Kaisu Pitkälä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kaisu Pitkälä
Henkilötiedot
Syntynyt30. huhtikuuta 1956 (ikä 68)
Haapavesi
Kansalaisuus Suomi
Ammatti Yleislääketieteen ja avoterveydenhuollon professori
Koulutus ja ura
Tutkinnot Helsingin yliopisto (LL 1983, LT 1991)
Instituutti Helsingin yliopisto
Palkinnot Maud Kuistilan palkinto (2021)
Aiheesta muualla
Kotisivu

Kaisu Hannele Pitkälä (30. huhtikuuta 1956 Haapavesi) on suomalainen geriatrian, yleislääketieteen ja sisätautien erikoislääkäri, joka toimii Helsingin yliopiston yleislääketieteen ja avoterveydenhuollon professorina.[1]

Hän on kansallisesti ja kansainvälisesti ansioitunut geriatrian ja gerontologian alan tutkija sekä tutkijoiden kouluttaja.[2] Hän on esiintynyt myös joukkotiedotusvälineiden haastateltavana esimerkiksi ikäytyneiden ihmisten terveyden ylläpitoon, kuntoutukseen ja lääkehoitoon sekä yksinäisyyteen liittyvistä teemoista.[3][4][5] Yhteiskunnallisena keskustelijana hän on yhdessä työtoveriensa kanssa kirjoittanut jo 1990-luvulla joukkotiedotusvälineisiin esimerkiksi vanhusten avopalvelujen, kuten sopivien asumisratkaisujen ja kotihoidon tuen tärkeydestä.[6]

Pitkälä kirjoitti ylioppilaaksi Töölön yhteiskoulusta (1976). Hän opiskeli Helsingin yliopistosta (HY) lääkäriksi ja väitteli lääketieteestä (LL 1983, LKT 1991). Hänen suomenkielinen väitöskirjansa (1991) oli otsikoitu Vanhusten päiväsairaalahoidon vaikutukset kotisairaanhoidon potilaiden selviytymiseen : Kirkkonummen-Siuntion vanhustutkimus.[7] Hän pätevöityi myös geriatrian erikoislääkäriksi (HY, 1996), yleislääketieteen erikoislääkäriksi (TaY, 1997) ja sisätautien erikoislääkäriksi (HY, 1999). Pitkälästä tuli Helsingin yliopiston geriatrian dosentti vuonna 2003.[1]

Työurallaan Pitkälä työskenteli vuosina 1983-1992 sairaalalääkärinä, terveyskeskuslääkärinä, Diakonissalaitoksen omalääkärinä muun muassa Kirkkonummi-Siuntion ja Kelan palveluksessa. Hän oli sairaalalääkäri Helsingin kaupungin (1993-1994 ja 1996) sekä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) palveluksessa (1995). Perälä oli sitten Helsingin yliopiston sisätautien kliininen opettaja (1997-2000) ja tutkija (HUS, 2000-2002) sekä Vanhustyön keskusliiton tutkija (2003-2006). Lisäksi hän on ollut konsultoiva lääkäri (Apollokodit 93–), erikoislääkäri (HUS sisätaudit 1997–2002) sekä pitänyt yksityislääkärin vastaanottoa vuodesta 2003.[1]

Pitkälä on vetänyt muun muassa pohjoismaista geriatrian tutkijakoulua (2001–2004).[1] Vuoden 2021 alkuun mennessä hän on ohjannut 23 valmistuneen väitöskirjan tekijää, ja hänellä oli tuolloin ohjattavanaan 12 väitöskirjatutkijaa. Pitkälälle myönnettiin ansioistaan Maud Kuistilan palkinto tammikuussa 2021.[2]

Tuotantoa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pitkälän tieteellinen tutkimustyö on suuntautunut muun muassa kliinisiin hoitotutkimuksiin ja geriatrian alan epidemiologiaan. Hänen tuotantonsa käsittää tieteellisten alkuperäisartikkelien ohella runsaasti katsausartikkeleita tai oppikirja-artikkeleita. Hän on ollut laatimassa monia lääketieteellisiä oppi- ja käsikirjoja.[1] Julkaisuluettelossa oli vuoden 2021 alussa yli 460 tieteellisiä artikkeleita ja yli 60 kirjan lukua.[8] Pitkälä on toiminut muun muassa Yleislääkärin käsikirjan ja tietokannan toimittajana (1991-2001) ja avustanut Lääkärilehteä (2003-).[1] Esimerkkejä tuotannosta:

  • Reijo Tilvis, Kaisu Pitkälä, Timo Strandberg, Raimo Sulkava & Matti Viitanen (toim.) : Geriatria. 3., uudistettu painos 2016. Duodecim, Helsinki. ISBN 9789516564985.
  • Pirkko Routasalo & Kaisu Pitkälä : Omahoidon tukeminen : opas terveydenhuollon ammattihenkilöille. Suomalainen lääkäriseura Duodecim, 2009. ISBN 978-952-67123-2-1.
  • Jouko Laurila, Kaisu Pitkälä & Terhi Rahkonen : Dementiapotilaan äkillisen sekavuusoireyhtymän hoito : opas lääkäreille ja muulle hoitohenkilökunnalle. Suomen dementiahoitoyhdistys, 2006. ISBN 952-99209-9-7, ISBN 952-99732-0-9 (pdf).
  • useita tekijöitä: Geriatrisen kuntoutuksen tutkimus- ja kehittämishankkeen julkaisut. Vanhustyön keskusliitto, 2005-2006.
  • Kaisu Pitkälä, Pirkko Siltala : "En lähde itseltäni salaa" : Elinan kirja. Kirjayhtymä, 1994. ISBN 951-26-3935-1.
  • Kaisu Pitkälä, Pirjo H. Mäkelä : Ydinsodan merkitys. Tammi, 1985. ISBN 951-30-6148-5.

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e f Suomen professorit 1640–2007, Professoriliitto, (ISBN 978-952-99281-1-8 ja 978-952-99281-2-5, viitattu 4. huhtikuuta 2021), s. 557View and modify data on Wikidata
  2. ↑ a b Ulla Toikkanen: Maud Kuistilan palkinto Kaisu Pitkälälle Lääkärilehti, laakarilehti.fi. 15.1.2021. Viitattu 4.4.2021.
  3. ↑ Dementiapotilas kuntoutuu säännöllisesti liikkumalla 7.9.2011. yle.fi. Viitattu 5.4.2021.
  4. ↑ Kari Ikävalko: Lähes joka kolmas lääkäri määräsi ikääntyneille vaarallisia lääkkeitä 30.5.2018. yle.fi. Viitattu 5.4.2021.
  5. ↑ Marjo Valtavaara: ”Katson, että kyllä toisille tulee kyläilijöitä, minulle ei” – Tuore tutkimus piirtää karun kuvan palvelu­taloissa asuvien yksinäisyydestä Helsingin Sanomat, hs.fi. 28.3.2021. Viitattu 5.4.2021.
  6. ↑ Mielipide: Kaisu Pitkälä, Kirsi Kinnunen ja... (Tilaajille) Helsingin Sanomat, hs.fi. 1.7.1993. Viitattu 5.4.2021.
  7. ↑ Vanhusten päiväsairaalahoidon vaikutukset kotisairaanhoidon potilaiden selviytymiseen : Kirkkonummen-Siuntion vanhustutkimus (ISBN 952-90-2833-4; PhD thesis/ Univ. of Helsinki) Helsinki: K. Pitkälä (teostiedot via kansalliskirjasto). Viitattu 4.4.2021. (suomeksi)
  8. ↑ Kaisu Pitkälä: Kaisu Pitkälä - Publications researchportal.helsinki.fi. Viitattu 5.4.2021. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Kaisu_Pitkälä&oldid=22297280”