Saksan keisarikunnan laivasto

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Kaiserliche Marine)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Keisarillinen laivasto
Kaiserliche Marine
Keisarillisen laivaston lippu (1903–1918)
Keisarillisen laivaston lippu (1903–1918)
Toiminnassa 1871–1918
Valtio  Saksan keisarikunta
Aselajit laivasto
Marssi ”Gruß an Kiel”
Sodat ja taistelut boksarikapina
ensimmäinen maailmansota
Komentajat
Tunnettuja komentajia Alfred von Tirpitz

Saksan keisarikunnan laivasto, virallisesti Keisarillinen laivasto (saks. Kaiserliche Marine), oli keisarillisen Saksan meripuolustuksesta vastannut puolustushaara vuodesta 1871 vuoteen 1918.

Nykyaikaisen keisarillisen laivaston luominen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Keisarillisen laivaston lippuja.

Alfred von Tirpitz tuli keisarillisen Saksan laivastoministeriksi 15. kesäkuuta 1897, mitä voidaan pitää nykyaikaistamisen alkuhetkenä. Hän loi kaksi suunnitelmaa, jotka Saksan valtiopäivät hyväksyivät 28. maaliskuuta 1898 (I Saksan laivastolaki) ja 12. kesäkuuta 1900 (II Saksan laivastolaki). Ajatuksensa von Tirpitz kiteytti sanontaan, jonka mukaan Saksan laivaston olisi tulevan sodan voittamiseksi kyettävä voittamaan meritaistelu Pohjanmerestä. Tämä tarkoitti Kuninkaallisen laivaston lyömistä taistelussa.

Laivastoministeriö ehdotti kuuden taistelulaivan rakentamista, mutta tämän hyväksyntä valtiopäivillä olisi ollut vaikeaa, jollei mahdotonta. Von Tripitz muutti hankinnan käsittämään kuusi panssariristeilijää. Tämän suunnitelman toteuttamisen seurauksena syntyi niin sanottu vuoden 1900 laivastolain ensimmäinen lisäys 9. toukokuuta 1906. Lisäys antoi laivastolle valtuudet hankkia viisi uutta panssariristeilijää sekä kuudennen varaosiksi, 48 torpedovenettä. Lisäksi annettiin muutaman miljoonan kultamarkan varaus sukellusveneaseen kehittämiseen.

Tärkeämmäksi muodostui kuitenkin 26. toukokuuta tehty päätös, joka salli normaalin laivastobudjetin lisäksi hankkia kaksi 18 000 tonnin taistelulaivaa sekä 15 000 tonnin panssariristeilijän. Lisäksi varattiin varat Kielin kanavan laajentamiseen, suurempaan telakkaan sekä Wilhelmshavenin sotasataman kehittämiseen.

Vuonna 1906 valmistui brittiläinen taistelulaiva HMS Dreadnought, joka oli raskaasti panssaroitu ja aseistettu pelkästään raskaalla tykistöllä. Asiantuntijoiden yleisen näkemyksen mukaan uusi laivakonsepti muutti kaikki aiemmat taistelulaivatyypit teknisesti vanhanaikaisiksi. Tämä antoi von Tirpitzille erinomaisen tilaisuuden, koska aiemmin ylivoimaisen Britannian laivaston taistelulaivat vanhenivat. Näin laivastoaan vasta rakentamassa ollut Saksa sai tasoitusta Britanniaan verrattuna. Myös kevyempien taisteluristeilijöiden kehitys antoi tilaisuuden muuttaa aiemmat panssariristeilijät vastaamaan taisteluristeilijöitä.

Valtiopäivät vaativat uutta laivastolakia muuttuneen poliittisen ilmapiirin seurauksena. Von Tirpitz teki ehdotuksen, joka hyväksyttiin valtiopäivillä 27. maaliskuuta 1908 (Vuoden 1900 laivastolain toinen lisäys).

Lisäyksen seurauksena siirrettiin poistettaviksi vanhentuneina:

  • Siegfied-luokan rannikkotaistelulaivat (romutettiin vasta 1919): Siegfried, Beowulf, Frithjof, Heimdall, Hildebrand ja Hagen
  • vanhentuneet Oldenburg-luokan alukset
  • Brandenburg-luokan taistelulaivat (kaksi Turkille 1910 ja kaksi romutettu 1919): Kurfürst Friedrich Wilhelm, Brandenburg, Weissenburg ja Wörth

Kaikki poistettavat alukset päätettiin korvata pikaisesti.

Alustavat keskustelut kolmannesta lisäyksestä vuoden 1900 laivastolakiin aloitettiin 1912. Keskustelujen aikana laivastoministeriön listalta poistettiin kolme panssariristeilijää. Näin saatu versio hyväksyttiin valtiopäivillä 21. toukokuuta 1912. Lisäyksen jälkeen laivaston vahvuus olisi ollut:

  • aktiivilaivasto
    • laivaston lippulaiva
    • 3 viirikköä, joissa kussakin 8 taistelulaivaa
    • 8 taisteluristeilijää
    • 18 kevyttä risteilijää
  • reservi
    • 2 viirikköä, joissa kummassakin 8 taistelulaivaa
    • 2 panssariristeilijää
    • 12 kevyttä risteilijää
  • meren takaiset alueet
    • 8 panssariristeilijää
    • 10 kevyttä risteilijää
  • laivueet
    • 3 laivueen johtajaa
    • 108 torpedovenettä
    • 54 sukellusvenettä
  • materiaalivarasto
    • 36 torpedovenettä
    • 18 sukellusvenettä
    • 1 laivueen johtaja

Ensimmäinen maailmansota

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hochseeflotte vuonna 1917. Oikealla taisteiluristeilijä SMS Von der Tann.

Alfred von Tirpitz komensi ensimmäisen maailmansodan aikana Saksan laivastoa. Huolimatta massiivisesta varusteluohjelmasta Saksan laivasto ei ollut lähellekään yhtä vahva kuin Britannian laivasto. Ympärysvallat tuhosivat sodan alussa siirtomaissa ja valtamerillä olleet saksalaisalukset sodan ensimmäisten kuukausien kuluessa ja laivaston pääosa vietti sodan ankkurissa. Samalla brittilaivaston päävoimat sitoutuivat vartioimaan Pohjanmerta ja estämään Saksan laivaston murtautumisen Atlantille. Saksan laivasto yritti tätä Skagerrakin taistelussa, mutta taistelu päättyi ratkaisemattomana. Britannian laivasto koki suuria tappioita, mutta kykeni pitämään Saksan laivaston poissa Pohjanmereltä.

Saksan laivaston merkittävimmiksi operaatioiksi nousivat sukellusveneoperaatiot, joiden tavoitteena oli katkaista Britannian kauppaliikenne. Saksalaissukellusveneen suorittama yhdysvaltalaisen matkustajalaiva RMS Lusitanian torpedointi vuonna 1915 käänsi osaltaan Yhdysvaltain yleistä mielipidettä Saksaa vastaan ja edisti maan liittymistä ympärysvaltojen puolelle pari vuotta myöhemmin.

Ankkurissa olleen laivaston miehistö turhautui ja radikalisoitui. Sodan päätyttyä Saksan tappioon vallankumoukselliset matruusit osallistuivat useisiin eri kumousliikkeisiin Weimarin tasavallan alkuvaiheen sekavissa oloissa.

Laivaston tuho Scapa Flow’ssa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Taisteluristeilijä SMS Hindenburg uponneena Scapa Flow’ssa.

Aselepo astui voimaan 11. marraskuuta 1918. Aselepoehtojen XXIII artiklan mukaisesti kaksi Saksan kolmesta taistelulaivaviiriköstä saapui internoitaviksi yhdessä viiden taisteluristeilijän, kevyiden risteilijöiden ja 49 hävittäjän kanssa. Kaikki sukellusveneet tuli tuhota.

Saksan laivasto saapui Scapa Flow’hun 21. marraskuuta 1919, jonne niitä saattoi 370 Yhdistyneen kuningaskunnan alusta. Saksalaisalukset ankkuroitiin Scapa Flow’hun ja miehistöt palautettiin Saksaan. Toukokuussa 1919 sovittaessa Versailles’n rauhanehtoja selvisi, että internoitu laivasto oli tarkoitus jakaa voittajavaltioiden kesken sotakorvauksena. Avomerilaivaston esikunta antoi 17. kesäkuuta käskyn upottaa alukset.

Saksalaisen komennuskunnan johtaja, kontra-amiraali Ludwig von Reuter, käytti hyväkseen vartiomiesten supistamista harjoitusten vuoksi Scapa Flow’ssa ja laittoi käskyn täytäntöön 21. kesäkuuta pyrkimyksenään upottaa kaikki Scapa Flow’ssa olleet alukset.

Uponneet alukset olivat (uppoamisjärjestyksessä):

Artiklan XXIII mukaisena korvauksena Saksan laivaston tuli toimittaa Scapa Flow’ssa upotettujen tilalle:

  1. kevyet risteilijät Pillau, Königsberg, Graudenz, Regensburg ja Straßburg 60 päivän kuluessa
  2. hyväkuntoisia kelluvia telakoita, nostureita, hinaajia ja proomuja yhteensä 400 000 tonnin edestä
  3. kaikki sukellusveneisiin liittyvä materiaali

Jäljelle jääneestä kalustosta muodostettiin ”uusi” Saksan laivasto Weimarin tasavaltaan. Alus kanta koostui rannikkopuolustuskalustosta:

  • 8 vanhentunutta taistelulaivaa, joista kaksi reservissä
  • 8 kevyttä risteilijää, joista kaksi reservissä
  • 16 hävittäjää, joista neljä reservissä
  • 16 torpedovenettä, joista neljä reservissä

Pääosa Saksalle jätetystä kalustosta oli poistettu käytöstä ensimmäisen maailmansodan aikana. Weimarin tasavallan alkuvuosina suuret määrät vanhentunutta kalustoa romutettiin tai muuten poistettiin käytöstä.

Sisäisten ongelmien ratkettua annettiin 31. maaliskuuta 1921 laki, jonka myötä perustettiin Saksan armeija eli Reichswehr ja laivasto eli Reichsmarine.

Saksan keisarikunnan laivaston aluksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taistelulaivoja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Brandenburg-luokka (10 502 tonnia)

Kaiser Friedrich III -luokka (11 599 tonnia)

Wittelsbach-luokka (12 596 tonnia)

  • SMS Wittelsbach 3. heinäkuuta 1900 – romutettu 8. maaliskuuta 1921
  • SMS Wettin 6. kesäkuuta 1901 – romutettu 11. maaliskuuta 1920
  • SMS Zähringen 12. kesäkuuta 1901 – uponnut 18. joulukuuta 1944
  • SMS Schwaben 19. elokuuta 1901 – romutettu 8. maaliskuuta 1921
  • SMS Mecklenburg 9. marraskuuta 1901 – romutettu 25. tammikuuta 1920

Braunschweig-luokka (14 167 tonnia)

  • SMS Braunschweig 20. joulukuuta 1902 – romutettu 31. maaliskuuta 1931
  • SMS Elsass 26. toukokuuta 1903 – romutettu 31. maaliskuuta 1931
  • SMS Hessen 18. syyskuuta 1903 – Neuvostoliitolle 1946
  • SMS Preussen 30. lokakuuta 1903 – romutettu 5. huhtikuuta 1929
  • SMS Lothringen 27. toukokuuta 1904 – romutettu 31. maaliskuuta 1931

Deutschland-luokka (13 994 tonnia)

Nassau-luokka (18 570 tonnia)

Helgoland-luokka (22 440 tonnia)

Kaiser-luokka (24 330 tonnia)

Hävittäjiä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sachsen-luokka (7 800 tonnia)

Preußen-luokka (6 800 tonnia)

  • Coward, B. R.: Battleships & Battlecruisers of the Royal Navy Since 1861. Runnymede, Englanti: Ian Allan Ltd, 1986. ISBN 0-7110-1573-2 (englanniksi)
  • Gardiner, Robert (toim.): Conway’s All the World’s Fighting Ships, 1906–1921. Lontoo, Englanti: Conway Maritime Press, 1985. ISBN 0-85177-245-5 (englanniksi)
  • Hore, Peter: Battleships of World War I. Lontoo, Englanti: Anness Publishing Ltd, 2006. ISBN 1-84476-377-3 (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]