Kankare (Halikko)

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Kankari (Halikko))
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kankarelaismaisema Kuninkaantien varresta.

Kankare, myös Kankari, on kylä Halikossa. Se sijaitsee Kuninkaantien pohjoispuolella Piintilän ja Ammakon välissä. Kylän alueen pohjoisosassa kulkee E18-moottoritie, jonka toiselle puolelle jää kylässä sijaitseva Halikon ainoa järvi, Kankareenjärvi. Myös rantarata kulkee kylän eteläosien halki.

Kylän maisema vaihtelee etelän peltomaisemasta pohjoisen metsäisiin ja kallioisiin mäkiin, sekä edelleen Kankareenjärveen ja sen pohjoispuolella olevaan rämeikköön, joista Purilanjoki saa alkunsa.

Kankare on halikkolaisittain varsin nuori kylä. Se on perustettu ruotsalaisen uudisasutuksen aikaan 1300-luvun jälkeen. Kankareen kyläalue on edelleen samalla mäennyppylällä ja säilyttänyt isojakoa edeltäneen tiheän kaavan. Kankareen talot kuuluivat hallinnollisesti Paimioon ennen Halikon kunnan perustamista vuonna 1865.

Myöhemmin kylän asutus on kasvanut ja etenkin Kuninkaantien varrelle on rakennettu lukuisia asuntoja. Vanha 1900-luvulta peräisin oleva ratavahdin asunto sijaitsee myös tien varrella. Kankareenjärven ympäristössä on lukuisia kesämökkejä.

  • Turun maakuntamuseon SARAKUM-projekti: Halikon kulttuuriympäristö ja arvot
Tämä kylään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.