Jone Ullakko
Jone Ullakko (oik. Jouni Tapani Ullakko) on suomalainen multi-instrumentalistimuusikko, joka vaikutti basistina vuoden 1983 Rock SM -kilpailuissa hopeaa voittaneessa Chapter One -yhtyeessä. Oman Jone-yhtyeensä jälkeen hän soitti Johnny Lee Michaelsin Androids-yhtyeessä.
Ullakko osallistui Eurovision laulukilpailun 1990 karsintaan kappaleella "Jälkeesi sun".[1] Tämän jälkeen hän siirtyi Jone's Bros -yhtyeeseen. Jone's Bros -yhtye on julkaissut kolme pitkäsoittoa: The Jone's Bros (1995), Dirty Movies (1997) ja Oldschool (2006) sekä EP:n 4 sides of the story (1999) sekä keikkaillut aktiivisesti vuodesta 1990 alkaen.[2]
Ullakko on ollut myös mukana Smurffit-levyillä yhtenä esiintyjänä.[3] Lisäksi hän on ollut äänittäjäna ja tuottajana useilla suomalaisilla levyillä, muun muassa Esa Kaartamo – Etäisyys (1993), Aki Sirkesalo – Mielenrauhaa (1996) ja Anita Pajunen – Neon Enkeleitä (1996). Ullakon tuotantoa ovat muun muassa vuoden 1994 Helsingin yleisurheilun EM-kisojen tunnusmusiikki, vuoden 1997 jääkiekon MM-kisojen fanfaarit sekä vuoden 2001 Lahden hiihdon MM-kisojen tunnusmusiikki.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Jone Ullakkon sävellystuotanto Suomen äänitearkistossa (1901–1999)
- Jone's Bros -duo (Arkistoitu – Internet Archive)
- https://www.n1m.com/dashboard
- https://www.facebook.com/JoneBroArtist
- https://www.facebook.com/profile.php?id=100093426470527
- https://atticmusic.wixsite.com/jonesbros
- https://artists.spotify.com/c/artist/013pbA4Avhw3ZWQRhUeR9A/profile/about