Jouppi (Espoo)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Näkymä Joupinlaakson ja Joupintien risteyksestä koilliseen.

Jouppi on Espoon keskuksen kaupunginosan osa-alue Tuomarilan länsipuolella ja Sunan pohjoispuolella.[1] Jouppi jakautuu kahteen alueeseen, joista luoteisosan nimi on Joupinmäki ja kaakkoisosan Joupinlaakso.[1] Näistä Joupinmäki on enimmäkseen kerrostaloaluetta ja Joupinlaakso pientaloaluetta.[2]

Jouppi on saanut nimensä Jofsin tilasta, jolle kuuluvaa peltoa alue aiemmin oli.[3] Jofsin tila sai nimensä 1500-luvun isännän Jakob Mårtenssonin mukaan, jonka etunimestä käytettiin puhuttelumuotoa Jop. Jofsin talo oli olemassa vielä ainakin 1900-luvun alkupuolella rantarataa rakennettaessa, muttei ole säilynyt nykypäivään.[4] Vuonna 1938 alue katsottiin osaksi Tuomarilan kylää.[5] Jouppi-nimi on otettu alueen kaavanimistössä käyttöön 1970, ja Jofsia kutsuttiin tätä ennen suomeksi myös nimellä Joussi. Omaksi alueekseen Jouppia on alettu Espoon opaskartassa merkitä vuodesta 1984 lähtien.[1]

Urkurakentaja Veikko Virtanen aloitti urkujen rakentamisen vuonna 1951 isänsä Jalmari Virtasen puusepänverstaalla, jonka tämä oli perustanut nykyisessä Joupinlaaksossa sijainneelle kesämökilleen vuonna 1937.[3]

Jouppiin kulkevat esimerkiksi bussilinjat 134, 224 ja 235.[6] Tuomarilan rautatieasema sijaitsee vajaan kilometrin päässä.

  1. a b c Näkökulmia nimistöön - Espoon keskus Espoon kaupunki. Arkistoitu 13.4.2021. Viitattu 8.4.2018.
  2. Jouppi Espoon karttapalvelussa Espoon kaupunki. Viitattu 8.4.2018.
  3. a b Kotikaupunkipolut: Tuomarila-Suna Espoon kaupunki. Arkistoitu 3.10.2017. Viitattu 8.4.2018.
  4. Nimitietoa alueittain - J–K – Jesusbergetiltä Kökkeliin Espoon kaupunki. Arkistoitu 1.1.2018. Viitattu 8.4.2018.
  5. Antti Jousjärvi: Tuomarilan historiaa 1900-luvun alusta 10/2006. Tuomarila-seura ry. Arkistoitu 10.4.2018. Viitattu 9.4.2018.
  6. Reittiopas: Joupinkallio E6050 HSL. Viitattu 8.4.2018.