Jukka Koskelainen
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Jukka Koskelainen (s. 1961) on suomalainen kirjailija ja suomentaja. Hän on julkaissut romaanin, viisi runokokoelmaa ja viisi esseeteosta.[1]
Koskelaisen viimeisimmät teokset ovat runokokoelma Talvimatka Jenaan (2021) ja esseeteos Viisi matkaa Saksan sieluun (2023). Rakas rappio käsittelee rappion ideaa kulttuurihistorian ja nykyajan kannalta. Koskelaisen mukaan rappion idea saa moninaisia esiintymismuotoja, ja sitä on vaikea välttää. Kautta historian on ollut tyypillistä ajatella, että elämme juuri nyt kulttuurisen rappeutumisen vaihetta. Tätä ajatusta ovat käyttäneet hyväkseen myös populistiset liikkeet ja fasistit, jotka väittivät edustavansa samaan aikaan suurta uudistusta ja paluuta kadonneisiin arvoihin. Vaikka kirja käsitteleekin rappion ideaa melko kriittisesti, Koskelaisen mukaan sillä on myös hyviä vaikutuksia, koska se saa vaatimaan yhteiskunnallisia parannuksia.
Koskelainen on suomentanut Paul Celanin, Octavio Pazin (yhdessä Jyrki Kiiskisen kanssa), Durs Grünbeinin ja Georg Traklin runoja. Yhdessä Tarja Roinilan kanssa hän on julkaissut Latinalaisen Amerikan runouden antologian Aavistuksia rituaalipuvussa (2000) ja Espanjan nykyrunouden antologian Katu kadulta taivaaseen (2008).
Koskelainen toimi Nuoren Voiman Liiton toiminnanjohtajana ja Nuori Voima -lehden toisena päätoimittajana vuosina 1991–1994. Hän kirjoittaa myös kritiikkiä Helsingin Sanomiin.
Koskelainen valittiin yhdeksi vuoden ajattelijaksi marraskuussa 2012 järjestetyllä Ajattelun viikko -teemaviikolla.
Teokset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kierros. Runoja, Tammi 1995. ISBN 951-31-0544-X.
- Erään taistelun kuvaus. Runoja, Tammi 1997. ISBN 951-31-1038-9.
- Atlantiksen perintö. Esseitä, Tammi 2000. ISBN 951-31-1419-8.
- Niin lavastetaan lännen taivas. Runoja, Tammi 2001. ISBN 951-31-2239-5.
- Anteeksi häiriö, mutta tämä on vallankumous: Suuren harhan jatkot Latinalaisessa Amerikassa. Helsinki: Tammi, 2004. ISBN 951-31-2998-5
- Mitä et sano. Runoja, Tammi 2005. ISBN 951-31-3406-7.
- Rakas rappio: Pelastus ja perikato länsimaisessa ajattelussa. Jyväskylä: Atena, 2012. ISBN 978-951-796-823-2
- Omegan jälkeen. Runoja, Tammi 2013. ISBN 978-951-31-7137-7.
- Maailmalle: kirjaviennin uusi aika. Avain 2014 (Markku Kaskelan kanssa). ISBN 978-952-304-042-7.
- Idän ympäriajo. Runoja, Aviador 2016. ISBN 978-952-7063-08-8.
- Mahtava minä. Itsekkyyden voima ja vastavoimat. Atena 2017. ISBN 978-952-300-341-5.
- Sanoja mustan tähden alla : matkoja muusikoiden haudoille. Helsinki: Aviador, 2018. ISBN 978-952-7063-40-8
- Café Cosmos, eli Jäähyväiset runoudelle. Rajamäki: Aviador, 2020. ISBN 978-952-7347-38-6
- Talvimatka Jenaan. Rajamäki: Aviador, 2021. ISBN 978-952-7347-88-1
- Viisi matkaa Saksan sieluun. Esseitä, Aviador 2023. ISBN 978-952-381-141-6.
Suomennoksia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Rafael Cadenas: Ilman aikomusta osua. ntamo 2016.
- Andres Caicedo: Eläköön rumba! Aviador 2016.
- Katie Scott ja Jenny Broom: Eläinten sukupuu. Nemo 2015.
- Gretchen Rubin: Tee siitä tapa. Nemo 2015.
- Eduardo Galeano: Jalkapallo valossa ja varjossa. Täydennetty laitos. Nemo 2014.
- Alicia Giménez Bartlett: Merkityt tytöt. Tammi 2012.
- Katu kadulta taivaaseen. 50 vuotta Espanjan runoutta. Toim. ja suom. Tarja Roinila ja Jukka Koskelainen. WSOY 2008
- Georg Trakl: Sielun öinen siiveniksu. WSOY 2004.
- Aavistuksia rituaalipuvussa. Latinalaisen Amerikan runoutta. Toim. ja suom. Tarja Roinila ja Jukka Koskelainen. WSOY 2000.
- Durs Grünbein: Kallonpohjaoppitunti. WSOY 1998.
- Octavio Paz: Kotka vai aurinko? Yhdessä Jyrki Kiiskisen kanssa. Tammi 1996.
- Paul Celan: Niin kuin kivelle puhutaan. Tammi/NVL 1993.
Palkinnot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Eino Leinon palkinto yhdessä Jyrki Kiiskisen kanssa 1992.
- Kalevi Jäntin palkinto 1995.
- Vaaskivi-plaketti 1998.
- Einari Vuorela -palkinto 2000.
- Sivistysrahaston kääntäjäpalkinto Tarja Roinilan kanssa 2008.
- Lauri Jäntin säätiön kunniamaininta teoksesta Rakas rappio 2013.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Sitaatteja aiheesta Jukka Koskelainen Wikisitaateissa
- Kotisivu: jukkakoskelainen.fi
- Jukka Koskelaisen runoja Electric Verses -verkkoantologiassa
- Artikkeli Koskelaisesta, 2005, Runolauteet, Pispala.fi (Archive.org)