Jolon panttivankikriisi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty kokonaan uudelleen kirjoitettavaksi.
Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.
Tarkennus: Erittäin kieliasullisesti heikko, huonosti lähteistetty luettelo, joka olisi helpointa korjata täysin uudelleenkirjoituksella.
Jolon panttivankikriisi
Yhteenveto
Päivämäärä 23. huhtikuuta – 16. lokakuuta 2000
Kaappauspaikka Sipadan, Malesia
Kuolleita 0
Panttivankien määrä 21
Eloonjääneitä 21

Jolon panttivankikriisi alkoi 23. huhtikuuta 2000, kun 11 paikallista ja 10 länsimaalaista turistia kaapattiin Malesialle kuuluvalta Sipadanin lomasaarelta Filippiineille kuuluvalle Jolon saarelle. Joukossa oli kaksi suomalaista. Panttivankikriisi päättyi 16. lokakuuta, kun Libyan välittämät neuvottelut johtivat länsimaalaisten panttivankien vapauttamiseen. Libyan johtaja Muammar Gaddafi piti juhlat Tripolissa, ennen kuin panttivangit palasivat kotimaihinsa.

Kaappaus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääsiäissunnuntaina 23. huhtikuuta 2000 kuusi raskaasti aseistautunutta Abu Sayyaf - moroislamistiterroristia saapuivat moottoriveneillä Borneon edustalla sijaitsevalle Sipadanin saarelle. He kaappasivat saaren resortin ruokailuhuoneesta 21 ihmistä.[1] Terroristit kuljettivat panttivangit veneillä Filippiinien Jolon saarelle. Panttivankeihin kuului 2 suomalaista, Risto Vahanen ja Seppo Fränti Helsingistä. Suomalaisten lisäksi panttivankeina olivat ranskalaiset Stephane Loisy ja Sofia Wand, etelä-afrikkalainen Monique Strydom, etelä-afrikkalainen nimeämätön turisti, libanonilais-ranskalainen Marie-Michel Moarbes, saksalaiset Marc, Werner ja Renate Wallert sekä 9 malesialaista ja 2 filippiiniläistä resortin työntekijää. Kaksi amerikkalaista turistia, James ja Mary Murphy, todistivat tapahtumia, mutta onnistuivat pakenemaan kaappaajilta.[2][3]

Aikajana tapauksen kulusta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

25. huhtikuuta - Abu Sayyaf ilmoitti ottaneensa Sipadanin saarelta 21 henkilön kansainvälisen turistiryhmän panttivangiksi Jolon saarelle, yli 300 kilometrin päähän kaappauspaikalta.

9. toukokuuta - Suomen, Saksan ja Ranskan ulkoministerit kävivät Manilassa tapaamassa presidentti Joseph Estradaa, joka vakuutti heille, ettei panttivankeja yritetä vapauttaa väkivaltaisesti.[4]

Toukokuussa taistelut Filippiinien armeijan ja sissien välillä kiihtyivät, ja panttivangit siirrettiin muualle. Euroopan unioni ja Libya perustivat oman neuvottelutiimin. Libya tuli mukaan, koska se tuki Abu Sayyafia.lähde? Tämän kaappaustilanteen aikana sen politiikka kuitenkin muuttui, koska Gaddafi ei halunnut saada taas terrorismin tukijan mainetta.

27. toukokuuta - Sissit ilmoittivat ehdot vapauttamiseen. Neuvottelut tapahtuivat Jolon saarella olevassa moskeijassa. Sissien johtaja Ghalib Andangin vaatimukset olivat muun muassa itsenäisen islamilaisen valtion perustaminen Etelä-Filippiineille sekä kansainvälisen tribunaalin perustaminen tutkimaan muslimitaustaisten filippiiniläisten vierastyöläisten kohtelua Malesiassa. Neuvottelijana sissien ja Filippiinien hallituksen välillä toimi libyalainen diplomaatti, tohtori Rajab Azzarouq.

24. kesäkuuta - malesialaiset panttivangit vapautettiin kolmen miljoonan dollarin lunnaita vastaan.

9. Heinäkuuta - Kolme ranskalaista uutisryhmän jäsentä, toimittaja Maryse Burgot, äänittäjä Roland Madura ja kuvaaja Jean Le Garre otettiin panttivangiksi.

1.heinäkuuta - Filippiiniläiset evankelistapapit otettiin panttivangiksi, kun he olivat sissien leirillä pitämässä messua.

2.heinäkuuta - Jolon saarella tilanteesta uutisoiva saksalainen toimittaja Andreas Lorenz otettiin panttivangiksi. Lorenzin ajoneuvo joutui väijytykseen, jolloin ryhmä aseellisia miehiä raahasi hänet mukanaan. Lorenzin auton kuljettaja onnistui pakenemaan paikalta.

17.heinäkuuta - Saksalainen panttivanki Renate Wallert vapautettiin terveydellisten syiden takia, hänellä oli muun muassa korkea verenpaine.

21. heinäkuuta - Neljä malesialaista panttivankia vapautettiin.

24. heinäkuuta - kaksi filippiiniläistä journalistia otettiin panttivangeiksi, mutta vapautettiin viiden päivän kuluttua.

1. elokuuta - Abu Sayyaf otti kolme filippiiniläistä rakennustyöntekijää panttivangiksi.

5. elokuuta - Libanonilainen sanomalehti sai tiedon, että Libya oli luvannut maksaa 25 miljoonaa dollaria monista panttivangeista.

7. elokuuta - Libyan hallitus ilmoitti, että panttivangeista oli maksettu jo 5,5 miljoonaa dollaria.

14. elokuuta - tuli tieto, että Libyan johtaja Muammar Gaddafi lähetti yksityislentokoneensa Filippiineille, koska panttivangit vapautettaisiin. Abu Sayyaf ilmoitti kuitenkin, ettei se aio neuvotella enää, koska sen mukaan Filippiinien armeija suunnitteli hyökkäystä leiriin.

Panttivankien joukossa ollut filippiiniläinen turistiopastyttö vapautettiin 16. elokuuta.

Kaksi päivää myöhemmin kolme malesialaista vapautettiin.

Kaksi filippiiniläistä tyttöä otettiin panttivangiksi "vaimoiksi" Abu Sayyafin sisseille.

27. elokuuta - kolme ranskalaista, Marie-Michele Moarbes (Ranskan ja Libanonin kansalainen), Sonia Wendling ja toimittaja Maryse Burgot, sekä eteläafrikkalainen Monique Strydom vapautettiin. Joukossa oli myös saksalainen panttivanki Werner Wallert, jonka puoliso Renate oli vapautettu 17. heinäkuuta.

28. Elokuuta - Samalla kun eteläafrikkalainen panttivanki vapautettiin, yksi amerikkalainen ja kaksi filippiiniläistä koulutyttöä otettiin panttivangiksi Jololla.

29. elokuuta - Abu Sayyaf uhkasi tappaa amerikkalaisen, ellei kolmea islamistiterroristia vapautettaisi Yhdysvaltojen vankiloista. Joukossa oli World Trade Centerin 26. helmikuuta 1993 tehdyn pommi-iskun suunnittelija Ramzi Youssef.

3. syyskuuta - filippiiniläinen poliisi vapautti kaapatut rakennustyöläiset.[5]

Loppujen Sipadanin panttivankien vapautus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Jolon sijainti kartalla

9. syyskuuta kuusi Sipadanin panttivankia, suomalaiset Risto Vahanen ja Seppo Fränti, saksalainen Marc Wallert, ranskalainen Stephane Loisy ja 2 malesialaista panttivankia vapautettiin, ja heidät vietiin armeijan helikopterilla Jolon saaren pääkaupunkiin ja sieltä edelleen Zamboangaan, Mindanaon saarelle, jossa heidän kotimaansa diplomaatit odottivat heitä.

Suomen Manilan konsuli Marja Korhonen oli vastassa Fräntiä ja Vahasta. Sissien leiriin jäivät vielä ranskalaiset toimittaja Maryse Burgot, äänittäjä Roland Madura ja kuvaaja Jean Le Garre sekä malesialaisia sukellusoppaita.

10. syyskuuta kaikki kuusi panttivankia lähtivät Tripoliin, Libyaan, jonne he saapuivat 11. syyskuuta. Libyan johtaja Muammar Gaddafin säätiön palkkaama diplomaatti, tohtori Rajab Azzarouq oli ollut pääneuvottelija Filippiinien hallituksen ja sissien välillä.

12. päivänä Tripolissa pidettiin vapautusjuhla, jota isännöi Muammar Gaddafin poika Saif al-Islam Gaddafi.[6] Ainoastaan Suomen ulkoministeri Erkki Tuomioja oli joukossa, muiden maiden ulkoministerit olivat jääneet pois. Saman päivän illalla Vahanen ja Fränti tulivat ulkoministeriön erikoiskoneella Helsinkiin illalla klo 22.00, jonka jälkeen he pitivät lehdistötilaisuuden.[7]

Jälkipyykki

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

16. syyskuuta tuli tietoon että amerikkalainen toimittaja olisi teloitettu. Ranskalaiset toimittajat Maryse Burgot, Roland Madura ja Jean Le Garre olivat luultavasti paenneet viidakkoon. Malesialaiset ja filippiiniläiset olivat kuulemma saaneet surmansa. Vapautuksen jälkeen Risto Vahanen kertoi medialle sissijohtaja Ghalib Andangin raiskanneen joitakin panttivankeina olleista naisista.[8]

Filippiinien presidentti Joseph Estrada piti televisiopuheen, jonka mukaan hänen ja hallituksen mitta oli nyt täysi. Hän määräsi armeijan suuroperaation Jolon saarella. Tuhat sotilasta nousi saarelle, ja taistelut sissien kanssa alkoivat. Useita siviilejä kuoli taisteluissa. Lisäksi kymmenkunta Abu Sayyafin sissiä kuoli.

Vuoteen 2002 asti Sipadanin lomasaari, jossa panttivankidraama alun perin tapahtui, oli kiisteltyä aluetta Malesian ja Indonesian välillä. Joulukuussa 2002 kansainvälinen tuomioistuin teki päätöksen, jonka mukaan Sipadan yhdessä Ligitanin saaren kanssa kuuluvat Malesian hallintaan.[9]

Abu Sayyaf

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Abu Sayyafin toiminta-alue.

Kaapparit kuuluivat Etelä-Filippiineillä toimivaan islamistiseen Abu Sayyaf -nimiseen terroristiverkostoon, jolla on yhteyksiä Al Qaidaan. Abu Sayyaf taistelee Etelä-Mindanaon saarilla tavoitteenaan itsenäinen islamilainen valtio.[10]

Kaikkiaan 17 syytettyä ko. järjestöstä todettiin syyllisiksi 21 henkilön kidnappaukseen (mukana Fränti ja Vahanen) ja vakavaan laittomaan vangitsemiseen lunnaita vastaan. Heidät tuomittiin elinkautiseen (ts. enintään 40 vuoden) vankeuteen 16. lokakuuta 2024.[11][12][13]

Filippiinien asukasluku on noin 89 469 000. Väestöstä noin 5 % on islaminuskoisia, ja he asuvat lähinnä Etelä-Mindanaon saarilla ja ovat maan köyhimpiä väestöryhmiä. Noin 80 % maan väestöstä on katolilaisia.[14]

Abu Sayyafin Jolon saaren johtaja Ghalib Andang (General Robot) jäi kiinni joulukuussa 2003 Sululla. Hän kuoli vankilamellakassa 15. maaliskuuta 2005.

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Jolon_panttivankikriisi&oldid=22724322”