Karl Dahlman
Karl Rafael Dahlman (15. lokakuuta 1897 Helsinki – 6. tammikuuta 1922) oli helsinkiläinen jääkäri ja heimosoturi. Hän osallistui vapaussotaan sekä lukuisiin heimosotiin. Karl Dahlmanin vanhemmat olivat liikemies Karl August Dahlman ja Ida Nordström.[1][2]
Jääkäriaika
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Karl Dahlman liittyi vapaaehtoisena Saksan jääkäripataljoona 27:n 3. komppaniaan 7. maaliskuuta. Hän osallistui Saksan itärintaman Misse-joen ja Aa-joen taisteluihin.[1][2]
Suomen sisällissota
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Katso myös: Suomen sisällissota
Jääkärijefreitteriksi ylennetty Karl Dahlman saapui kotimaahan jääkärien etujoukon mukana 18. helmikuuta 1918. Dahlman määrättiin päälliköksi Virtain pataljoonan 1. komppaniaan. Myöhemmin hänet siirrettiin Pohjois-Pohjanmaan rykmentin 3. pataljoonan 3. komppanian päälliköksi. Dahlman taisteli komppaniansa mukana Vaskivedellä, Kurussa, Teiskossa, Viljakkalassa, Ylöjärvellä, Epilän-Tampereen taisteluissa ja Karkussa sekä Savon rintamalla.[1][2]
Vapaussodan jälkeinen sotaisa nuoruus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vapaussodan jälkeen Karl Dahlman jatkoi palvelustaan samassa joukko-osastossa komppanianpäällikkönä. Hän siirtyi 9. heinäkuuta jääkärikapteeni Toivo Kuisman retkikuntaan, jossa määrättiin joukkueenjohtajaksi 2. komppaniaan. Kuisman retkikunnassa Dahlman palveli 15. marraskuuta 1918 asti ja osallistui taisteluihin Viesungissa ja Vuokkiniemellä. Dahlman liittyi joukkueenjohtajaksi Viron vapaussotaan matkaavaan Pohjan poikain rykmentin II pataljoonan 5. komppaniaan. Viron armeijassa Dahlman sai vänrikin arvon. Karl Dahlman osallistui Pohjan Poikien mukana taisteluihin Valkissa ja Marienburgissa sekä Petserissä. Hän haavoittui Kirovon kartanon valtauksessa 21. maaliskuuta 1919 ja palasi Suomeen. Toivuttuaan saamistaan vammoista Dahlman liittyi 25. kesäkuuta 1919 Aunuksen retkikuntaan ja sijoitettiin joukkueenjohtajaksi sen 2. rykmentin III pataljoonan 3. komppaniaan. Aunuksen retkikunnassa Dahlman osallistui taisteluihin Säämäjärvellä. Hän palveli retkikunnassa 23. elokuuta 1919 asti. Tämän jälkeen Dahlman jatkoi taisteluita Inkerin vapaajoukoissa, joihin hän liittyi 5. lokakuuta 1919. Dahlman sijoitettiin tiedusteluosaston päälliköksi Pohjois-Inkerin rykmenttiin, jonka mukana hän otti osaa Petroskajan taisteluun. Pohjois-Inkerin rykmentissä Karl Dahlman palveli 18. joulukuuta 1919 asti, jonka jälkeen hän astui Suomen armeijan palvelukseen ja sijoitettiin vääpeliksi Terijoen rajavartiopataljoonan 12. komppaniaan, joka myöhemmin liitettiin Käkisalmen läänin rykmenttiin. Hänet siirrettiin 26. huhtikuuta 1921 Savon jääkärirykmentin 3. komppanian vääpeliksi. Karl Dahlman erosi armeijasta 31. lokakuuta 1921. Dahlman liittyi nyt joukkueenjohtajaksi Repolan pataljoonaan ja otti osaa Porajärven taisteluun, jossa hän haavoittui 28. joulukuuta 1921. Karl Dahlman menehtyi saamiinsa haavoihin 6. tammikuuta 1922. Jääkärivääpeli, Viron armeijan vänrikki Karl Dahlman on haudattu Viipuriin.[1][2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
- Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ylennykset | Kunniamerkit | |
|
|