Tämä on lupaava artikkeli.

Kansallispuolue (Etelä-Afrikka)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tämä artikkeli käsittelee Etelä-Afrikan Kansallispuoluetta. Tšekin Kansallispuoluetta käsitellään artikkelissa Kansallispuolue (Tšekki).
Kansallispuolue
Nasionale Party
National Party

Perustettu 1. heinäkuuta 1914
Lopetti 1997
Johto
Ideologia

1990-luvulla:

Ennen 1990-lukua:

Poliittinen kirjo 1990-luvulla:
keskusta-oikeisto
Ennen 1990-lukua:
oikeisto-äärioikeisto
Toimisto Kapkaupunki

Kansallispuolue (engl. National Party, afrikaansiksi Nasionale Party) oli Etelä-Afrikan hallituspuolue 4. kesäkuuta 1948 ja 9. toukokuuta 1994 välisen ajan. Puolue nimettiin uudelleen vuonna 1995 Uudeksi kansallispuolueeksi. Puolueen hallintoaikana Etelä-Afrikassa noudatettiin apartheid-politiikkaa. Puolue myös muutti Etelä-Afrikan unionin tasavallaksi ja erosi Kansainyhteisöstä. Puolueen pääasiallinen kannattajakunta oli afrikaanerit.[1]

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Afrikaanerinationalismiksi kutsuttuun etno-nationalistisen ideologian keskeiseksi toteuttajaksi muodostui vuonna 1914 perustettu Kansallispuolue. Se sai vuoden 1915 vaaleissa 27 edustajaa. Jan Smutsin hallitus käytti keväällä 1924 kovia otteita maata repineiden hiili- ja kultakaivoslakkojen lopettamiseksi. Sen vuoksi valkoiset työläiset äänestivät seuraavissa vaaleissa työväenpuoluetta ja kansallispuoluetta, jotka voittivat vaalit ja muodostivat yhteishallituksen James Barry Munnik Hertzogin johdolla. Hallitus säilyi vallassa vuoteen 1933 asti. Vuosina 1933–1948 maata hallitsivat Smutsin ja Hertzogin hallitukset, joiden johtava puolue oli Kansallispuolueen ja SAP:n (South Africa Partyn) yhteenliittymä, vuonna 1934 perustettu United Party. Samanaikaisesti afrikaanerinationalistinen ideologia voimistui, ja sen keskeiseksi toteuttajaksi syntyi Kansallispuoleesta eronnut Daniel François Malanin perustama Puhdasoppinen kansallispuolue (afrikaansiksi Gesuiverde Nasionale Party, GNP).[2][3]

Apartheid

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toisen maailmansodan jälkeen uudelleen yhdistynyt Kansallispuolue (nimellä Herenigde Nasionale Party, entinen GNP) lähti vuoden 1948 vaaleihin kampanjoimaan uuden apartheidiksi kutsumansa politiikan puolesta. Se ajoi rotujen välisten avioliittojen kieltämistä ja maassa olevien intialaisten välitöntä kotiuttamista Intiaan Etelä-Afrikalle ”vieraina elementteinä”. Kansallispuolue lupasi myös turvata ”valkoisten työläisten edut ja työmahdollisuudet valkoisten alueilla”, ja sen vaalikampanjassa käytettiin iskulauseita kuten ”Swart gewar” (musta vaara) ja ”Die kaffer op sy plek” (Kafferi sinne minne kuuluukin). Puolue voitti vaaleissa parlamentin enemmistön, vaikka saikin alle puolet annetuista äänistä, ja muodosti hallituksen Daniel François Malanin johdolla.[4]

Kansallispuolueen tiukka apartheid-politiikka lisäsi sen suosiota. Se voittikin sekä vuoden 1953 että vuoden 1958 vaalit ja sai joka kerta suuremman enemmistön parlamentissa. Malanin siirryttyä eläkkeelle vuonna 1954 valtaan nousi Johannes Strijdom. Hänen kuollessaan vuonna 1958 uudeksi pääministeriksi valittiin hollantilaissyntyinen entinen alkuasukasasioiden ministeri Hendrik Verwoerd, joka oli yksi apartheid-järjestelmän pääideologeista. Kansallispuolueen menestys ajoi myös pääoppositiopuolueen United Partyn tiukemman rotuerottelupolitiikan taakse, ja ainoastaan siitä eronnut Progressive Federal Party vastusti avoimesti apartheid-politiikkaa. Vuoden 1961 vaaleissa Kansallispuolue sai 105 paikkaa, United Party 45 ja Progressive Federal Party vain yhden.[5]

Pääministeri Verwoerd murhattiin vuonna 1966, ja Sharpevillen verilöylyn jälkeisten mellakoiden kukistamisella mainetta hankkinut B. J. Vorster valittiin yksimielisesti Kansallispuolueen johtajaksi ja uudeksi pääministeriksi.[6] Pääministerinä Vorster pyrki esiintymään maltillisena poliitikkona ja yritti parantaa Kansallispuolueen välejä maan englanninkielisen väestöön ja afrikkalaisten maiden johtajiin. Tämä johti hänet riitaan puolueen vanhoillisten ryhmien kanssa. Vorster yritti kaksi vuotta pitää puoluetta yhtenäisenä, mutta lopulta hän ajoi ”verkramptesit”, eli ”kapeakatseiset”, pois puolueesta. Ryhmän nopeasti perustama Uudelleenrakennettu kansallispuolue hävisi vuoden 1970 vaalit selkeästi. Puolueen sisäiset kiistat kuitenkin jatkuivat, ja vuonna 1978 Vorster erosi puolueen puheenjohtajuudesta ja pääministeriydestä.[6]

Vuonna 1978 pääministeriksi noussut P. W. Botha pyrki kukistamaan apartheidin vastaisen rintaman tarjoamalla mustille rajoitettuja oikeuksia. Vuonna 1979 hallitus laillisti mustien ammattiyhdistykset ja antoi niille oikeuden käydä palkkaneuvotteluja työnantajien kanssa. Mustille annettiin myös rajoitettu oikeus osallistua kaupunginhallitusten toimintaan ja mustien oikeutta omistaa kiinteistöjä ja yrityksiä laajennettiin. Vuonna 1979 Botha meni vielä pidemmälle perustaen komission, joka esitti maan perustuslain uudistamista siten, että värillisille ja intialaisille (mutta ei mustille) olisi luotu parlamenttiin omat kamarinsa. Perustuslaki uudistettiin vuonna 1983 kansanäänestyksen jälkeen, jossa 2/3 valkoisista eteläafrikkalaisista kannatti sitä. Vaikka parlamentin valtasuhteet oli uudessakin perustuslaissa valittu niin, että valkoisilla säilyi täydellinen päätösvalta, repi perustuslakiuudistus kuitenkin Kansallispuoluetta kahtia ”valistuneisiin” (”verligtes”), jotka kannattivat muutosta ja ”kapeakatseisiin” (”verkramptes”), jotka katsoivat etteivät rotujen tullut olla minkäänlaisessa kanssakäymisessä. Uuden perustuslain mukaisesti maan uusi kolmikamarinen parlamentti valitsi vuonna 1984 Bothan maan toimeenpanevaksi presidentiksi, joka korvasi aikaisemmat pääministerin ja pääosin seremoniallisen presidentin virat.[7]

Vuonna 1982 joukko Kansallispuolueen poliitikkoja, mukaan lukien 17 kansanedustajaa, jotka erosivat Kansallispuolueesta protestina P. W. Bothan luomalle uudelle perustuslaille, joka antoi intialaisille ja värillisille rajallisen äänioikeuden. Puolueen johtoon nousi Andries Treurnicht. Puolueen keskeinen tavoite oli vallanjaon estäminen maan etnisten ryhmien kesken.[8] Konservatiivinen puolue sai vaalivoiton sekä vuoden 1987 vaaleissa, joissa sai 23 kansanedustajaa, että vuoden 1989 vaaleissa paikkaluvun noustessa 39:ään, ja siitä muodostui Kansallispuolueen muodostaman hallituksen pääoppositiopuolue.[8][9]

1980-luvun loppupuolella Kansallispuolueen kenttäväki alkoi olla yhä tyytymättömämpää Bothan toimintaan. Tilanne kärjistyi presidentin saaman aivoverenvuodon jälkeen, ja lopulta 15. elokuuta 1989 Botha joutui eroamaan presidentin tehtävästä painostuksen edessä. Uudeksi presidentiksi nousi Frederik de Klerk, joka oli valittu helmikuussa puolueen puheenjohtajaksi.[10] Vuonna 2000 Botha erosi myös Kansallispuolueesta.[6]

Apartheidin päättyminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Frederik de Klerk ja Nelson Mandela vuonna 1992.

Vuonna 1989 maan presidentiksi noussut Frederik de Klerk katsoi, että ulko- ja sisäpoliittinen tilanne vaati neuvottelujen aloittamista apartheidia vastustaneiden järjestöjen kanssa. Itä-Euroopan kommunismin romahtamisen myötä Kansallispuolueen muodostaman hallituksen aikaisempi näkemys ANC:n vastaisesta taistelusta osana laajempaa kommunismin vastaista taistelua ei enää ollut mahdollinen. Pitkällä aikavälillä myös kansainvälinen taloudellinen painostus tulisi johtamaan maan elintason laskemiseen. De Klerk katsoi, että neuvotteluteitse olisi mahdollista saavuttaa maan valkoisen väestön kannalta parempi lopputulos silloin, kun ne käytäisiin hallituksen vielä ollessa suhteellisen vahvoilla sotilaallisesti.[11]

2. helmikuuta 1990 de Klerk ilmoitti laillistavansa apartheidia vastustaneet järjestöt ja vapauttavansa Nelson Mandelan ja satoja muita poliittisia vankeja. De Klerk sanoi myös olevansa valmis aloittamaan neuvottelut kaikkien osapuolien kanssa uudesta perustuslaista.[12]

Kansallispuolue vuoden 1994 jälkeen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1994 maassa pidettiin vaalit, joihin saivat ensimmäistä kertaa osallistua kaikki etniset ryhmät. Vaaleissa maan johtoon nousi ANC:n johtama koalitio. Kansallispuolue nousi toiseksi suurimmaksi puolueeksi 20,4 % kannatuksella.[13] Puolue muutti nimensä Uudeksi kansallispuolueeksi.[1]

Uusi kansallispuolue ja Demokraattinen puolue liittoutuivat vuonna 2000 Demokraattiseksi allianssiksi. Uusi kansallispuolue erosi koalitiosta jo kuitenkin lokakuussa 2001. Elokuussa 2004 puoluekokous päätti yksimielisesti lakkauttaa puolueen ja sen entiset kansanedustajat liittyivät pääasiassa ANC:hen.[14]

Puheenjohtajat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b No more Nats in Parliament International Marketing Council of South Africa.. Viitattu 15.8. 2007. (englanniksi)
  2. ↑ Kaikkonen, Olli; Rytkönen, Seppo; Sivonen, Seppo: Afrikan historia, s. 233-234. Gaudeamus, 1989. ISBN 951-662-382-4
  3. ↑ Fusion Government encyclopedia.farlex.com. Arkistoitu 17.8.2011. Viitattu 30.8.2011. (englanniksi)
  4. ↑ Clark, Nancy L. & Worger, William H.: Seminar Studies in History: South Africa - The Rise and Fall of Apartheid, s. 41-45. Pearson Education Limited, 2004. ISBN 0-582-41437-7
  5. ↑ Rita M. Byrnes (ed.): South Africa - a country study - Legislative Implementation of Apartheid. Federal Research Division, Library of Congress, 1996.
  6. ↑ a b c "Vorster, Balthazar Johannes." Biographies. Answers Corporation, 2006. Answers.com 13 Feb. 2008. http://www.answers.com/topic/b-j-vorster
  7. ↑ "Botha, Pieter Willem." Biographies. Answers Corporation, 2006. Answers.com 13 Feb. 2008. http://www.answers.com/topic/pieter-willem-botha
  8. ↑ a b South AfricaNational Party country-data.com. Viitattu 28.6. 2007. (englanniksi)
  9. ↑ South Africa POLITICAL PARTIES Encyclopedia of the Nations. Viitattu 28.6. 2007. (englanniksi)
  10. ↑ Clark, Nancy L. & Worger, William H.: Seminar Studies in History: South Africa - The Rise and Fall of Apartheid, s. 102. Pearson Education Limited, 2004. ISBN 0-582-41437-7
  11. ↑ Martin Meredith: The Faith of Africa: A History of Fifty Years of Independendence, s. 436–437. Public Affairs. ISBN 978-1-58648-398-2
  12. ↑ Allister Sparks: Tomorrow Is Another Country, s. 5–14,106–108. The University of Chicago Press, 1995. ISBN 0-226-76855-4 ,
    AAddress by the State President, Mr FW de Klerk, DMS, at the opening of the second session of the ninth parliament of the republic of South Africa, Cape Town, 2 February 1990 2 Februay 1990. South African Government Information website. Viitattu 1.6. 2007. (englanniksi)
  13. ↑ Clark, Nancy L. & Worger, William H.: Seminar Studies in History: South Africa - The Rise and Fall of Apartheid, s. 109. Pearson Education Limited, 2004. ISBN 0-582-41437-7
  14. ↑ South Africa's political parties International Marketing Council of South Africa.. Arkistoitu 10.7.2007. Viitattu 15.8. 2007. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Kansallispuolue_(Etelä-Afrikka)&oldid=22784583”