Kaknäsin torni

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Kaknästornet)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kaknäsin torni, 2008.

Kaknäsin torni (ruots. Kaknästornet) on televisiotorni Tukholman keskustan itäpuolella Ladugårdsgärdetin kaupunginosassa Östermalmin kaupunginosa-alueella. Tornin korkeus on 155 metriä, antenni mukaan lukien 170 metriä. Se oli Pohjoismaiden korkein näkötorni sulkemiseensa vuonna 2018 saakka.

Tornin suunnittelivat arkkitehdit Hans Borgström ja Bengt Lindroos, ja se rakennettiin vuosina 1963–1967. Betoniseinäisen tornin pohjakaava on neliönmuotoinen, ja se on sijoitettu vinottain neliönmuotoiselle jalustalleen. Tornin yläosan antennitasanteet, näköalakerros ja ravintolakerros on taas sijoitettu jalustan suuntaisesti eli diagonaalisesti muuhun torniin nähden. Yläkerrosten ikkunalasit on tummennettu kullanvärisellä kalvolla, joka saa ne näyttämään ulkoa päin valoaheijastavan metallin kaltaisilta.[1][2] Nimensä torni sai alueella keskiajalla sijainneen Kaknäsin kylän mukaan.

Torni on ollut suljettu yleisöltä vuodesta 2018. Sulkemista perusteltiin sillä, että turvallisuudelle välttämättömät korjaukset olisivat tulleet liian kalliiksi.[2] Ruotsin television paljastuksen mukaan pääsyynä oli todellisuudessa Ruotsin tärkeisiin viestintäyhteyksiin kohdistuva ”vieraan vallan” uhka. Tornin toiminnasta vastaava Teracom ei julkisesti nimennyt mitään tiettyä valtiota, mutta sulkemispäätökseen vaikuttaneessa Säpon raportissa vieraiden valtojen tiedusteluyrityksistä mainittiin suurimpana uhkana Venäjä.[3]

  1. Fredric Bedoire: Stockholms byggnader: Arkitektur och stadsbild, s. 198. Norstedts, Tukholma 2012.
  2. a b Paula Tapiola: Tukholman Kaknäsin torni suljetaan yleisöltä – aukipitäminen vaatisi liian suuria turvallisuusinvestointeja Yle uutiset 26.12.2018. Viitattu 25.12.2023.
  3. Inka Haukka: Tukholman Kaknäsin tv-tornin sulkemisen taustalla sittenkin ”vieraan vallan uhka”. Yle uutiset 28.12.2018. Viitattu 25.12.2023.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä arkkitehtuuriin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.