Gabriel Viitaharju
Gabriel Viitaharju (11. helmikuuta 1892 Isokyrö – 12. helmikuuta 1944) oli suomalainen jääkäriluutnantti. Hän oli sotilasoppinsa Saksassa ensimmäisen maailmansodan aikana saanut jääkäri, joka sai tulikasteensa Misse-joella Saksan itärintamalla. Myöhemmin hän osallistui Suomen sisällissotaan komppanianpäällikkönä muun muassa Manisen pataljoonassa.[1][2]
Perhetausta ja opinnot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Juho Viitaharju ja Sanna Kaisa Palmi. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1917 Lempi Perämäen kanssa. Hän oli oppilaana Aseseppäkoulussa vuonna 1932.[1][2]
Jääkärikausi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Viitaharju työskenteli työmiehenä Ylihärmässä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan jääkäripataljoona 27:n 3. komppaniaan 15. marraskuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, josta hänet siirrettiin 17. elokuuta 1916 pataljoonan täydennysjoukkoon ja komennettiin erikoistehtäviin Suomeen. Suomessa hän joutui Härmässä 10. lokakuuta 1916 santarmien vangiksi ja kuulustelujen jälkeen hänet siirrettiin Pietariin Spalernajan vankilaan. Spalernajasta hän pääsi vapaaksi Venäjän vallankumouksen alkaessa 12. maaliskuuta 1917 ja palasi Suomeen, missä hän ryhtyi kouluttamaan suojeluskuntalaisia Etelä-Pohjanmaalla.[1][2]
Suomen sisällissota
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sisällissodan aikana hän toimi Vilppulan-Ruoveden rintamalla Hämeen ryhmän Mannisen pataljoonan 1. eteläpohjalaisen komppanian päällikkönä sekä Tampereen valloituksen jälkeen Vaasan rykmentin 1. pataljoonan 2. komppanian päällikkönä. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin muun muassa Vilppulassa, Väärinmajalla, Mannisella (Pyhkiö), Vaskivedellä ja Kalevankankaalla sekä Tampereella ja Viipurissa.[1][2]
Sisällissodan jälkeinen aika
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Viitaharju palveli edelleen päällikkönä sisällissodan jälkeen Vaasan rykmentin I pataljoonan 2. komppaniassa, josta hänet siirrettiin 1. heinäkuuta 1918 joukkueenjohtajaksi Suomen valkoiseen kaartiin ja 17. elokuuta 1918 Karjalan kaartin rykmentin 1. komppaniaan. Lapin ryhmän 1 pataljoonan Suomussalmen komppaniaan hänet siirrettiin 25. lokakuuta 1918, kunnes 7. huhtikuuta 1919 hänet nimitettiin Viipurin rykmentin 9. komppanian päälliköksi.[1][2]
Armeijasta hän erosi 5. toukokuuta 1920 ja toimi sen jälkeen 1. kesäkuuta – 2. lokakuuta 1920 välisen ajan Loimaan suojeluskunnan paikallispäällikkönä ja 15. toukokuuta – 31. lokakuuta 1921 välisen ajan vanhempana rajavartijana Luoteisrajan rajavartiostossa. Myöhemmin hän siirtyi pitämän kahvilaliikettä Kemissä. Vuonna 1927 hän astui Suojeluskuntain ase- ja konepajan (SAKO) palvelukseen, josta hän siirtyi 1. syyskuuta 1932 – 18. helmikuuta 1933 väliseksi ajaksi Kenttätykistörykmentti n:o 1:een nuoremmaksi upseeriksi. Vuonna 1934 hän palasi Suojeluskuntain ase- ja konepajan palvelukseen Riihimäelle ja palveli yrityksessä talvisotaan saakka.[1][2]
Talvisota
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Viitaharju otti osaa talvisotaan päällikkönä Hämeen suojeluskuntapiirin Erillisessä työkomppaniassa, josta hänet siirrettiin myöhemmin Kemijärven komendantin apulaiseksi ja edelleen Työkomppania Kalterin päälliköksi. Hän osallistui talvisodassa taisteluihin Mäntyvaaralla ja Nälkämöjärvellä. Hänet haudattiin Riihimäelle.[2]
Ylennykset ja kunniamerkit .svg){kind=small}
| Ylennykset | Kunniamerkit | |
|
       |
|
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
- Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.