Laintulkinta
Laintulkinta tarkoittaa oikeussäännösten soveltuvuuden ja sisällön tutkimista ratkottaessa jotain yksittäistä oikeudellista kysymystä. Laajasti ymmärrettynä laintulkintaa on kirjoitettujen säädösten lisäksi myös tapaoikeuden soveltuvuusalueen selvittäminen. Niin sanottu varsinainen laintulkinta nojautuu oikeussäännöksen sanamuotoon ja analoginen laintulkinta ulottaa säännöksen soveltuvuuden myös sellaisiin tapauksiin, joihin säännöstä voidaan sen tarkoituksen perusteella soveltaa.
Kirjoitetun säädöksen soveltaja saa käyttää objektiivista tulkintaa, eikä hänen tarvitse pitäytyä lainsäätäjien tarkoitukseen. Laajassa tulkinnassa (lat. interpretatio lata) sanamuotojen tulkinta on laveampaa kuin suppeassa tulkinnassa (interpretatio stricta). Suomessa ei laintulkinnassa tarvitse pitäytyä ennakkopäätöksiin, vaikka niillä onkin merkittävä vaikutus oikeuskäytäntöön.
Lakien tulkinnassa tärkeää aineistoa ovat eduskunnan valiokuntien mietinnöt ja hallituksen esityksen perustelut. Myös kohtuus on yksi laintulkinnan näkökohta, oikeudenmukaisuuden ja ennustettavuuden ohella.
Laintulkintaoppi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Laintulkintaoppi on oikeustieteen ala, joka käsittelee laintulkinnassa tarvittavia näkökohtia. Sellaisia ovat esimerkiksi oikeussäännösten sanojen yleiskielinen merkitys, säännöksen säätämisen syy ja tarkoitus, historialliset perusteet sekä sosiaaliset näkökohdat.
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Uusi tietosanakirja, Tietosanakirja oy 1962
- Otavan iso tietosanakirja, Otava 1963