oopperaa. Eniten hänen tuotantoonsa kuuluu orkesteri- ja kamarimusiikkia. Monet hänen orkesteriteoksistaan ovat orkestroituja versioita kamari- tai pianoteoksista. Höller kehitti yksilöllisen sävelkielen, jossa yhdistyivät saksalaisen myöhäisromantiikan (Anton Bruckner, Max Reger) ja ranskalaisen impressionismin vaikutteet. Hän hallitsi perinteisen kaanonmuodon, ja hänen teoksissaan onkin viitteitä Giovanni Pierluigi da Palestrinan, Jan Pieterszoon Sweelinckin ja Johann Sebastian Bachin perinteisiin. Hän suhtautui varauksella avantgardeen, mutta hänen tuotantoonsa vaikutti myös 1900-luvun alkupuoliskon musiikki, kuten Arnold Schönberg, Paul Hindemith ja jazz.