Kaapo (animaatiosarja)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kaapo (ransk. Caillou, engl. Caillou) on kanadalaista alkuperää oleva ja osittain eteläafrikkalaisyhteistyössä tehty animaatiosarja, joka perustuu Christine L’Heureux’n kirjoittamiin ja Hélène Desputeaux’n kuvittamiin kirjoihin. Kirjoja on tehty vuodesta 1987 lähtien. Sarjalle myös tehtiin reboot vuonna 2022lähde?.

Kaapo on nelivuotias poika, joka ihmettelee maailmaa ja oppii kussakin jaksossa jotakin uutta perheensä tai ystäviensä kanssa puuhastellessaan. Useat sarjan jaksoista alkavat kohtauksella, jossa sarjan kertojana toimiva isoäiti esittelee tarinan lapsenlapsilleen ja alkaa lukea sitä. Alkukohtaus on animoitu eri tavalla kuin Kaapon seikkailut. Tyypillistä kullekin tarinalle on se, että Kaapo kuvittelee itsensä mukaan kunkin hetkiseen kiinnostavaan tilanteeseen, esimerkiksi autonkuljettajaksi tai lentäjäksi. Kaapon perheeseen kuuluvat hyväsydämiset isä ja äiti, pikkusisko Roosa (engl. Rosie, ransk. Mousseline), kissa sekä isovanhemmat.

Ensimmäinen Kaapoa esittänyt televisiokanava oli kanadalainen Teletoon 29. elokuuta 1998 ja Yhdysvalloissa sarjan ensiesitys oli PBS-kanavalla 4. syyskuuta 2000. Suomessa Kaapoa on esitetty Pikku Kakkosen yhteydessä Yle TV2:lla. Sarjan tapahtumat sijoittuvat Kanadaan, vaikka sitä ei olekaan koskaan suoraan mainittu ohjelman dialogissa. Sarjaa tehtiin alun perin 65 viiden minuutin mittaista jaksoa vuodesta 1998 alkaen, kunnes vuonna 2000 koostettiin 40 puolen tunnin pituista jaksoa, jotka sisälsivät uusia tarinoita ja käsinukeilla tehtyjä väliosuuksia.

Ranskaksi Caillou tarkoittaa kiveä tai kaljua päätä, joista jälkimmäinen on ollut todennäköisimmin kirjailijan tarkoitus. Kaapon virallisella kotisivulla yleinen kysymys koskeekin Kaapon kaljuutta, joka on selitetty siten, että alkuperäisteoksissa Kaapo on paljon televisiosarjaa nuorempi, eikä hänelle ole vielä ehtinyt kasvaa hiuksia.

Kaapo on myös saanut useita palkintoja, mukaan luettuna Bronze World Medal New York -festivaaleilta. Suomeksi ohjelman tunnuskappaleen esitti Silva Lillrank. Kappaleesta on tehty myös pilaversio, jota monet päiväkoti-ikäiset laulavat.[1]

Suomalaiset äänet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yle Importin suomalaiset dubbaukset (jaksot 1-65)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
 Silva Lillrank  Kaapo  
 Ilkka Merivaara  Isä, sivuäänet  
 Inkeri Kivimäki  Äiti, Roosa, sivuäänet  
 Eira Soriola  Kertoja, sivuäänet 

Wernen suomalaiset dubbaukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
 Jenni Sivonen  Kaapo  
 Juha Varis  Isä  
 Rinna Paatso  Äiti  
 Markku Huhtamo  Ukki  
 Mimosa Willamo  Roosa, Saara  
 Tiia Louste  Kertoja, Mummi  
 Annituuli Kasurinen  Lenita, Juulia  
 Miika Vintturi  Leo, Harri, Henri  
 Vesa Hämes    
 Katja Sirkiä    
 Oskari Paasikivi    
 Viivi Tamminen    
 Emma Vihervaara    
 Heljä Heikkinen    
 Teuvo Matala    

Kaaposta on kaksi suomenkielistä dubbausta.

Muiden maiden Kaapoa esittäneitä televisiokanavia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomalaiset DVD-julkaisut

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2016 Future Film julkaisi yhdeksän Kaapo DVD:tä:

  1. Kaapo - Avulias Kaapo (sisältää jaksot: Tienraivaaja Kaapo, Kaapo rakentaa taloa, Yhteistyötä, Kaapo käy pilvenpiirtäjässä, Avulias Kaapo, Palomies Kaapo, Kaapon palomieslaulu, Kaapon pelastustehtävä)
  2. Kaapo - Kaapo ja kadonnut Mirri (sisältää jaksot: Kaapo ja kadonnut Mirri, Kaapon muisti koetuksella, Mestarietsivä Kaapo, Kaapo viidakossa, Kaapo voittaa nauhan, Kaaposta tulee vahvempi, Kaapo haluaa olla aikuinen, Kaapo ajaa polkupyörällä)
  3. Kaapo - Kaapo ja ällöt ötökät (sisältää jaksot: Kaapo vesiliukumäessä, Kapteeni Kaapo, Kaapon purjehduslaulu, Kaapo ja ällöt ötökät, Kaapo ja lumihiutaleet, Jääkiekkoilija Kaapo, Harjoitus tekee mestarin, Kaapo kelkkamäessä)
  4. Kaapo - Kaapo sulhaspoikana (sisältää jaksot: Kaapo ja ukin yllätys, Kaapo ja kaikista kovin ääni, Kaapon kasvulaulu, Kaapo sulhaspoikana, Kaapo käy ostoksilla, Kaapo poimii omenoita, Kaapon vuodenaikalaulu, Kaapon pyhäinpäivän asu)
  5. Kaapo - Kaapon joulu (sisältää jaksot: Kaapon joululaulukierros, Kaapon päiväkotijuhla, Jokainen päivä on tärkeä, Kaapon jouluaatto, Kaapon ystävänpäivä, Kaapon kevätpäivä, Kaapon kevätlaulu, Kaapon aprillipäivä)
  6. Kaapo - Kaapon soittokunta (sisältää jaksot: Rumpali Kaapo, Kaapon soittokunta, Kaapon rokkibändi, Kaapon lauluduo, Kaapon yllätysesitys, Kaapo tekee taikatempun, Kaapon oma näytös, Kaapo rakentaa linnan)
  7. Kaapo - Kaapon yllätysjuhlat (sisältää jaksot: Kaapo ja variksenpelätin, Kaapo autoajelulla, Kaapon autolaulu, Kaapo ja lohikäärme, Kaapon yllätyslahja, Kaapon yllätysjuhlat, Kaapon juhlalaulu, Kaapon yllätysvieras)
  8. Kaapo - Kirjailija Kaapo (sisältää jaksot: Kaapo kirjastonhoitajana, Kaapo lukee kirjaa, Kaapon kirjalaulu, Kirjailija Kaapo, Lahja äidille, Kaapo tekee pitsaa, Kaapon kokkauslaulu, Kaapo maalaa taulun)
  9. Kaapo - Magneettimies Kaapo (sisältää jaksot: Kaapon kylmä kesäpäivä, Kaapo tutustuu akvaarioon, Kaapo tutkimusmatkalla, Suotutkija Kaapo, Magneettimies Kaapo, Kaapo eksyksissä, Kaapo museossa, Kaapo ja karhuplaneetta)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. https://www.is.fi/perhe/art-2000000941305.html