Jokeri (televisiohahmo)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Veikkauksen uusi Jokeri-hahmo

Jokeri oli Veikkauksen Jokeri-pelin maskotti, jota esitti Juha Varis. Jokeri-hahmo esiintyi ensimmäisen kerran Jokerin arvontalähetyksessä 4. marraskuuta 2009 ja se juontaa sekä Keskiviikko- että Lauantai-Jokerin. Lottolähetyksen yhteydessä näytettävän Lauantai-Jokerin ajaksi siirrytään lottostudiolta hetkeksi Jokeri-klubille, jossa Jokeri kertoo arvontalähetyksen lomassa myös vitsin. Jokeri-hahmo poistui ruudusta vuonna 2011.

Hahmon historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Veikkauksella ei ole aikaisemmin ollut elävää Jokeri-hahmoa Jokeri-pelin maskottina. Peli uudistui kierroksella 45/2009, jolloin uuden Jokeri-hahmon lisäksi uudistettiin Jokerin pelitapaa, voitonjakoa, hintaa ja palautusprosenttia. Uudistuksen taustalla olivat asiakkaiden toiveet voittamisen helpottamisesta. Tavoitteena oli myös saada uusia pelaajia ja vahvistaa pelin omaa brändiä. Uudistusta mainostava laaja mainoskampanja oli esillä bussipysäkeillä, sanomalehtien etusivuilla, rakennusten julkisivuilla ja televisiossa. Kyseessä oli Veikkauksen vuoden kallein kampanja ja suurin uudistus Jokeri-pelin yli 30-vuotisessa historiassa.[1][2]

Mainoselokuva Return of the Joker oli myös osa mainoskampanjaa, sitä esitettiin niin televisiossa kuin elokuvateattereissakin. Mainoselokuva kertoo ränsistyneessä huvilassa asuvasta erakoituneesta Jokeri-hahmosta, joka on kuvassa vilahtavien lehtileikkeiden perusteella jättäytynyt estradeilta suosionsa huipulla katsojalle hämäräksi jäävistä syistä. Utelias postityttö kuitenkin ystävystyy Jokeri-hahmon kanssa, tekee hänelle uuden esiintymisasun ja auttaa tätä palaamaan esiintymään eli Jokeri-arvontalähetyksen juontajaksi. Kyseessä on perinteinen kaunotar ja hirviö -mukaelma. Return of the Joker -mainoselokuva on erittäin lyhytelokuvamainen ja poikkeuksellisen pitkä, 2 minuuttia ja 45 sekuntia, eikä siinä kuulla yhtään puhetta, mikä korostaa musiikin osaa tunnelman luomisessa.

Arvontalähetys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jokeri-arvontalähetys esitettiin Yle TV1:llä keskiviikkoisin Viking Loton arvonnan yhteydessä kello 20:25 ja lauantaisin Lottolähetyksen yhteydessä kello 20:45. Jokaisen lähetyksen yhteydessä Jokeri kertoi myös yhden vitsin. Vitsi valittiin Veikkauksen nettisivujen välityksellä lähetetyistä vitseistä, joita oli voinut lähettää jokainen yli 18-vuotias Veikkaus-kortin omistaja. Jokerinumeron virallisen arvonnan ennen arvontalähetystä suorittivat valtion valvojat tietokoneella peliajan sulkeuduttua.[3]

Jokeri-hahmon asu on keltavihreäpunainen ja siinä on harlekiinin asusta tuttuja salmiakkikuvioita. Jokeri-hahmolla on päässään hovinarrimainen keltavihreäpunainen kolmihiippainen päähine ja silmillään supersankarimainen vihreä naamio. Supersankari-ilmettä korostavat lisäksi punainen viitta sekä Veikkauksen logosta tutulla x-merkillä varustetut saappaat, hanskat ja vyönsolki. Veikkauksen uuden Jokeri-hahmon käyttäytyminen arvontalähetyksen aikana on narrimaista ilveilyä ja pelleilyä. Populaarikulttuurista, esimerkiksi Batman-sarjakuvista ja -elokuvista, tutut jokerihahmot ovat aina olleet irvisteleviä ja paljon hymyileviä hahmoja. Tämä juontaa juurensa eurooppalaisesta narriperinteestä, jossa narrit olivat viihdyttäjiä, mutta välillä myös pirullisia irvailijoita ja kiusantekijöitä.

  1. Jokeri poiki kymmeniä palautteita Veikkaukselle YLE - Uutiset. 8.11.2009. Yleisradio Oy. Viitattu 15.3.2011.
  2. Veikkauksen Jokerin uudistus puhuttaa Iltalehti. 8.11.2009. Arkistoitu 29.3.2010. Viitattu 15.3.2011.
  3. Jokeri hyppää parrasvaloihin keskiviikon arvontalähetyksessä Lehdistötiedotteet - Veikkaus. 3.11.2009. Veikkaus Oy. Viitattu 15.3.2011.