Jussi Leimu
Smerts Valdemar Johannes (Jussi) Leimu (21. marraskuuta 1899 Messukylä – 23. tammikuuta 1940) oli suomalainen jääkärimajuri. Hän oli Saksassa sotilaskoulutuksensa saanut jääkäri.[1][2]
Perhetausta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hänen vanhempansa olivat liikemies Karl Johan Leimu ja Anni Salonen. Hänet vihittiin avioliittoon ensimmäisen kerran vuonna 1921 Aili Eleonoora Niemisen kanssa ja hänen kuoltuaan vuonna toisen kerran vuonna 1932 Rauna Raittisen kanssa.[1][2]
Opinnot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Leimu kävi kansakoulun ja suoritti yksityisesti viidennen luokan Kangasalan yhteiskoulussa vuonna 1929. Hän suoritti Reserviupseerikoulun vuonna 1928 ja aseteknillisen kurssin Helsingissä vuonna 1927 sekä tykistö- ja viestikurssin vuonna 1926 ja konekivääripäällystökurssin vuonna 1929 Suojeluskuntain päällystökoulussa.[1][2]
Jääkärikausi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Leimu työskenteli liikeapulaisena Tampereella ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan jääkäripataljoona 27:n täydennysjoukkoon 14. helmikuuta 1917, josta hänet siirrettiin 12. kesäkuuta 1917 alkaen pataljoonan 2. komppaniaan. Leimu suoritti Libaussa vuonna 1917 järjestetyt konekivääri- ja asemestarikurssit.[1][2]
Suomen sisällissota
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Leimu astui Suomen armeijan palvelukseen 11. helmikuuta 1918 varavääpeliksi ylennettynä ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan joukkueenjohtajaksi 3. Jääkärirykmentin 7. jääkäripataljoonan 1. komppaniaan, jonka mukana otti osaa sisällissodan taisteluihin Tampereella, Aittolahdessa, Lyykylässä, Mannikkalassa ja Talissa, missä hän lopulta haavoittui 24. huhtikuuta 1918.[1][2]
Sisällissodan jälkeinen aika
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Leimu palveli sisällissodan jälkeen 3. Jääkärirykmentissä, josta muodostettiin myöhemmin aluksi Savon jääkärirykmentti 3 ja myöhemmin Uudenmaan rykmentti. Hän toimi rykmentissä joukkueenjohtajana ja muonitusaliupseerina toisessa pataljoonassa. Jääkärirykmentistä hänet komennettiin 28. elokuuta 1918 - 15. huhtikuuta 1919 väliseksi ajaksi opettajaksi Kuopion aseseppäkouluun. Leimu erosi armeijasta 15. toukokuuta 1919 ja siirtyi suojeluskuntajärjestöön palvelukseen 20. huhtikuuta 1919 ja hänet sijoitettiin harjoituspäälliköksi Messukylän suojeluskuntaan. Messukylän suojeluskunnan paikallispäälliköksi hänet nimitettiin 1. tammikuuta 1920. Messukylästä hänet siirrettiin 1. kesäkuuta 1921 päälliköksi Pohjois-Hämeen suojeluskuntapiirin toiselle alueelle. Pohjois-Hämeen suojeluskuntapiirin asemestariksi hänet nimettiin 1. heinäkuuta 1922, mistä tehtävästä hänet siirrettiin 1. heinäkuuta 1923 suojeluskuntapiirin asetarkastajaksi ja 1. maaliskuuta 1924 alkaen 2. sotilasohjaajaksi. Edellä mainitun suojeluskuntapiirin päällikön viransijaisuuksia hän hoiti lyhyitä aikoja vuosina 1930 ja 1932.[1][2]
Talvi- ja jatkosota
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Leimu osallistui talvisotaan ensin konekiväärikomppanian päällikkönä ja myöhemmin III pataljoonan komentajana Jalkaväkirykmentti 16:ssa ja osallistui taisteluihin Tolvajärvellä ja Aittojoella, missä hän koki kohtalonsa kaatuen taistelussa Viitavaarassa. Hänet haudattiin Tampereelle Kalevankankaalle sukuhautaan.[2]
Luottamustoimet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Leimu toimi Jääkäriliiton Tampereen alaosaston sihteerinä vuonna 1924 ja Tampereen metsästys- ja ampumaseuran varapuheenjohtajana vuosina 1929 ja 1932 sekä puheenjohtajana vuonna 1934 sekä Upseerien ampumayhdistyksen Tampereen alaosaston sihteerinä vuonna 1932.[1][2]
Ampumaurheilu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Leimu voitti suomenmestaruuden sotilaskiväärillä ennätystuloksin vuonna 1930 ja oli Suomen ampujainliiton suurmestariluokan ampuja vapaakiväärissä.[1][2]
Ylennykset ja kunniamerkit .svg){kind=small}
| Ylennykset | Kunniamerkit | |
|
       |
|
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
- Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.