Kanervakimalainen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kanervakimalainen
Uhanalaisuusluokitus

Puutteellisesti tunnettu [1]

Puutteellisesti tunnettu

Suomessa:

Elinvoimainen [2]

Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Niveljalkaiset Arthropoda
Alajakso: Kuusijalkaiset Hexapoda
Luokka: Hyönteiset Insecta
Lahko: Pistiäiset Hymenoptera
Alalahko: Hoikkatyviset Apocrita
Osalahko: Myrkkypistäiset Aculeata
Yläheimo: Mesipistiäismäiset Apoidea
Heimo: Aitomehiläiset Apidae
Alaheimo: Apinae
Tribus: Bombini
Suku: Kimalaiset Bombus
Alasuku: (Pyrobombus)
Laji: jonellus
Kaksiosainen nimi

Bombus jonellus
(Kirby, 1802)

Katso myös

  Kanervakimalainen Wikispeciesissä
  Kanervakimalainen Commonsissa

Kanervakimalainen (Bombus jonellus) on kimalaisiin kuuluva mesipistiäislaji.

Koko ja ulkonäkö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kanervakimalainen on keltamusta kimalaislaji. Kuningattarilla ja työläisillä on keskiruumiin etu- ja takaosa ovat kirkkaankeltaiset. Joskus myös koko takaruumiin tyviosa. Takaruumiin kärki on aina valkoinen. Koirailla myös naama tuntosarvien välistä aluetta lukunottamatta on keltainen ja takimmaisen raajaparin reidet kokonaan mustakarvaiset. Kuningattaret ja työläiset ovat väritykseltään hyvin samankaltaisia tarhakimalaisten kanssa, mutta kanervakimalaisen pää ei ole muodoltaan yhtä pitkulainen. Koiraat muistuttavat erittäin paljon uralinkimalaisen koiraita. Laji on pienikokoinen. Työläisten ja koiraiden ruumiin pituus on 9–14 mm. Kuningattaret ovat pituudeltaan 15–18 mm.[3]

Euroopassa kanervakimalaisen levinneisyys painottuu pohjoiseen, missä se myös on yleisimpiä kimalaislajeja. Sitä tavataan myös Islannissa. Etelä-Euroopassa kanervakimalainen on harvinainen ja paikoittainen vuoristolaji. Idässä levinneisyysalue ulottuu Venäjän Tyynenmeren rannikolle ja edelleen Pohjois-Amerikan pohjoisosiin.[4][5] Suomessa sitä tavataan koko maassa, mutta laji yleistyy pohjoista kohti.[3]

IUCN on luokitellut kanervakimalaisen uhanalaisuden puutteellisesti tunnetuksi, sillä vaikka Euroopan ja Pohjois-Amerikan populaatiot ovatkin elinvoimaisia, lajin levinneisyyttä ja uhanalaisuutta Aasiassa ei tunneta.[1]

Elinympäristö ja elintavat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kanervakimalaista tavataan kaikenlaisissa ympäristöissä, mutta tyypillisimmin sen tapaa kangasmetsästä. Myös merenrannat ovat lajille mieleen. Se kuuluu harvoihin kimalaislajeihin, joka viihtyy korkealla tunturimaastossa. Kimalaiset käyvät erityisesti kanervan ja mustikan kukilla, koiraat myös kultapiiskuilla ja maitohorsmilla. Pesä on maan pintakerroksissa ja siihen kuuluu yleensä 50–120 yksilöä.[3][5] Pesässä loisii joskus kanervaloiskimalaisia.[3]

  1. a b Hatfield, R., Jepsen, S., Thorp, R., Richardson, L., Colla, S. & Foltz Jordan, S.: Bombus jonellus IUCN Red List of Threatened Species. Version 2022-2. 2016. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 9.1.2023. (englanniksi)
  2. Juho Paukkunen: Kanervakimalainen – Bombus jonellus Suomen Lajitietokeskus. 2019. Viitattu 23.3.2022.
  3. a b c d Seppo Parkkinen, Juho Paukkunen & Ilkka Teräs: Suomen kimalaiset. Jyväskylä: Docendo, 2018. ISBN 978-952-291-454-5 s. 66, 79, 80, 116, 152.
  4. Pierre Rasmont & Stéphanie Iserbyt: Atlas of the European Bees: genus Bombus (englanniksi) (viitattu 28.4.2018)
  5. a b Artsdatabanken (norjaksi) (viitattu 28.4.2018)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]