Kalliorakennus

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kalliorakennus on rakennustoimintaa, jonka kohteena on kallioperä. Se on erilaisten tilojen rakentamista kallion sisään tai kiviaineksen louhintaa pois maa-, vesi- tai talonrakentamisen tieltä. Kalliorakentamisessa käytetään paljolti samoja menetelmiä kuin kaivostoiminnassa sekä tarvekivien ja kiviaineksen louhinnassa.

Suomen ensimmäinen maanalainen kalliorakennuskohde oli Pohjankurun 156 metrin pituinen rautatietunneli, joka valmistui 1898. Sitä aiemmin louhintatöitä tehtiin linnoituksia rakennettaessa ja kaivostoiminnassa. Runsaasti louhintatöitä tehtiin myös Suomenlinnaa ja Saimaan kanavaa rakennettaessa.

Kalliorakenteiksi nimitetään kallioon tehtyihin tiloihin liittyviä tai tilojen välisiä kalliopilareita tai kallioseiniä, jotka toimivat kantavina rakenteina ja ovat materiaaliltaan kalliota.

Kalliorakennus tarkoittaa kallioon rakennettavien tilojen

  • louhintaa, johon sisältyy
    • kallion poraus
    • louheen irrotus
    • louheen kuljetus
    • kallion työnaikainen lujitus
    • rusnaus eli tilan seinissä tai katossa löyhästi kiinni olevien lohkareiden eli komujen karistaminen alas ja myös muun rikkoutuneen aineksen poistaminen kalliopinnoista
  • tarkkuuslouhintaa, jossa louhittu pinta saa poiketa halutusta enintään 200 millimetriä kallioon päin ja enintään 50 mm tilaan päin
  • räjäytystyötä, johon sisältyy
    • räjäytysten valmistelu
    • reikien panostaminen
    • täkkäys eli räjäytyskentän suojaus peitematoilla louheen sinkoamisen estämiseksi
    • sytyttäminen
    • räjähtämättömien panosten vaarattomaksi tekeminen
  • lujitusta eli lohkareiden irtoamisen estämistä kalliopinnasta
  • Talonrakentamiseen liittyvien kalliokaivantojen louhintatyöt avolouhintana
    • syvennykseksi tai kuopaksi nimitetään pohjaltaan enintään 3 x 3 m² kokoista kallioon louhittua syvennystä
    • kaivannon pohjamitta on yli 3 x 3 m²
    • kanaali on enintään 3 m leveä kallioon louhittu oja, esimerkiksi johtokaivanto
  • maanteiden ja rautateiden avoleikkaukset kallioon
  • teiden ja rautateiden kalliotunnelit
  • maatunnelit eli maaperään rakennetut tunnelit katsotaan yleensä kuuluviksi kalliorakentamiseen
  • vesivoimalat, joiden rakentamiseen liittyy usein suuria louhintatöitä
  • vesihuoltotunnelit ja vedenpuhdistamot
  • yhteiskäyttötunnelit vesi-, viemäri-, kaukolämpö- ja kaukokylmäjohtoja sekä sähkö- ja puhelinkaapeleita varten
  • työ- ja laitetilat
  • polttoainevarastot
  • väestönsuojat

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]