Jonne Koski

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Jonne Koski
Henkilötiedot
Syntynyt1994[1]
Kansalaisuus Suomi
Uran tiedot
Pituus 173 cm[2]
Laji crossfit
Seura CrossFit Sand Warriors (Ajmān, Arabiemiraatit)[2]
Kilpauran kesto 2013–[2]
Saavutukset
Voitot Regionals 2014 (Eurooppa)[2]
Regionals 2015 (Meridian)[2]
Palkintokorokkeella 3. Regionals 2016 (Meridian)[2]
Paras sijoitus maailmanrankingissa 9. Games 2015[2]

Jonne Koski (s. 1994[1]) on suomalainen crossfit-urheilija.

Porista kotoisin oleva Koski aloitti crossfitin CrossFit Porissa 2012 harrastettuaan aiemmin uintia 16-vuotiaaksi asti.[3] Vuonna 2013 hän ylsi ensimmäisen kerran mukaan Regionals-kilpailuihin (EM-kilpailut[4]), joissa sijoittui kymmenenneksi. Vuosina 2014 ja 2015 Koski voitti Euroopan-mestaruuden päästen mukaan maailmanlaajuiseen Games-kilpailuun (MM-kilpailut[5]), jossa hän oli ensimmäisellä osallistumiskerrallaan 32:s ja vuonna 2015 yhdeksäs. Vuonna 2016 Koski sijoittui EM-tasolla kolmanneksi ja MM-tasolla 40. sijalle.[2]

Koski on harjoitellut ja suunnitellut harjoitusohjelmiaan crossfitin maailmanmestari Mikko Salon kanssa.[3] Koski seurustelee EM-tason crossfit-urheilija Emilia Leppäsen kanssa. He asuvat Arabiemiraateissa.[4]

  1. a b Jonne Koski Suomen Uimaliitto. Viitattu 18.8.2017.
  2. a b c d e f g h Athlete: Jonne Koski CrossFit.com. CrossFit Inc. Viitattu 18.8.2017. (englanniksi)
  3. a b Muukkonen, Arttu: Kosken voima karjalankovin.wordpress.com. 15.7.2015. Viitattu 18.8.2017.
  4. a b Niemelä, Armi: Onko tässä Euroopan kovakuntoisin pari? Suomalaiset Jonne ja Emilia hikoilevat yhdessä crossfitin EM-kisoissa Satakunnan Kansa. 4.6.2017. Arkistoitu 18.8.2017. Viitattu 18.8.2017.
  5. von Hertzen, Anna: Jonne Koski yhdeksäs crossfitin MM-kisoissa Helsingin Sanomat. 27.7.2015. Viitattu 18.8.2017.
Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.