Kärpälän kaivos

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kärpälän grafiittikaivos toimi Mäntyharjulla Peruveden rannalla vuosina 1850–1947. Kaivoksesta louhittiin sen toiminta-aikana 600 tonnia grafiittimalmia. Kaivos oli toiminnassa kolmena ajanjaksona 1800-luvun puolivälissä, 1900-luvun alkupuolella ja viimeksi vuosina 1936–1947. Kiveä louhittiin yhteensä 10 000 tonnia. Kärpälän esiintymän grafiittipitoisuus oli 39 prosenttia.[1]

Kärpälän avolouhos on nykyisin veden täyttämä. Grafiittimalmia löytyy louhoksen ympäristöstä ja lähistöllä on myös pienempiä kuoppia, joista grafiittia on kaivettu. Kaivoksen tuottamaa sivukiveä löytyy maastosta ja läheisen järven rannalta.[1]

Suomessa on grafiittia louhittu Kärpälän kaivoksen lisäksi noin 30 pienemmästä kaivoksesta. Näistä merkittävimpiä ovat olleet 1917 toiminut Soukon kaivos Vammalassa sekä Leppävirran Haapamäen kylässä 1860- ja 1870-luvuilla sekä 1900-luvun alussa toiminut kaivos.