Kalan syönnin terveysvaikutukset

Kalan syönti on yhdistetty sekä negatiivisiin että positiivisiin terveysvaikutuksiin.

Suomalaisissa ravitsemussuosituksissa kehotetaan nauttimaan runsaasti etenkin rasvaista luonnonkalaa. Terveysviranomaiset ja tutkijat ovat toisaalta kehottaneet väestöä rajoittamaan runsaasti ympäristömyrkkyjä sisältävien luonnonkalojen kuten tonnikalan, silakan, hauen, kuhan, mateen, taimenen, nahkiaisen ja luonnonlohen käyttöä niihin liittyvien terveysriskien vuoksi.

Jodi ja D-vitamiini

Kalalla on ollut perinteisesti tärkeä rooli jodin ja D-vitamiinin puutoksen ehkäisyssä. Luontaisesti jodia sisältävä kala oli suomalaisen ravinnon tärkein jodinlähde ennen kuin jodia alettiin lisätä ruokasuolaan, rehuihin ja lannoitteisiin.

Vähärasvainen kala sisältää yli kaksi kertaa enemmän jodia kuin rasvainen.

Rasvainen kala taas sisältää runsaahkosti luontaista D-vitamiinia. Monien maiden viranomaiset ovat kuitenkin rajoittaneet rasvaisen luonnonkalan syöntiä sen sisältämien dioksiinien ja PCB:n vuoksi.

Ympäristömyrkyt

Terveysviranomaiset kehottavat kansalaisia rajoittamaan tonnikalan, silakan ja monien muiden luonnonvaraisten kalojen syöntiä niiden runsaasti sisältämien ympäristömyrkyiksi lukeutuvien metyylielohopean, dioksiinien, PCB:n ja bromattujen palonestoaineiden vuoksi.

Metyylielohopea

Noin 1,5 prosenttia työikäisistä ja 3 prosenttia eläkeikäisistä suomalaisista saa syömästään kalasta liikaa terveydelle haitallista metyylielohopeaa. Metyylielohopea-altistus saattaa aiheuttaa vastustuskyvyn heikkenemistä, sydän- ja verisuonisairauksien riskin kasvua sekä lasten kognitiivisen kehityksen häiriintymistä. Eläinkokeissa on lisäksi havaittu, että jatkuva altistuminen pienillekin elohopeapitoisuuksille aikaansaa oksidatiivista stressiä ja heikentää siemennesteen laatua.

Euroopan elintarviketurvallisuusviranomaisen mukaan metyylielohopean kokonaisviikkosaannin pitäisi jäädä alle 1,3 mikrogrammaan painokiloa kohden. Kala on suomalaisen ravinnon keskeisin metyylielohopean lähde ja jopa yli 90 prosenttia kalan sisältämästä elohopeasta on metyylielohopeaa.

Ravintokäyttöön tarkoitetussa hauessa saa olla elohopeaa korkeintaan yksi milligramma kilossa ja muissa kaloissa korkeintaan puoli milligrammaa kilossa eli 0,5 ppm. Keski-Suomesta pyydettyjen kilon painoisten haukien elohopeapitoisuus on ollut keskimäärin 0,46 mg/kg vaihteluvälin ollessa 0,14–1,3 mg/kg. Kotimaisista kaloista myös hauki, kuha ja made saattavat sisältää jopa yli milligramman elohopeaa kiloa kohti.

Väestötasolla ongelmallisin kalaji on kuitenkin tonnikala, koska osa väestöstä käyttää sitä runsaasti. Yhdysvalloissa myytävän vaalean purkkitonnikalan keskimääräinen elohopeapitoisuus on lähes yhtä suuri kuin suomalaisella hauella eli 0,41 ppm, mutta tummassa sitä on keskimäärin vain 0,12 ppm. Joka neljännen valkoisen tonnikalapurkin elohopeapitoisuus ylitti 0,5 ppm:n raja-arvon vuonna 2004 suurimman pitoisuuden ollessa noin 1 ppm. Tonnikalan elohopea koostui lähes sataprosenttisesti haitallisesta metyylielohopeasta. Yhdysvalloissa myydyn seitin keskivertopitoisuus on ollut viranomaisten mukaan 0,31 ja enimmäispitoisuus 0,78 ppm.

Paljon tonnikalaa syövien hiuksista on mitattu huolestuttavan suuria elohopeapitoisuuksia. 63-kiloinen ihminen saisi syödä viikoittain korkeintaan kaksi annosta vähän elohopeaa sisältävää tonnikalaa tai yhden annoksen paljon elohopeaa sisältävää tonnikalaa. Britanniassa suositellaan, etteivät raskaana olevat, lasta yrittävät ja imettävät naiset söisi viikossa yli 140 grammaa kypsää tonnikalaa.

Suomen ruokaviraston antama kalansyönnin enimmäissuositus ei huomioi kaikkia ulkomaisia kalalajeja kuten tonnikalaa. Raskaana olevien ja imettävien ei pitäisi syödä sen mukaan lainkaan haukea. Muut hedelmällisessä iässä olevat ihmiset sekä lapset saavat syödä haukea korkeintaan 100–200 grammaa kuussa. Kaikkia kotimaan sisävesialueiden kalaa päivittäin syöviä väestöryhmiä kehotetaan lisäksi rajoittamaan sekä hauen että suurten ahventen, kuhan ja mateen käyttöä, koska niissäkin on paljon elohopeaa.

Dioksiinit ja PCB

Ruokavirasto (ent. elintarvikevirasto) suosittelee, että lapset, nuoret ja kaikki hedelmällisessä iässä olevat miehet ja naiset söisivät silakkafileitä tai yli 17 senttimetrin pituisia silakoita taikka Itämerestä pyydettyä lohta tai taimenta kerralla korkeintaan 100 gramman suuruisen annoksen eikä näitä annoksia saisi syödä useammin kuin kaksi kertaa kuussa. Ruotsin elintarvikevirasto suositteli vuonna 2013, että lapset ja nuoret naiset söisivät Itämeren lohta, taimenta tai silakkaa enintään 2–3 kertaa vuodessa. Britanniassa suositellaan myös, etteivät raskaana olevat, lasta yrittävät ja imettävät naiset söisi viikossa kahta annosta enempää mitään rasvaista kalaa kuten sardiineja, makrillia, taimenta, anjovista ja silliä. Nahasta löytyy erityisen runsaasti dioksiineja ja PCB:tä.

Kaikki Itämeren rasvaiset kalat sisältävät terveyttä vaurioittavia dioksiineja ja PCB:tä, ja yli 85 prosenttia suomalaisen väestön dioksiini- ja PCB-altistuksesta johtuukin rasvaisen luonnonkalan syönnistä. Jo keskivertoisen eli vain vähän rasvaista luonnonkalaa nauttivan suomalaisen päivittäinen dioksiinialtistus on 1,9 pikogrammaa painokiloa kohden päivässä eli lähes seitsemän kertaa enemmän kuin Euroopan elintarviketurvallisuusviranomaisen EFSA:n määrittelemä dioksiinien ja PCB-yhdisteiden turvaraja 2 pikogrammaa painokiloa kohti viikossa.

Esimerkiksi Itämeren lohessa on kymmenkertainen määrä edellä mainittuja ympäristömyrkkyjä kasvatettuun loheen verrattuna. Kasvatetun lohen dioksiini- ja PCB-pitoisuudet ovat vähentyneet sen vuoksi, että niitä on rydytty ruokkimaan kasviperäisellä ravinnolla niiden luontaisen kalaperäisen ravinnon sijaan.

EFSA myönsi Suomelle vuonna 2004 poikkeusluvan raja-arvot ylittävän silakan, lohen ja nahkiaisen myyntiin. Luvan ehtona on ollut, että väestöä varoitettaisiin kyseisiä myrkkyjä sisältävän kalan terveysriskeistä. Vuonna 2015 laaditussa tutkimuksessa havaittiin kuitenkin, että vain alle kolmannes väestöstä tiesi kalan syönnin turvarajoituksista samalla kun 90 prosenttia ajatteli, että kalaa pitäisi syödä kaksi kertaa viikossa. Myös esimerkiksi salakka ja särki sisältävät merkittäviä määriä elohopeaa.

Silakan dioksiinipitoisuus pieneni Suomessa yli 50 prosenttia vuosina 2012-2023. Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen EFSA laski kuitenkin dioksiinien ja PCB-yhdisteiden siedettävän viikkoaltistumisen määrän kahteen pikogrammaan painokiloa kohti vuonna 2018. Uusi enimmäismäärä on vain seitsemäsosa aiemmasta enimmäissuosituksesta. Turvarajan kiristäminen johtui siitä, että kyseiset ympäristömyrkyt on todettu vielä vaarallisemmaksi, kuin aiemmin luultiin.

Bromatut palonestoyhdisteet (PBDE-yhdisteet)

Kaloissa ja simpukoissa esiintyy myös bromattuja palonestoyhdisteita eli PBDE-yhdisteitä, jotka saattavat lisätä syöpäriskiä, häiritä elimistön hormonijärjestelmää, heikentää hedelmällisyyttä ja aiheuttaa synnynnäisiä oppimis- ja käyttäytymishäiröitä. PBDE-yhdisteitä kertyy etenkin rasvaiseen kalaan, pohjaeliöitä syöviin lajeihin ja petokaloihin.

Kala on suomalaisten suurin PBDE-yhdisteiden lähde. Pohjoismaiden asukkaiden keskisaannin on arvioitu olevan 0,2–0,7 mikrogrammaa vuorokaudessa, mutta osa saannista tulee ravintorasvoista, lihasta, kananmunista, maitotuotteista ja huoneilmasta. PBDE-yhdisteille ei ole kyetty määrittämään turvallista saantirajaa, koska niiden vaikutuksia ei ole tutkittu tarpeeksi. Euroopan elintarvikeviranomainen EFSA on avioinut, että PBD-99:lle altistuminen saattaa joissain tapauksissa ylittää turvallisen rajan. Silakoiden PBDE-pitoisuudet ovat kuitenkin puolittuneet 2000-luvulla, niille asetettujen käyttökieltojen johdosta.

Paljon kalastavia ihmisiä neuvotaan esimerkiksi Kaliforniassa poistamaan kaloistaan kaikki näkyvä rasva, nahka ja sisäelimet ennen kalojen ravinnoksi käyttämistä. Myös liemi pitää kaataa pois ja simpukoiden syöntiä kehotetaan välttämään. Sama pätee rapuihin ja hummereihin.

Perfluoratut alkyyliyhdisteet (PFAS-yhdisteet)

Kalaruoka ja muut merenelävät ovat ravinnon suurin perfluorattujen alkyyliyhdisteiden (PFAS-yhdisteet) lähde. Vettä ja likaa hylkivissä tekstiileissä ja paistinpannuissa sekä elektroniikassa,maaleissa, liimoissa ja sammutusvaahdoissa käytettävien perfluorattujen alkyyliyhdisteiden (PFAS-yhdisteet) pitoisuudet kalassa ovat kasvaneet 2000-luvulla. Mitatut PFAS-yhdisteiden pitoisuudet ovat olleet toistaiseksi niin pieniä, ettei niiden ole ajateltu aiheuttavan terveyshaittoja. PFAS-yhdisteiden käyttö on kuitenkin niin uusi asia, että ne ovat vasta siirtymässä Itämereen. Näiden yhdisteiden pitoisuudet tulevat kasvamaan jatkossa, koska ne ovat pitkäikäisiä ja niiden käyttöä on alettu rajoittaa vasta viime vuosina. PFAS-yhdisteiden on arveltu lisäävän syövän ja hedelmällisyysongelmien riskiä.

PFAS-yhdisteiden turvallisena pidetty veripitoisuus ylittyy noin 30 prosentilla 10-20-vuotiaista ruotsalaisista. Kala on suurin PFAS-yhdisteiden lähde talousveden jälkeen.

Omega-3-rasvahapot EPA ja DHA

Rasvaisen kalan käyttösuositus on perustunut sen D-vitamiinipitoisuuden lisäksi myös ajatukseen kalan sisältämien monityydyttymättömien omega-3-rasvahappojen sydän- ja verisuonisairauksia ehkäisevästä vaikutuksesta. Vuonna 2018 julkaistun kliinisten tutkimusten tieteellisesti vertaisarvioidun yhteenvedon mukaan kyseisillä rasvahapoilla ei olekaan sydänterveyttä edistävää vaikutusta. Tarkasteltuihin tutkimuksiin osallistui yhteensä lähes 80 000 koehenkilöä, joita seurattiin keskimäärin 4,4 vuoden ajan. EPA ja DHA saattavat olla päin vastoin haitallisia eräille potilasryhmille. Vaarallisista sydämen rytmihäiriöistä, vaikeasta sydämen vajaatoiminnasta ja vaikeahoitoisesta rasitusrintakivusta kärsivien sekä sydäntahdistinpotilaiden pitäisi rajoittaa varmuuden vuoksi sekä EPA:ta sekä DHA:ta sisältävien lisäravinteiden käyttöä että myös kalansyöntiä.

Tutkimuksia terveysvaikutuksista

Kuolleisuus

Norjassa vuonna 2022 julkaistussa väestöseurantatutkimuksessa saatiin vahvoja viitteitä siitä, että rasvainen kala heikentää terveyttä, kun taas vähärasvaisen kalan suurella saannilla on myönteisiä terveysvaikutuksia. Rasvaisen kalan kulutus korreloi kuolleisuuden kasvun kanssa siltä osin, kun se ylitti 200 grammaa viikossa. Yli 400 grammaa viikossa lohta, silliä, silakkaa tai makrillia nauttivilla naisilla oli yli 16 prosenttia suurempi kuolleisuus kuin niillä, jotka eivät nauttineet lainkaan rasvaista kalaa. Erittäin runsas prosessoimattoman vähärasvaisen kalan nauttiminen yhdistyi sen sijaan hiukan pienempään kuolleisuuteen. Niillä, jotka söivät kilon viikossa vähärasvaista kalaa, oli lähes 10 prosenttia pienempi kuolleisuus kuin niillä, jotka eivät nauttineet lainkaan vähärasvaista kalaa. Tutkimukseen osallistui lähes 84 000 norjalaisnaista, joita seurattiin keskimäärin 18 vuotta. Tuloksissa huomioitiin muun muassa fyysisen aktiivisuuden, ylipainon, tupakoinnin, koulutuksen ja alkoholinkäytön kuolleisuuteen liittyvä vaikutus.

Sydän- ja verisuonisairaudet

Väestöseurantatutkimuksista saatu näyttö kalansyönnin ja sydän- ja verisuonitautien välisestä yhteydestä on ollut osin ristiriitaista. Vuonna 2020 julkaistussa yhdysvaltalaisessa väestötutkimuksessa havaittiin, että päivittäin valkoista kalaa nauttivilla esiintyy jopa 54 prosenttia enemmän sydänkohtauksia kuin niillä, jotka nauttivat kalan sijaan punaista lihaa. Aiemmin myös tumman kalan päivittäinen nauttiminen yhdistyi lisääntyneeseen sydänkohtausriskiin, mutta yhteys muuttui päinvastaiseksi 2000-luvulla. Tutkijat arvelivat tulosten selittyvän sillä, että kalan nauttiminen leivitettyjen kalapuikkojen kaltaisena valmisruokana lisäisi sairastumisriskiä kun taas itse kypsennetyn kalan nauttiminen vähentäisi sitä.

Vuonna 2021 julkaistussa neljän väestöseurantatutkimuksen yhteenvedossa huomattiin, ettei kalansyönti vähentänyt riskiä sairastua sydän- ja verisuonitautiin. Sydän- ja verisuonitauteja sairastavien potilaiden kohdalla havaittiin kuitenkin, että 175 grammaa kalaa viikossa nauttivilla esiintyi 16 prosenttia vähemmän sydänkohtauksia ja aivoinfarkteja. Yli 175 gramman viikkokulutus ei tuonut kuitenkaan lisää terveyshyötyjä.

Kalansyönnin on ajateltu vähentävän riskiä sairastua korkeaan verenpaineeseen, jota pidetään sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijänä. Vuonna 2019 julkaistu yhdysvaltalaistutkimus ei löytänyt kuitenkaan minkäänlaista korrelaatiota kalansyönnin ja verenpaineen välillä. Tutkimukseen osallistui 12 000 keskimäärin 53-vuotiasta miestä, joiden verenpainediagnooseja tiedusteltiin kerran vuodessa 16 vuoden ajan.

Kansainvälisen tutkijaryhmän vuonna 1997 julkaisemassa tutkimuksessa havaittiin, että eniten kalan syönnistä omega 3 -rasvahappoja saaneen väestöviidenneksen sydän- ja verisuonitautikuolleisuus oli 30 prosenttia suurempaa kuin vähiten kalaperäisiä omega 3 -rasvahappoja nauttineilla. Jälkikäteen tuloksiin tehtiin vielä korjaukset, jotka liittyivät tutkittavien tekemiin ravintoaineiden saannin ja riskitekijöiden systemaattisiin arviointivirheisiin. Tuloksena oli, että jokainen viiden gramman lisäys kalan nauttimisen kautta saatua omega 3 -rasvahappoa yksitoistakertaisti sydänperäisen kuoleman riskin. Kun kalansyöntiä tarkasteltiin kokonaisuutena, havaittiin, että eniten kalaa syövillä esiintyi vaiin 12 prosenttia enemmän sydänperäistä kuolleisuutta. Tuloksen epäiltiin liittyvän suomalaisen sisävesikalan suureen elohopeapitoisuuteen, jonka on havaittu lisäävän sydän- ja verisuonisairauksien riskiä. Tutkimus toteutettiin vuosina 1985-1988 ja siihen osallistui lähes 22 000 suomalaista miestä, joiden ikä oli tutkimuksen alkaessa 50-69 vuotta. Tutkimus tehtiin Kansanterveyslaitoksen, Harvardin yliopiston ravitsemustieteen laitoksen ja Yhdysvaltojen kansallisen syöpäinstituutin yhteistyönä.

Suolistosairaudet

Runsaan kalaproteiinin saannin on havaittu lisäävän Crohnin taudin ja haavaisen paksusuolen riskiä.

Masennus

Vuonna 2018 julkaistussa siihenastisten tutkimusten yhteenvedossa havaittiin, että eniten kalaa syövillä esiintyy keskimäärin 11 prosenttia vähemmän masennusta kuin niillä, jotka syövät vähiten kalaa. Yhteys oli suurempi naisilla. Yhteys saattaa selittyä myös sillä, että masentuneet syövät vähemmän kalaa, koska he syövät muita vähemmän terveellisenä pidettyä ruokaa.

Älyllinen kehitys ja koulumenestys

Vuonna 2020 julkaistussa saksalaistutkimuksessa havaittiin, että noin 60 grammaa viikossa kalaa syövät koululaiset saivat matematiikasta ja äidinkielestä parempia arvosanoja kuin sitä vähemmän tai enemmän kalaa syövät. Eniten kalaa syövien ryhmä (saanti keskimäärin 366 g/viikossa) pärjäsi äidinkielessä kaikkein heikoiten. Tutkimuksen mukaan oli mahdollista, että osa eniten kalaa syöneistä sai riskirajan ylittävän määrän elohopeaa.

Vuonna 2004 julkaistussa brittitutkimuksessa havaittiin, että viikoittain vähintään 100 grammaa kalaa syövien äitien vauvat sekä ne vauvat, jotka söivät saman verran kalaa alle vuoden ikäisinä, menestyivät hiukan paremmin etenkin MacArthur-Batesin kielellisen kehityksen testissä (MCDI). Ero oli kuitenkin niin pieni, ettei sillä katsottu olevan kliinistä merkitystä. Tutkimuksessa havaittiin myös, ettei viikottaisen kalamäärän kasvattaminen sadasta grammasta tuonut mainittavaa lisähyötyä. Se, että kalaa syövillä äideillä oli keskivertoa parempi koulutus, otettiin huomioon tulosta laskettaessa, mutta perheen parempaa tulotasoa ei.