John Morton (poliitikko)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
John Morton
John Mortonin muotokuva
John Mortonin muotokuva
Henkilötiedot
Syntynyt1724 tai 1725[1]
Ridley Township, Delaware County, Pennsylvania, Yhdysvallat[1]
Kuollut1. huhtikuuta 1777 (52–53 vuotta)
Ridley Township[1] (hautapaikan sijainti Chester, Pennsylvania[2]
Kansalaisuus Yhdysvallat[1]
Ammatti maanviljelijä, maanmittaaja ja juristi[1]
Vanhemmat John Morton ja Mary Archer[1]
Siviilisääty naimisissa[1]
Puoliso Anna Justis[1]
Lapset Jacob; Mary; Sarah; John; Lydia; Aaron; Ann; Elizabeth[1]
Muut tiedot
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus
John Mortonin kirjoittama allekirjoitus 4. heinäkuuta 1776 yhdysvaltojen itsenäisyysjulituksessa.

John Morton (1725 Ammasland Ridley Park, Pennsylvania1. huhtikuuta 1777 Ridley Park) oli pennsylvanialainen suomalaissukuinen poliitikko, yksi Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksen 56 allekirjoittajasta.[1]

John Morton on Värmlannista Delawareen saapuneiden suomalaisten uudisasukkaiden jälkeläinen. Sukututkimuksissa on yleensä päädytty siihen, että Mortonin juuret ovat Rautalammilta 1500-luvulla Värmlantiin siirtyneessä Marttisen suvussa.[1] Mortonin isoisoisä Martti Marttinen (myös Morten Morteninpoika[1] tai Mårten Mårtenson[3]) oli kaskenpolttaja[4], joka muutti Amerikkaan Uuden Ruotsin siirtokuntaan vuonna 1654. Hänen mukanaan oli vaimo Helena ja poika, Martti (Morten Jr.).[1] Nuoremman Marttisen poika Johan muutti lähtilalle ja vaihtoi nimekseen John Morton mennessään naimisiin englantilaisnaisen kanssa.[5]

Kun John Morton syntyi vuonna 1725, hänen isänsä John Morton vanhempi oli jo ehtinyt kuolla. Hänen äitinsä Mary Archer[1] avioitui englantilaista syntyperää olevan[5] maanmittari John Sketcleyn kanssa, joka kasvatti ja koulutti kasvattipoikaansa kotona.[1]

Vuonna 1754 Morton avioitui Anna Justisin[1] (mahdollisesti o.s. Juustinen[2]) kanssa, joka oli syntyperältään suomalais-ruotsalainen. Pariskunta sai kolme poikaa ja viisi tytärtä.[1]

Nuori John Morton tunnettiin nopeaälyisenä ja kovasti uurastavana miehenä[6], joka sai maanmittauskoulutuksen isäpuoleltaan[1], mutta toimi myös maanviljelijänä.[3] Hänet valittiin 32-vuotiaana maakuntaneuvostoon ja myöhemmin sen puheenjohtajaksi.[6] Hän toimi useissa viroissa Pennsylvaniassa, muun muassa rauhantuomarina, yliseriffinä, oikeuden tuomarina[6] ja siirtokunnan korkeimman oikeuden apulaistuomarina.[3]

Hän kuului myös englantilaiseen seurakuntaan ja kirkonvanhimpiin. Vuodesta 1756 Morton edusti Chester countya Pennsylvanian siirtokunnan edustajistossa ja toimi sen puheenjohtajana. Kotiseudullaan hän toimi monissa oikeudellisissa tehtävissä, ja esimerkiksi hänen nimikirjoituksensa painettiin Pennsylvanian siirtokunnan seteleihin.[1]

Morton kuului Benjamin Franklinin johtamaan siirtokuntien itsenäistä asemaa korostavaan ryhmään. Pohjois-Amerikan englantilaiset siirtokunnat pitivät yhteisiä kokouksia (Continental congress), joissa käsiteltiin lakiehdotuksia, mutta myös käytännön asioita.[1] Vuodesta 1774 lähtien hän oli jäsenenä mannermaakongressissa Pennsylvanian edustajistossa.[1]

Kolmetoista pohjoisamerikkalaista siirtokuntaa ajautuivat verotuksen vuoksi vapaussotaan emämaataan Isoa-Britanniaa vastaan vuonna 1775. Siirtokunnat alkoivat suunnitella itsenäistymistä.[3]

Vuonna 1776 siirtokuntien edustajat käsittelivät mannermaakongressissa siirtokuntien itsenäistymistä.[1] Ne kokoontuivat Pennsylvanian Philadelphiaan, joka oli siirtokuntien alueen suurin kaupunki. Kongressin tavoitteena oli, että päätös hyväksyttäisiin yksimielisesti.[3] Pennsylvanian siirtokunnan delegaation äänet jakautuivat jyrkästi kahtia, kaksi edustajaa kannatti itsenäistymistä, kaksi vastusti, kun taas Morton oli kahden vaiheilla.[3] Morton, Pennsylvanian edustajiston puheenjohtaja saapui paikalle sairastumisensa vuoksi hieman myöhässä.[1] Delegaation johtajana hän äänesti viimeisenä antaen samalla delegaation ratkaisevan äänen itsenäistymiseen.[1] Kongressin edustajat allekirjoittivat itsenäisyysjulistuksen Philadelphiassa 2. elokuuta 1776.[3]

Itsenäisyysjulistuksen hyväksymisen jälkeen Morton toimi puheenjohtajana komiteassa, joka valmisteli Yhdysvaltain ensimmäisen perustuslain eli konfederaatioartiklat.[6] Hän kuoli luultavasti tuberkuloosiin maatilallaan 1. huhtikuuta 1777.[7]

Amerikansuomalaisten identiteetin kannalta John Mortonin osallistuminen itsenäisyysjulistuksen allekirjoittamiseen on ollut tärkeää. 1900-luvun alkuvuosikymmeninä suomalaissiirtolaiset joutuivat kohtaamaan kysymyksen siitä, ketkä olivat "oikeita amerikkalaisia". He vetosivat kuuluvansa Delawaren ja Mortonin kautta Yhdysvaltain historian "perustajakansallisuuksiin". Tärkessä roolissa tiedon levittämisessä oli harrastajahistorioitsija, pastori Salomon Ilmonen, joka tutki Delawarea ja John Mortonia Delawaren 300-vuotisjuhlia varten. Delawaren siirtokunnan ja John Mortonin ansiosta amerikansuomalaisten itsetunto nousi ja he juhlivat Delawaren siirtokunnan historiaa näyttävästi sekä vuonna 1938 että vuonna 1988.[1]

50 John Morton -tutkijaa ympäri maailmaa saapui kesäkuussa 2010 Rautalammille tutkimaan Mortonin sukujuuria. He tutustuivat muun muassa paikkakunnalla olevaan Delaware-muistomerkkiin. DNA-tutkimusten mukaan Morton on 99,56 prosentin todennäköisyydellä suomalaista syntyperää. Myös hänen savolaiset sukujuurensa on varmistettu tutkimuksilla. Heinäkuussa Rautalammille avattiin hänen nimeään kantava ravintola.[4]

Turun yliopisto jakaa vuosittain John Mortonin nimeä kantavaa palkintoa, joka myönnetään muuttoliikkeiden ja monikulttuurisuuden hyväksi Suomessa tehdystä työstä.[8]

  1. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y Morton, John (1724–1777) Kansallisbiografia. Viitattu 2.2.2022.
  2. a b Jarmo Paikkala: Marttinen: sukukirja. 1, Suvun historiaa vuoteen 1900, s. 335. Rautalampi: Marttisten sukuseura, 2004. ISBN 952-91-7511-6 tarvitaan parempi lähde
  3. a b c d e f g Kuukausiliite | Joukko amerikansuomalaisia voi ratkaista Yhdysvaltojen presidentinvaalin marraskuussa – ”Olemme sisällissodan partaalla” Helsingin Sanomat. 2.10.2020. Viitattu 3.2.2022.
  4. a b John Mortonin syntyperä syynissä Rautalammilla Yle Uutiset. 16.6.2010. Viitattu 3.2.2022.
  5. a b Pitkänen, Silja & Sutinen, Ville-Juhani: Amerikansuomalaisten tarina, s. 34–37. Tammi, 2014. ISBN 978-951-31-7568-9
  6. a b c d www.ushistory.org (englanniksi)
  7. Varjus, Seppo: Unohdetun sankarin huone. Ilta-sanomat, 14.7.2012, s. 32-33.
  8. Maunula, Marko: Suomalainen Yhdysvaltojen perustaja Suomen Kuvalehti. 11.6.2010. Viitattu 16.12.2019.