Kaman kulttuuri

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kaman sekä Petšora-Vienanjoki kulttuurit 4000 eaa. [1]

Kaman kulttuuri (ven. Камская культура, Kamskaja kultura, engl. Kama Culture, saks. Kama kultur) oli Koillis-Venäjällä Uralin länsipuolella Volgan, Kaman, Vjatkan, Belajan ja Vytšegdan jokilaaksoissa vaikuttanut kivikautinen kulttuuri, joka otti siellä käyttöönsä kivikauden keramiikkaa ensimmäisten joukossa. Kulttuurissa harjoitettiin muuten mesoliittista elämäntapaa eikä keramiikan käyttöön liittynyt karjanhoitoa tai viljelyä. Tämän vuoksi Kaman kulttuuri luokitellaan subneoliittiseksi kulttuuriksi, jota kutsutaan venäläisessä kirjallisuudessa edelleen neolittiseksi kulttuuriksi. Se ajoitetaan yleisesti 5300–3300 eaa., vaikka käytettävissä on vain muutamia radiohiiliajoitus.[2][3]

Kaman kulttuurin määrittelystä ei olla vielä yksimielisiä ja sen kuoppakeraamista osaa nimitetään usein Volga-Kaman kulttuuriksi. Tätä nimeä voidaan käyttää myös synonyyminä Kaman kulttuurille, vaikka osa tutkijoista pitää sitä omana kulttuurinaan. Kulttuurin vedenjakajan takaiset pohjoiset osat muodostivat myöhemmin Petšora−Vienanjoki kulttuuriin ja osa ryhmistä Vytšegda−Vjatka kulttuuriin (molemmilla oli kuoppa- ja kamapakeramiikkaa).[4][2]

Elinympäristö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kulttuurin jäänteitä on löytynyt lähinnä Kaman ja Vienanjoen sivuhaaran Vytšegdan varsilta. Asuinpaikat olivat hiekkaisilla rantatörmillä korkealla jokien keskivedenpinnasta tai järven pinnasta. [2][3]

Kulttuurin jaottelusta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koman kulttuurista ei ole syntynyt täyttä yksimielisyyttä. Kyseessä saattaa olla useiden eri etnoksen kokonaisuus, jota vielä kutsutaan yhdellä nimellä. Toisaalta saman etnoksen sisällä saattaa olla erilaisia keraamisia traditioita. O.H. Bader (1970) keksi kulttuurin turkimuksissaan Keski-Kamalla ja jako sen kehityksen kahteen vaiheeseen, joita kuvastivat asuinpaikkojen Borovojen-1 ja Hutorskojen löydöt. A.H. Halikovin jakoi kulttuurin kampakeraamiseen- ja kuoppakeraamiseen vaiheeseen Kaman keski- ja alajuokulla. I.V. Kalinina jakoi löydöt kahdeksi eri kulttuuriksi keramiikan perusteella. Hän kutsui kuoppakeramiikkaa Volga-Kaman kulttuuriksi ja kampakeramiikkaa Kaman kulttuuriksi. A.A. Vibornov jakoi Kaman kulttuurin kolmeen eri vaiheeseen. V.P.Densiov ja L.A. Nagovitšin liittivät Kaman kulttuurin kampakeramiikan Hutorskojen kulttuuriin, joka oli samanaikainen uralilaisen Poludenin kulttuurin kanssa. Tämän kampakoristelu on samanlaista Ylä-Volgan keramiikan kanssa.[4]

Eri seuduilla oli paikallisia erityispiirteitä, joihin viitataan nimillä "verhnekamski" (ven. верхнекамский, "ylempi"), "itsko-belski" (ven. икско-бельский, jokien nimet) ja "nižnekamski" (ven. нижнекамский, "alempi").[3]

Merkittäviä asuinpaikkoja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joiltakin asuinpaikoilta on löydetty Kaman kulttuurin kampakeramiikkaa. Niitä ovat Ziarat (ven. Зиарат, Kama), Ust-Šižma-1 (ven. Усть-Шижма, Vjatka), Tarhan-1 (ven. Тархан, Vjatka), Mokino (ven. Мокино, Kama), Pezmog-4 (ven. Пезмог, Vytšegda), Borovoje Ozero-1 (Kama) ja Ust-Bukorok (Kama).[5][2]

Seuraavilta asuinpaikoilta on löydetty vain tai lisäksi Kaman kulttuurin kuoppakeramiikkaa. Niitä ovat Tšaškinskojen järvi-6 ja -8 (ven. Чашкинское Озеро, Kama), Kyilud-2 (ven. Кыйлуд, Kama), Koškinskaja (ven. Кошкинская, Vjatka), Ust-Šižma-1 (ven. Усть-Шижма, Vjatka), Šerbet-2 (ven. Щербеть, Volga), Tetyušskaja-4 (ven. Тетюшская, Volga), Zabornojen järvi (ven. Заборное Озеро, Kama) ja Ljovšino (ven. Лёвшино, Kama).[5]

Myös asuinpaikoilta Ozimenki, Ernya, Bessonovka, Hrabovo-3 ja Podlesnoje-3 on tehty Kaman kulttuurin löytöjä.[6]

Kaman kulttuurin asuinpaikkoja ja niiden radiohiiliajoituksia tunnetaan suhteellisen vähän johtuen ilmeisesti epäedullisesta sijainnistaan Koillis-Venäjällä. Niiden muodostama kuva on rikkonainen ja viitteellinen. Yleensä ajatellaan, että Kaman kulttuurin alkuvaihe, jota kutsutaan myös Volga-Kama-kulttuuriksi, olisi levinnyt Kaman alajuoksulle ja sen sivujoille noin 5500 eaa.. Kuitenkin tiedetään, että samaan aikaan samaa keramiikkaa valmistettiin Vytšegdan jokilaaksossa 800 km luoteeseen, mikä sijaitsee Jäämereen laskevien jokien vedenjakajan pohjoispuolella.[7]

Keramiikan valmistustaito levisi 5000 eaa. mennessä Kaman laakson pohjoisosiin asti ja nousi samalla Vjatkaa pitkin luoteeseen. Samaan aikaan Kaman keramiikan pohjoinen erillinen levinneisyysalue sisälsi asuinpaikkoja Vytšegdan, Vienanjoen ja Pinegan laaksoissa. Pohjoisen levinneisyysalueen ympäristössä vaikutti tällöin useita erilaisia keraamisia traditioita, jotka sulautuivat myöhemmin 4500 eaa. mennessä yhdeksi Petšora-Vienanjoki-kulttuuriksi. Kaman kulttuuri ryhmiä jäi vielä Kaman ja Vjatkan laaksoon.[7][2]

Kaman kulttuurin levinneisyysalue kasvoi Kaman ja Vjatkan laaksossa ja oli suurimmillaan kautensa loppupuolella noin 4000−3300 eaa.. Tällöin se käsitti Vjatkan ja Kaman jokilaakson ja näiden välisen ylängön rajautuen idässä Ural-vuoristoon. Pohjoisimmat löydöt sijaitsevat Petšoran eteläisillä latvavesillä.[7]

Kulttuurin varhaisia vaiheita on tutkittu asuinpaikoilla Ust-Bukorok, Ziarat ja Ust-Šižma, keskivaiheita asuinpaikoilla Hutorskaja, Krjažskaja ja Lebedinskaja sekä myöhäisiä vaiheita asuinpaikoilla Levšinskaja ja Tšernaška.[3]

Ajoitusongelma

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Asuinpaikkojen kerroksia tai esineistöä ei ole ajoitettu ennen kuin vasta viime vuosina. Aikaisempi ajoitus perustui esineiden typologiaan ja vertailevaan tutkimukseen. Siksi ajoitukset olivat melko nuoria eli noin 4000−3500 eaa.. Nykyiset ajoitukset sijoittavat asuinpaikat toista tuhatta vuotta aikaisemmaksi. Ajoitusten luotettavuutta on kuitenkin parannettava, koska kalkkiperäinen maa liuottaa veteen ikivanhaa hiiltä, joka vääristää tuloksia pahimmillaan lähes tuhat vuotta. Kun tämä virheellinen vaikutus saadaan poistettua, voidaan kaikki ajoitukset hyväksyä. On kuitenkin olemassa monia puuhiilestä sekä keramiikan karstasta teetettyjä ajoituksia, jotka eivät sisällä kyseistä virhettä. Näitä ovat esimerkiksi Ziarat (5300−4900 eaa.), Ust-Šižma-1 (5000 ja 4700 eaa.), Tarhan-1 (5280 eaa.), Mokina (5200 eaa.), Pezmog-4 (5600−5300 eaa. reservoir-vaikutus), Tšaškinskojen järvi (5200, 5300 ja 4600 eaa.), Kyilud-2 (5400 eaa.), Koškinskaja (5000, 5400, 5100 ja 5600 eaa.), Šerbet-2 (5000, 5500, 5500 ja 5250 eaa.), Tetyušskaja-4 (5100 eaa.), Zabornojen järvi (4900 eaa.) ja Ljovšino (6550 eaa. reservoir-vaikutus).[5][2]

Kiinteät muinaislöydöt

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Asumusten jäänteitä on löytynyt Hutorskajan asuinpaikalta. Asumuksilla vaikutti ollen nelikulmaisen muotoinen pohja, jotka oli kaivettu ainakin osittain maahan. Näiden puolikorsumaisten asumusten lattiapinta-alat olivat 6×8 m² ja 16×5 m² suuruiset.[3]

Miltään asinpaikalta ei ole löytynyt hautauksia.[3]

Esinelöydöt

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kiviesineistöön kuuluivat piikivestä valmistetut veitset, kaapimet ja nuolten lehtimäiset kärjet.[3]

Pääartikkeli: Kaman keramiikka

Keramiikassa on pyöreä- tai suippopohjaisia astioita, jotka ovat melko paksuseinäisiä. Astioiden koristelu on vaihtelevaa ja tiheää ja käsittää alueellisesti kolme erilaista tyyppiä. Osa ryhmistä käytti pelkästään kuoppakoisteisia astioita. Toiset ryhmät suosivat pelkästään kampaleimaisia astioita. Näitä kutsutaan kuoppa- ja kampakeramiikaksi.[3]

Ryhmien pääelinkeinot olivat metsästys ja keräily, mutta myös kalastus näytteli suurta osaa. Vaikka ryhmät valmistivat keramiikkaa ja liikkuivat paljon, ei niiden elinkeinoihin kuulunut karjanhoitoa tai edes pienviljelyä.[3]

Tutkimushistoria

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäiset Kaman kulttuurin löydöt tehtiin 1920-luvulla, mutta aineistoa kertyi niin hitaasti, että kulttuuri määriteltiin vasta 1950-luvulla. Kutsen edellä todettiin, on kulttuurin yleispiirteistä päästy varsin vähän yhteisymmärrykseen. 2000-luvulle asti Kaman kulttuurin kehitysvaiheet on sidottu esineistön vertailevaan analyysiin. Kulttuurin ajoitukset ovatkin vaihdelleet nuorempana 3. vuosituhannesta eaa. (1950-luku) ja vanhempana 4000−3500 eaa. (1990-luku). Ajoituksien mukaan todellinen ajoitus tulee vetää 5000 eaa. alkuun tai vanhemmaksi. Asuinpaikan Pezmog-4:n kaivaukset 1999−2002 ovat esimerkki radiohiiliajoituksien käytön vaikeuksta Venäjällä. Mikäli niihin on uskominen, tulisi kulttuurin varhainen vaihe sijoittaa 5750−5620 eaa. tienoille.[2]

  • Piezonka, Henny: Stone Age hunter-gatherer ceramics of North-Eastern Europe: New insights into the dispersal of an essential innovation. Documenta Praehistorica, 2012, nro XXXIX, s. 23−51. Ljubljana, Kroatia: Ljubljanan yliopisto. ISSN 1408-967X Verkkoversio. (pdf) Viitattu 2.6.2014. (englanniksi) (Arkistoitu – Internet Archive)
  • Karmanov, Victor N. & Zaretskaya, Natalia E. & Volokitin, Alexander V.: ANOTHER WAY OF EARLY POTTERY DISTRIBUTION IN EASTERN EUROPE? CASE STUDY OF THE PEZMOG 4 SITE, EUROPEAN FAR NORTHEAST. Radiocarbon, 2014, 56. vsk, nro 2, s. 733–741. Arizona, USA: Arizonan Yliopisto. doi:10.2458/56.16952 ISSN 0033-8222 Verkkoversio. (pdf) Viitattu 21.7.2014. (englanniksi)
  1. Henny Piezonka: Stone Age hunter-gatherer ceramics of North-Eastern Europe: new insights into the dispersal of an essential innovation. Documenta Praehistorica, 31.12.2012, nro 39, s. 22–51. doi:10.4312/dp.39.2 ISSN 1854-2492 Artikkelin verkkoversio. (englanti)
  2. a b c d e f g Karmanov & al.: Another way..., 2014, (englanniksi)
  3. a b c d e f g h i Vibornov A.A.: КАМСКАЯ (ХУТОРСКАЯ) КУЛЬТУРА (Arkistoitu – Internet Archive), Уральская Историческая Энциклопедия, 2012, (venäjäksi)
  4. a b Kovalev, V.T.: НЕОЛИТ УРАЛА (Arkistoitu – Internet Archive), Уральская Историческая Энциклопедия, (venäjäksi)
  5. a b c Lychagina, E. & Vibornov, A. & Kulkova, M. & Oinonen, M. & Possnert, G.: НОВЫЕ ДАННЫЕ ПО АБСОЛЮТНОЙ ХРОНОЛОГИИ РАННЕГО НЕОЛИТА ПРИКАМЬЯ (NEW DATA ON THE ABSOLUTE CHRONOLOGY OF THE EARLY NEOLITHIC IN Kama region) "Izvestia". 2013. Venäjän tiedeakatemia (PAH). Viitattu 21.7.2014., (venäjäksi)
  6. Пензенская область: ВОЛГО-КАМСКАЯ АРХЕОЛОГИЧЕСКАЯ КУЛЬТУРА (Arkistoitu – Internet Archive), (venäjäksi)
  7. a b c Piezonka, Henny: Stone Age hunter-gatherer ceramics of North-Eastern Europe: New insights into the dispersal of an essential innovation, s.42−45, (englanniksi)