Kallokaiini

Kirjan toisen suomennoksen kansi vuodelta 2021.

Kallokaiini, romaani 2000-luvulta (ruots. Kallocain: roman från 2000-talet) on Karin Boyen kirjoittama päiväkirjaromaani vuodelta 1940. Kallokaiini on Boyen sekä viimeinen että tunnetuin romaani, ja se on käännetty yli kymmenelle kielelle.^lähde?

Romaanissa yhdistyy tieteisfiktion ja dystopian piirteitä. Teoksessa kuvataan tulevaisuuden yhteiskuntaa, jossa yksilö kuuluu valtiolle. Kansalaisia valvotaan alituisesti, ja heidän ainoa tarkoituksensa on olla isomman koneiston osasia. Romaani on saanut vaikutteita yhteiskunnan kehityksestä Saksassa ja Neuvostoliitossa ennen toista maailmansotaa. Jatkuvan valvonnan ja suljetun yhteiskunnan lisäksi romaanissa kuvaillaan myös syviä inhimillisiä tunteita, kuten rakkautta ja vapauden tavoittelua. Jerker Virdborgin romaanissa Kall feber on selkeitä viittauksia Kallokaiiniin.^lähde?

Maija Savutien suomennos Kallokaiinni ilmestyi 1943, Olli Virtasen uusi suomennos ilmestyi vuonna 2021.

Juoni

Kallokaiini on synkkä kuvaus yhteiskunnasta, jossa yksilö on vain ratas koneistossa, ja hän on helposti korvattavissa jonkin vian sattuessa kohdalle. Yhteiskuntaa leimaavat aivopesu, propaganda sekä valvonta. Kaikkialla on valvovia elektronisia poliisin korvia ja jokaisessa kodissa on kotiapulainen, jonka tehtäviin kuuluu ilmoittaa poliisille, jos hän huomaa mahdollisesti poikkeavaa käytöstä. Lisäksi kuka tahansa voi ilmiantaa toisen kansalaisen, jos tämä käyttäytyy epäilyttävästi. Lapset lähetetään erityisille lastenleireille jo seitsemänvuotiaina, ja heistä muokataan hyviä ja lojaaleja sotilaskansalaisia. Tällaisten mallikelpoisten sotilaskansalaisten velvollisuuksiin kuuluu ilmiantaa ne, jotka eivät mukaudu joukkoon. Ihmiset ovat alistuneet kontrolloivaan yhteiskuntaan ja jopa arvostavat kontrolloinnin tuomaa turvallisuutta – tai ainakin he itse ovat vakuuttuneita siitä, että turvallisuus on kontrolloinnin ansiota.  

Romaanin kuvaamassa Maailmanvaltiossa kansalaiset ovat pakotettuja elämään maanpinnan alapuolella Yleisvaltion aiheuttaman sodanuhan vuoksi. Ihmiset elävät maan alla erilaisissa kaupungeissa, kuten Kemiakaupungeissa ja Metsäkaupungeissa. Vakoilun estämiseksi kansalaiset eivät saa tavata toisiaan muista kaupungeista, niinpä perheiden joutuessa hajalleen eri kaupunkeihin he ovat lopullisesti erossa toisistaan.

Valtion kontrollointisysteemi täydentyy sinä päivänä, kun kemisti Leo Kall keksii totuusseerumin, joka nimetään keksijänsä mukaan Kallokaiiniksi (Kall + (k)okaiini). Seerumi saa ihmisen paljastamaan sisimmät ajatuksensa, ja sitä on tarkoitus käyttää valtionvastaisten ajatusten paljastamiseen.

Eräänä yönä vihollinen hyökkää Maailmanvaltioon. Leo Kall joutuu vangiksi Yleisvaltioon, joka muistuttaa Maailmanvaltiota. Siellä hän kirjoittaa salaa ylös muistojaan. Kirjoituksissaan hän jopa pohtii, etteivät hänen olosuhteensa vankeudessa ole paljonkaan huonommat kuin mitä ne olivat hänen ollessaan ’’vapaudessa’’. Kaikesta tapahtuneesta huolimatta Leo tahtoo yhä uskoa, että hänen keksimänsä Kallokaiini voisi auttaa ihmisiä luomaan uuden, paremman maailman.

Teoksesta

Boye haki inspiraatiota romaaniinsa tuolloisesta yhteiskunnan kehityksestä Saksassa sekä tekemästään opintomatkasta Neuvostoliittoon. Boye koki natsismin nousun lähietäisyydeltä asuessaan väliaikaisesti Berliinissä vuosina 1932 ja 1933 sekä todistaa sitä myös Neuvostoliiton kehityskulun kautta. Romaani antaa pelottavan ennuskuvan maailmasta, jossa valtiota voitaisiin ohjailla äärimmäisellä kontrollointisysteemillä, jonka valvonnassa yksilö olisi koko ajan. Romaanissa kuvaillaan painostavaa yhteiskunnallista tilaa, jossa jokainen kansalainen voi olla mahdollinen ilmiantaja, eikä yksilöllä ole yksinään juurikaan merkitystä.^lähde?  

Vuonna 2015 romaani sai Johanna Nilssonin kirjoittaman jatko-osan Det grönare djupet.

Teoksesta tehtiin kaksiosainen minisarja Kallocain televisioon vuonna 1981 Hans Abramsonin ohjaamana.^lähde?

Päähenkilöt

Leo Kall vaikuttaa päällisin puolin kunnolliselta sotilaskansalaiselta. Hän on vakuuttunut Valtion suurenmoisuudesta ja on myös hyvin tietoinen uhrauksista, joita yksilön on joskus tehtävä Valtion eduksi. Hän on toisinaan jopa kateellinen muille kansalaisille heidän tekemistään uhrauksista. Leosta voi kuitenkin pian huomata, että hän käy loppumatonta kamppailua itsensä kanssa. Toisaalta hän kaipaa jotakin, mitä ei pysty itsekään oikein käsittämään; jotakin Valtion ulkopuolista, ensisijaisesti vapautta. Toisaalta hetken käänteessä hän saa muutettua mielensä Valtiota suosiviin ajatuksiin. Leo rakastaa vaimoaan Lindaa, jota hän mustasukkaisuuksissaan pitää tarkoin silmällä. Rakkaus Lindaa kohtaan on kenties alitajuisesti hänen pääasiallinen syynsä kehittää totuusseerumi Kallokaiini. Leo haluaa epätoivoisesti tietää, voiko hän luottaa vaimoonsa ja rakastaako tämä häntä vai onko tällä tunteita Leon valvontapäällikköä Edo Risseniä kohtaan.

Kallokaiinin kokeilun aikana Leo kuulee ensimmäistä kertaa toisten ihmisten lausuvan ääneen hänen oman epäröivän ja määrittelemättömän haaveensa siitä jostakin muusta. Koehenkilöt haaveilevat elämäntavasta, joka perustuu vapauteen ja rakkauteen ilman valvontaa – maailmasta ilman Valtiota. He haluavat pystyä luottamaan lähimmäisiinsä. Sitten Leon epäilykset Valtion suurenmoisuudesta vahvistuvat. Ajatuksistaan pelästyneenä hän kuitenkin toimii aktiivisesti viedäkseen läpi lakiehdotuksen, joka mahdollistaisi Kallokaiinin kokeilun kansalaisille, jotka ovat potentiaalisia valtionvihollisia. Leo Kallin kamppailu itsensä kanssa tiivistyy entisestään, ja hänen Valtiolta oppimansa käsitys oikeasta ja väärästä sotii vastoin hänen määrittelemätöntä vapauden kaipuutaan.

Suomennokset

• Kallokaiini: romaani 2000-luvulta (Kallocain), suom. Maija Savutie, Työväen Sivistysliitto 1943
• Kallokaiini (Kallocain), suom. Olli Virtanen. Kiuas 2021 ISBN 978-952-7197-28-8

Katso myös

• Kallokaiinin lisäksi romaanit Uljas uusi maailma (1932), Vuonna 1984 (1949) ja Fahrenheit 451 (1953) yhdistetään usein dystopiaromaanien klassikkoteoksiin

Aiheesta muualla

• Kallocain on luettavissa ruotsiksi sivustolla Litteraturbanken