Kalle-Kustaa Korkki
 |
Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty parannettavaksi, koska se ei täytä Wikipedian laatuvaatimuksia. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia tai merkitsemällä ongelmat tarkemmin. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Tarkennus: Artikkelista puuttuvat 1940-luvun julkaisut, joissa ei ainakaan Fennicassa mainita tekijänimeä. Ks. keskustelusivu. |
| Kalle-Kustaa Korkki | |
|---|---|
| Luoja(t) | Aarne Haapakoski |
| Näyttelijä(t) | Radiokuunnelmissa Wilho Ilmari |
| Ensi- esiintyminen |
1945 |
| Kustantaja | Kustannus Oy Ajanviete |
| Henkilötiedot | |
| Ikä | syntynyt 3.3.1919.[1] |
| Asuinpaikka | New York |
| Luonteenpiirteet | oikeudenmukainen, neuvokas, rohkea |
| Suhteet | |
| Tutut | Pekka Lipponen, Pavel Pohjola, Esko Lipponen, James B. Truss |
Kalle-Kustaa Korkki on kirjailija Aarne Haapakosken luoma kuvitteellinen seikkailusankari. Korkin ensiesiintyminen tapahtui yhdessä Pekka Lipposen kanssa tammikuussa 1945 Yleisradiossa alkaneessa moniosaisessa jännityskuunnelmassa Kalle-Kustaa Korkin seikkailut. Radiokuunnelmasta tuli suosittu, samoin molemmista sen päähenkilöistä. Kumpikin sankareista sai myös oman nimikkolehden. Korkin seikkailuista kertovia kirjoja ilmestyi vuodesta 1945 eteenpäin eri kustantajien julkaisemina. Pekka Lipponen aloitti seikkailunsa omassa nimikkokirjassaan 1957.[2]
Vuonna 1959 Haapakoski hankki avustajakseen nuoren Seppo Tuiskun, joka omaksui nopeasti esikuvansa kirjoitustyylin ja ryhtyi Korkin ja Lipposen seikkailujen toiseksi "muistiinmerkitsijäksi". Haapakosken kuoltua Malagassa vuonna 1961 Tuisku vastasi yksinään Korkin ja Lipposen seikkailujen kirjoitustyöstä.[3]
Korkin viimeinen seikkailu Gangsterivaltio ilmestyi vuonna 1964. Seuraavan vuoden ajaksi hän siirtyi Lipposen kanssa seikkailemaan yhteiseen nimikkolehteen Pekka Lipponen & Kalle-Kustaa Korkki. Tuolloin nykyaikaisemmat sankarit, kuten Jerry Cotton ja James Bond, olivat nousseet suosiossa ohi suomalaisten sankarimatkailijoiden ja heidän seikkailunsa päättyivät vuoteen 1965.
Kuunnelmasarjan synty
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Yleisradion 25-vuotishistoriikin kirjoittajan Vilho Suomen mukaan Kalle-Kustaa Korkki -sarjan synty oli alkujaan ohjelmapäällikkö Ilmari Heikinheimon idea. Vuoden 1945 alussa Heikinheimo ehdotti, eikö radioon voitaisi saada vastaavaa kuin sanomalehtien sarjakuvat. Yleisradion pääjohtajaksi keväällä 1945 tullut Hella Wuolijoki ja uusi ohjelmapäällikkö Jussi Koskiluoma eivät erityisemmin pitäneet Kalle-Kustaa Korkista ja ensimmäinen Korkki-sarja olisi ilmeisesti jäänyt myös viimeiseksi ilman radion ajanvieteosaston uuden päällikön Antero Alpolan sitkeyttä. Wilho Ilmarin valinta Kalle-Kustaa Korkin rooliin oli Alpolan mukaan puhdas sattuma, sillä sarjan alkaessa ohjaaja oli toivonut siihen Joel Rinnettä, mutta tällä ei ollut aikaa eikä ehkä haluakaan. Tällöin oli turvauduttava ensimmäiseen käsiin saatuun näyttelijään, joka sattui olemaan Ilmari. Ohjaaja Jorma Nortimolle Kalle-Kustaa Korkki oli niin tärkeä, että vielä siirryttyään teatterinjohtajaksi Turkuun hän halusi aina ehdottomasti saapua Helsinkiin tekemään Korkki-kuunnelmia. Päiväpätkien tavaramerkiksi tuli Jalmari Rinteen jokaisen jakson lopussa persoonallisella äänellään lausuma "Jatkuu huomenna".[4]
Kalle-Kustaa Korkki-nimen syntyhistoria
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kalle-Kustaa Korkin nimen syntyhistoria johtaa 1940-luvun Helsinkiin ravintola Savoyhin, jonne kirjailija Haapakoski seurueineen oli saapunut illanviettoon. Keskustelu siirtyi ajankohtaiseen asiaan: mikä nimeksi Pekka Lipposen seikkailutoverille? Muuan seurueen jäsenistä ehdotti etunimeksi Kalle-Kustaata oman poikansa mukaan. Ehdotus hyväksyttiin. Hetkeä myöhemmin joku salissa avasi samppanjapullon. Pullon suusta voimakkaasti poksahtanut korkki lensi kaaressa Haapakosken seurueen pöytään. Tämän yhteensattuman kautta Kalle-Kustaan sukunimeksi päätettiin antaa Korkki.[5]
Sodanjälkeisen Suomen sankarit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Haapakosken luomat Korkki ja Lipponen sattuivat tulemaan yleisön tietoisuuteen parhaana mahdollisena ajankohtana, sillä sodan jälkeen tarvittiin kansakunnalle itsetunnon kohottajiksi uusia sankarityyppejä, joihin ihmiset voisivat samaistua ja joiden uroteoista voitaisiin olla ylpeitä.[6][7]
Toistensa lähes täydelliset vastakohdat Kalle-Kustaa Korkki ja Pekka Lipponen täyttivät tämän tarpeen. He liikkuivat maailmalla kuin kotonaan ja veivät tietoa kotimaastaan hyvinkin eksoottisiin maapallon eri sopukoihin. Pekan ollessa äänekäs ja naisiin menevä savolainen, joka joutui jatkuviin kommelluksiin, oli Korkki hyvin käyttäytyvä herrasmiesseikkailija, jonka tehtäväksi jäi pelastaa Pekka milloin mistäkin pinteestä. Toistensa vastapainona pari toimi erinomaisesti. Vaikka kuva heitä ympäröivästä maailmasta ei vastannut todellisuutta, koettiin se viihdyttäväksi.[7]
Vuosien varrella kumppanukset muuttuivat, ja kun kumpikin seikkaili omissa sarjakirjoissaan, väheni myös heidän yhteinen aikansa. Öljymiehen töittensä ohella Korkki auttoi YK:ta maailmanlaajuisissa ongelmissa ja selvitteli joskus rikoksia, joilla ei ollut mitään tekemistä öljyn kanssa. Lontoon Scotland Yard arvosti hänen terävää päättelykykyään ja älykkyyttään.[8] Teknologian viimeisimmät saavutukset olivat Korkille tuttuja ja hänen tekniikkaa koskeva osaamisensa olikin kehittynyt korkealle tasolle.[7]
Taustatietoa Korkista
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kalle-Kustaa Korkki on syntynyt 3. maaliskuuta vuonna 1919, mikä käy ilmi seikkailusta Peli elämästä ja kuolemasta, jossa Korkki pelaa hengestään ruletissa. Koulutukseltaan Korkki on diplomi-insinööri. Buran öljykaupunkiin Uuteen-Guineaan sijoittuva tarina Mustan kullan joki kertoo, kuinka hänestä tuli Kansainvälisen Öljy-yhtiön palkkalainen, joka aikanaan kohosi päätarkastajaksi. Tässä tarinassa mainitaan ainoan kerran hänen teknisen alan korkeakouluopintonsa.[9]
Korkki kuvattiin pitkäksi, leveäharteiseksi ja komeaksi. Naiset viihtyivät hänen ympärillään, mutta yleensä he vaihtuivat aina tarinan myötä. Varsinaisia heikkouksia ei Korkilla ollut itämaista taidetta lukuun ottamatta.[10] Suomessa Korkki vieraili harvoin. Hän asui Yhdysvalloissa, jossa hänen työnantajansa Kansainvälisen Öljy-yhtiön päämaja sijaitsi. Korkin matkat suuntautuivat ympäri maailmaa, lähinnä öljyesiintymien perässä. Hän liikkui pääasiassa yksin tai Pekka Lipposen kanssa. Vaikka Korkki oli täysin kaupunkilaistunut olivat hänen juurensa todennäköisesti maaseudulla. Tähän viittaa Lipposen heitto: "Korkki on laatuisa mies vaikka onkin kotoisin Kangasniemeltä.[11]
Rikollisuutta vastaan
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Korkin seikkailuissa ja muissa rikostarinoissaan kirjailija Haapakoski käytti hyväkseen runsasta tietouttaan rikollisuudesta, sillä hän oli hankkinut laajan kirjaston kriminologiaa ja perehtynyt eri maiden rikosmuseoihin.[12] Kansainvälisen Öljy-yhtiön päätarkastajana maailmalla matkustellessaan Korkki joutui öljygangsterien lisäksi tekemisiin myös muiden alojen rikollisten kanssa. Vaikeissakaan tilanteissa hän ei menettänyt malttiaan, vaan selviytyi neuvokkuutensa ja kylmäpäisyytensä avulla. Näillä matkoilla Korkki hankki itselleen paljon vihamiehiä, joista monet lupasivat palata kostamaan. Lähes aina vastustajat kuitenkin vaihtuivat seuraavassa seikkailussa. Yksi harvoja uuden tilaisuuden saaneita oli uhkapeligangsteri Erigo Mandell, jonka Korkki nujersi tarinassa Viesti Sargassomereltä. Vankilasta vapautunut Mandell otti Korkin vangikseen myöhemmin, mutta kuoli poliisien luoteihin Lontoossa tarinassa Peli elämästä ja kuolemasta.[1]
Eräs Korkin pitkäaikaisista päävastustajista oli "Punainen Salamanteri" eli kansainvälinen naisrikollinen mrs Jeanella Ramiro-Oustbourgh. Hän ja Korkki törmäsivät ensi kerran nimikkotarinassa sarjan alkupuolella, jolloin kamppailun kohteeksi nousivat Kaukoidässä olevan Porto Rondan öljysataman osakkeet ja Kansainvälisen Öljy-yhtiön pääjohtaja James Trussin pojan henki. Myöhemmin Korkki kohtasi Punaisen Salamanterin uudelleen tarinassa Atomisalaisuus Kanarian saarilla. Tämän tapaamisen jälkeen rouva Ramiro-Oustbourgh häälyy monien öljykentistä käytyjen kamppailujen taustalla, mutta ei osallistu itse tapahtumiin. Muista Korkin naisvastustajista voidaan mainita Pariisissa vaikuttanut itämainen tanssijatar Sheid Aloaz, joka tunnettiin nimellä Kultainen Ristilukki. Nainen piti Korkkia vallassaan vahvan itämaisen huumeen avulla.[13]
Jossain vaiheessa Korkki jäi eläkkeelle, mutta silti hän toimi ensi sijassa Kansainvälisen Öljy-yhtiön edun mukaan. Eläkepäivät alkoivat yllättäen jo toisessa seikkailussa Hopeinen pistoolinluoti: tässä seikkailussa Korkki sai ohimoilleen ensimmäiset harmaat hiuksensa haavoituttuaan vakavasti piilukkopistoolin hopealuodista. Myöhemmät seikkailut sijoittuivat kuitenkin Korkin aktiiviseen työaikaan, joten tarinat eivät ilmestyneet välttämättä aikajärjestyksessä.
Kaksi Outsideria
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vaikka Haapakosken ja Tuiskun kynänjälki erosikin toisistaan, eroa oli aluksi vaikea havaita. Tuisku kykeni omaksumaan edeltäjänsä tyylin, ja asiaa helpotti se, että lukijat eivät tienneet kirjailijan vaihtumisesta. Kaiken lisäksi Tuisku oli ollut mukana jo Korkki-sarjan alkutaipaleelta lähtien, sillä hän kirjoitti sekä kuudentena ilmestyneen kertomuksen Kuollut mies pelaa pokeria[14] ja heti perään seuraavan seikkailun Öljygangsterin rippi.[15]
Vuosien myötä Seppo Tuisku muokkasi alkuperäistä Haapakosken luomaa Korkkia hieman uuteen uskoon, mutta teki muutokset siksi pienin vedoin, etteivät lukijat juuri kiinnittäneet siihen huomiota. Kirjan Sormi liipasimella (12/61) tarina on kirjoitettu minä-muotoon niin, että Korkki itse toimii kertojana. Tyyli oli tuttu samana vuonna ilmestymään alkaneista Jerry Cottonin seikkailuista. Outsider palasi kuitenkin takaisin vanhaan tyyliin, ja seuraavat seikkailut edustivat perinteistä klassista kerrontatyyliä, kunnes numero 52 Mustan kullan joki palasi uudelleen minä-muotoon. Kun Korkki jäi uudelleen eläkkeelle kertomuksessa Vainajan alibi, kerrontatyyli muuttui lopullisesti niin, että hän toimi itse kertojana.[16] Samalla myös itse Korkki muuttui ja hänen iästään pudotettiin kuusi vuotta.[17]
Elokuvat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hahmojen pohjalta tehtiin myös elokuva.
- Kalle-Kustaa Korkin seikkailut 1949 ohjaus Ilmari Unho
Epävirallinen televisioelokuva.
- Korkki ja Lipponen 1984 ohjaus Ere Kokkonen [18] Elokuvan henkilöt Pekka Korkki ja Kalle Kustaa Lipponen ovat Korkin ja Lipposen pojat, jotka isät ovat nimenneet kaverinsa mukaan.
Lehdet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kalle-Kustaa Korkin seikkailuja (eri kustantajia)[19]
- 1. Ben Huronin testamentti (1945), Lehtiyhtymä
- 2. Kaksihuippuisen vuoren salaisuus (1945), Lehtiyhtymä
- 3. Valkoinen Lama (1946), Lehtiyhtymä
- 4. Pyramidin vihreä nainen (1947), Mantere
- 5. Kallosaaren Robinsonit (1947), Mantere
- 6. Rauniokaupungin vanki (1948), Mantere
- 7. Huuhkalinnan kaviomarssi (1949), Mantere
- 8. Haaremin sankarit (1949), Mantere
- 9. Kenraali Korkki ja prinssi Lipponen (1949), Mantere
- 10. Kuolleessa kaupungissa kummittelee (1951), Mantere
- 11. Paksu-Bertta ja viidakon veijarit (1951), Mantere
- 12. Sammakkosaaren sokkeloissa (1952), Mantere
- 13. Salaisten paperien jäljillä (1953), Marjamaa
- 14. Pirskatti vieköön, sanoi muumio (1954), Pohjola
- 15. Saparomäen saunasta Battikalaon palatsiin (1955), Pohjola
| Kalle-Kustaa Korkin seikkailuja
(Kustannus Oy Ajanviete) 1958
1959
1960
1961
|
1962
1963
1964
|
Pekka Lipponen & Kalle-Kustaa Korkki 1965
- 1. Tohtori Capran robotti
- 2. Jäätynyt yö
- 3. Tuliaisia tuonelasta
- 4. Viikingin aarre
- 5. Lento ikuisuuteen
- 6. Kuolemalla on kuusi silmää
- 7. Vaarallinen mr. Korkki
- 8. Kello käy taaksepäin
- 9. Murhatehdas
- 10. Sateenkaaren salaisuus
- 11. Vaarallista valuuttaa
- 12. Maan pimeällä puolella
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Jokisalmi, Raimo: Outsiderin kirja, Aarne Haapakosken elämäkerta, Apali oy, 2007. ISBN 978-952-5026-68-9
- Kukkola, Timo: Hornanlinnan perilliset, Wsoy, 1980. ISBN 951-0-09918-X
- Sjöblom: Rikoskirjallisuuden Bibliografia 1864 - 1984, Arvi A. Karisto Oy, 1985. ISBN 951-99692-0-9
- Sjöblom: Outsider Bibliografia II, Seaflower, 1995: ISBN 952-6666-96-8
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Outsider: "Peli elämästä ja kuolemasta", s. 42, 87. Ajanviete OY, 1960.
- ↑ Kukkola 1980 s. 129.
- ↑ Outsider: "Kuolemalla on kuusi silmää", s. 90-92. Ajanviete OY, 1965.
- ↑ Antero Alpola: Viihdevuosien vilinässä: radiokauteni ensimmäinen puoliaika, s. 47–48. Hämeenlinna: Karisto, 1988. ISBN 951-23-2475-X.
- ↑ Kirjojen mies mikkeli.fi/fi. Arkistoitu 2.12.2007. Viitattu 12.6.2009..
- ↑ Jokisalmi 2007. s. 61 - 63.
- ↑ a b c Oinonen, Paavo: Pirskatti sanoi Pekka Lipponen deski.fi. Arkistoitu 4.3.2016. Viitattu 15.5.2012..
- ↑ Outsider: "Hälytys Scotland yardissa". Ajanviete OY, 1963.
- ↑ Outsider: "Mustan kullan joki". Ajanviete OY, 1963.
- ↑ Outsider: "Seitsemän naurun geisha". Ajanviete OY, 1961.
- ↑ Jokisalmi 2007. s. 62.
- ↑ Kukkola 1980 s. 110.
- ↑ Outsider: "Kultainen ristilukki". Ajanviete OY, 1960.
- ↑ Sjöblom 1985. s. 331.
- ↑ Jokisalmi 2007. s. 97.
- ↑ Outsider: "Vainajan alibi". Ajanviete OY, 1963.
- ↑ Outsider: "Pandoran lipas", s. 10.. Ajanviete OY, 1963.
- ↑ http://www.imdb.com/title/tt2060514/?ref_=nm_flmg_act_63
- ↑ Sjöblom 1985. s. 123 - 127.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Paavo Oinonen: Pitkä matka on Tippavaaraan. Suomalaisuuden tulkinta ja Yleisradion toimintaperiaatteet radiosarjoissa Työmiehen perhe, Kalle-Kustaa Korkin seikkailuja ja Kankkulan kaivolla 1945–1964. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004. ISBN 951-746-554-8.