Kambrikauden lajiräjähdys

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kambrikauden trilobiitti, Asaphiscus wheeleri

Kambrikauden lajiräjähdyksellä viitataan monisoluisen eläinlajiston nopeaan monimuotoistumiseen lyhyessä ajassa kambrikauden ja paleotsooisen maailmankauden alussa. Kambrikauden räjähdyksen aikana osapuilleen 542–530 miljoonaa vuotta sitten syntyi valtaosa nykyisten eliölajien pääjaksoista. Pääjaksojen alku lienee tapahtunut jo edeltäneellä prekambrikaudella. Monien kaudella syntyneiden pääjaksojen on havaittu kuolleen sukupuuttoon. Sanalla räjähdys viitataan lähinnä kauden aikana fossiilien määrän rajuun kasvuun, lähinnä kovakuoristen eliöiden ilmestymisen vuoksi. Tältä kaudelta ovat peräisin suuret merenpohjiin hautautuneiden kalkkikuoristen eliöiden kerrostumat. Jo ennen kambrikautta oli monisoluisia pehmeäkudoksisia eliöitä, jotka eivät fossiloidu helposti, mutta siitä huolimatta niitä on löydetty.[1] Kambrikauden räjähdys osoittaa myös miten evoluutiossa tapahtuu hyppäyksellisiä nopean kehittymisen vaiheita.

Ilmiölle ei ole vielä yhtä yleisesti hyväksyttyä selitystä. Syiksi on ehdotettu suurta määrää biologisia ja geologisia tekijöitä. Näitä ovat muun muassa suvullisen lisääntymisen kehittyminen mikä lisäsi monimuotoisuutta, Rodinia-mantereen hajoaminen, uusien ekologisten lokeroiden vapautuminen jääkauden jäljiltä, silmän alkeellisten muotojen sekä Hox-geenien kehittyminen ja petojen kehittyminen.

Tämä biologiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.