Joukkosidontapaikka

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Haavoittunutta hoidetaan jatkosodan suomalaisessa joukkosidontapaikassa.

Joukkosidontapaikka (lyh. JSp) on haavoittuneita ja sairastuneita sodan aikana hoitava lääkärin johtama yksikkö, joka sijaitsee etulinjan takana. Suomalaisessa talvi- ja jatkosodan kenttäarmeijan organisaatiossa joukkosidontapaikka sijaitsi pataljoonan tasolla. Joukkosidontapaikan alapuolella kenttälääkintäjärjestelmässä tai -ketjussa eli hoitopolussa oli sidontapaikka, yläpuolella kenttäsairaala ja edelleen sotilassairaala.[1] Tämä artikkeli käsittelee historiallista näkökulmaa. Nykyaikaisessa lääkintähuollossa käytetään haavoittuneiden ja sairastuneiden hoidon järjestämisestä sodassa osittain eri käsitteitä.

Joukkosidontapaikan tehtävä käy tiivistetysti ilmi Suomen puolustusvoimat -teoksessa (1973) esitetystä "Haavoittuneen tie" -kuvauksesta: "Lähin toveri auttaa haavoittuneen suojaan, missä hän saa ensiavun ja kuljetetaan joukkosidontapaikalle, josta kuljetuskelpoiseksi saatettuna lähetetään autolla kenttäsairaalaan."[2] Hieman laajempi kuvaus mainitsee haavoittuneiden suojapaikan (Haav. SJp) kivääritulelta suojassa välittömästi etulinjan takana sekä sairasajoneuvoaseman (SAs.) välivaiheina ennen joukkosidontapaikkaa.[3][4]

Joukkosidontapaikan henkilökunnan muodostivat talvisodan kokoonpanossa kaksi lääkäriä ja lääkintäryhmä. Jatkosodassa lääkäreitä oli yleensä yksi kullakin JSp:llä.[5] Lääkintäryhmään kuului kaksi lääkintäaliupseeria tai lääkintäaliupseeri ja -korpraali, neljä sairaankantajaa (lääkintämiestä) sekä neljä ajomiestä. Lääkintäryhmän vahvuus arvioitiin hyökkäysvaiheen kannalta liian pieneksi.[3] Jatkosodan aikaisessa vahvuudessa oli lääkintämiehiä oli kahdeksan.[6][7] Jatkosodan 5. divisioonan esikunta määräsi huoltokäskyssään heinäkuussa 1941 joukkosidontapaikkoja hankkimaan rekiä haavoittuneiden kuljetukseen sekä antamaan koulutusta tilapäisajoneuvo purilaiden tekemiseen.[8]

Keskeisiä hoitotoimenpiteitä joukkosidontapaikalla olivat ensiavun täydentäminen, verenvuodon tyrehdyttäminen ja šokin hoito, kipulääkitys, lastoitus, jäykkäkouristusseerumin antaminen sekä paleltumien ensiapu.[9] Operatiivinen eli kirurginen hoito ja sekä konservatiivinen eli ilman leikkausta tapahtuva hoito, kuten esimerkiksi raajojen kipsaaminen, keskittyi kenttäsairaaloihin. Niiden tärkeimpiä tehtäviä oli akuutti kirurginen hoito.[10]

Toisinaan vaikeasti haavoittuneita menehtyi joukkosidontapaikalla tai sinne tuotaessa. Myös kaatuneita koottiin joukkosidontapaikan lähistölle ennen siirtoa kaatuneiden kokoamispaikalle (Kaatkp) ja edelleen kaatuneiden evakuointikeskukseen (KEK).[11][12]

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Leskinen, Jari & Juutilainen, Antti (toim.): Jatkosodan pikkujättiläinen. Helsinki: WSOY, 2005. ISBN 951-0-28690-7
  • Mäkitie, Ilkka: Puolustusvoimien lääkintähuolto sotavuosina: terveydenhuolto tulikokeessa 1939-1945. Helsinki: Sotilaslääkinnän Tuki Oy, 2021. ISBN 978-952-94-4588-2
  • Palmunen, Einar: Hämäläisdivisioona Jatkosodassa: 5. Divisioona 1941-1944. Hämeenlinna: Karisto, 1972. ISBN 951-23-0698-0
  • Virtanen, Ritva: Sairaanhoitajat Suomen sota-ajan lääkintähuollon tehtävissä 1900-luvulla: Nurses in Finland's wartime medical service tasks in the 20th century. (väitöskirja) Kuopio: Kuopion yliopisto, 2005. ISBN 951-27-0069-7 Teoksen verkkoversio.
  • Tervasmäki, Vilho, Kilkki, Pertti & Ahto, Sampo (toim.): Suomen puolustusvoimat. (2. täydennetty painos) Porvoo, Helsinki: WSOY, 1973.
  • Lääkintähuolto ja kenttäposti Uusi näyttely: Lääkintähuolto ja kenttäposti talvi- ja jatkosodassa. 2017. Säkylän talvi- ja jatkosotamuseo. Viitattu 11.1.2025.

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Mäkitie 2021, 24-25
  2. ↑ Suomen puolustusvoimat 1973, 142-143
  3. ↑ a b Palmunen 1972, 17
  4. ↑ Mäkitie 2021, 25-26, 28
  5. ↑ Mäkitie 2021, 132
  6. ↑ Lääkintähuolto ja kenttäposti 2017
  7. ↑ Mäkitie 2021, 25, 29, 129
  8. ↑ Palmunen 1972, 20
  9. ↑ Mäkitie 2021, 133
  10. ↑ Virtanen 2005, 127
  11. ↑ Jatkosodan pikkujättiläinen 2005, 1152
  12. ↑ Ojalehto, Hannu: Sotilaspapit jatkosodassa. Oulu ja oululaiset sodissa 1918 ja 1939-1945, 2003, s. 254-255.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Kauttu, Kyllikki & Kaprio, Leo: Lääkärinä sodassa. (Julk. Suomen lääkäriliitto) Helsinki: Tammi.
  • Haapala, Pertti & Hoppu, Tuomas (toim.): Sisällissodan pikkujättiläinen. Helsinki: WSOY, 2009.
  • Leskinen, Jari & Juutilainen, Antti (toim.): Talvisodan pikkujättiläinen. Helsinki: WSOY, 1999.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Joukkosidontapaikka&oldid=23009676”