Kansanomainen puku
Tässä artikkelissa tai sen osassa aihetta käsitellään lähinnä Suomen tai suomalaisten näkökulmasta. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin näkökulmaa yleismaailmallisemmaksi. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Täsmennys: Koskee ilmeisesti vain Suomea |
Kansanomainen puku on maalaisnaisten tai -miesten vaateparsi, joka seurasi perinteisiä kansanpukuja 1800-luvun puolivälistä lähtien. Kansanomaiset puvut seurasivat hyvin pitkälti myös vanhoja tottumuksia ja tapoja. Puvut olivat käytännöllisiä ja porvarilliseen pukeutumiseen verrattuna varsin vaatimattomia. Kansanomainen puku oli 1900-luvun alkupuolelle asti jokseenkin samanmallinen koko Suomessa. Se erosi tyyliltään vielä selvästi ajanmukaisesta muotipuvusta, vaikka yhdentymistä porvariston vaatetukseen tapahtui koko ajan. Se on uudenaikaisempi muoto kansanpuvusta, joka oli muodissa 1800-luvun puoliväliin saakka.[1] Miehet siirtyivät pukeutumisessaan naisia aiemmin lähemmäs porvaristyylistä pukeutumista.[2] Nykyisin kansanomainen puku ja pukeutuminen on hyvin vapaamuotoinen tulkinta siitä, mitä kukin käsittää kansanomaiseksi perinnepukeutumiseksi.[3] Kansanomainen puku ommellaan käsin. Kansanomaisissa puvuissa on piirteitä menneiden aikojen puvuista ja niissä voi olla osia kansallispuvuista. Myös kierrätysmateriaalia voidaan käyttää.[4]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Toini-Inkeri Kaukonen: Suomalaiset kansanpuvut ja kansallispuvut, s. 11-18. WSOY, 1985. ISBN 951-0-12794-9
- ↑ Kansanomainen vaatetus ((Arkistoitu – Internet Archive)) Pukeutuminen. Pielisen museo / Lieksa. Arkistoitu 30.10.2007. Viitattu 26.5.2014.
- ↑ Pukukoodit Fuksit. Eteläsuomalainen osakunta. Arkistoitu 26.2.2014. Viitattu 26.5.2014.
- ↑ Liisa Avelin: Juuripukeutuminen kunniaan! kotikutoisesti. Viitattu 6.7.2023.[vanhentunut linkki]