Jouhihietakyyhky
| Jouhihietakyyhky | |
|---|---|
.jpg) |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Linnut Aves |
| Lahko: | Hietakyyhkylinnut Pterocliformes |
| Heimo: | Hietakyyhkyt Pteroclidae |
| Suku: | Hietakyyhkyt Pterocles |
| Laji: | alchata |
| Kaksiosainen nimi | |
| Katso myös | |
|
|
|
Jouhihietakyyhky (Pterocles alchata) on hietakyyhkylaji.
Tuntomerkit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Jouhihietakyyhky on 28–32 cm pitkä, lisäksi sillä on 2–10 cm pitkät pyrstöjouhet. Lajin siipiväli on 55–63 cm. Jouhihietakyyhkyllä on valkoinen vatsa ja siiven alapeitinhöyhenet. Koiraan siipien peitinhöyhenet ovat kellanvihreät ja niiden kärjet ovat mustat. Hartioilla ja selässä koiraalla on kullanvihreitä täpliä. Kurkku on musta ja päälaki, niska ja kaulavyö oliivinvihreät. Posket ovat punaruskeat ja rinnassa on mustien juovien rajaama ruskea vyö.[2]
Naaraan siipien peitinhöyhenet ovat vähemmän vihertäviä ja niissä on tiheässä mustia raitoja. Myös päälaella ja niskassa sillä on tiheää poikkiraidoitusta. Kurkku on valkoinen. Posket ja rintavyö ovat himmeämmän ruskeat kuin koiraalla.[2]
Jouhihietakyyhkyn ääni on särähtävän kova ja laskeva ”rraahr-au”, jota se päästää lennossa.[2]
Levinneisyys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Jouhihietakyyhkyjä tavataan Ranskassa, Espanjassa, Portugalissa, Pohjois-Afrikassa, Lähi-idässä ja Keski- ja Etelä-Aasiassa. Euroopassa elää arviolta 30 000–63 000 yksilöä. Euroopan kanta muodostaa 5–24 prosenttia koko maailman kannasta, joten hyvin varovainen arvio koko maailman kannasta on 130 000–1 500 000 yksilöä.[1]
Elintavat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Jouhihietakyyhky käy aamuisin juomapaikoilla. Laji saattaa kerääntyä tuhansien yksilöiden parviksi.[2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c BirdLife International: Pterocles alchata IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.2. 2012. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 26.3.2014. (englanniksi)
- ↑ a b c d Svensson, Lars: Lintuopas – Euroopan ja Välimeren alueen linnut, s. 212. Otava, 2010. ISBN 978-951-1-21351-2