John Ernst Worrell Keely

John Ernst Worrell Keely esittelee ”värähtelytaajuuksia nostavaa konettaan”.

John Ernst Worrell Keely (3. syyskuuta 1837 – 18. marraskuuta 1898) oli yhdysvaltalainen keksijänä esiintynyt huijari, jonka onnistui toistuvasti vakuuttaa sijoittajat investoimaan ennestään tuntematonta voimaa energianlähteenä käyttävän koneen kehittämiseen. Hänen kuuluisia uhrejaan olivat John Jacob Astor IV ja Clara Jessup Moore.

Eetterigeneraattori

1800-luvulla uskottiin yleisesti, että valon ja magnetismin olemassaolo vaatii selitykseksi maailmankaikkeudessa olevan näkymättömän väliaineen. Sitä kutsuttiin eetteriksi. Aiemmin orkesterimuusikkona, leipurina, puuseppänä, mekaanikkona ja maalarina toiminut Keely ilmoitti vuonna 1874 keksineensä eetterigeneraattorin. Näytöksessä hän tuotti vedestä höyryä, jonka laatua hän ei paljastanut. Generaattorin toimintaperiaate oli myös salainen, mutta sen piti tuottaa valtava määrä energiaa. Keely keräsi näytökseen osallistuneilta sijoittajilta 50 000 dollaria.

Clara Jessup Moore rahoittajaksi

Vuonna 1881 Keely ystävystyi varakkaan lesken Clara Jessup Mooren kanssa, joka tarjosi Keelylle miljoona dollaria ja kuukausipalkan, jotta tämä voisi keskittyä täysipäiväisesti moottorinsa kehittämiseen. Clara Jessup Moore tuki Keelyä tämän kuolemaan saakka.

Lupaukset sijoittajille

Joulukuussa 1881 sijoittajat vaativat Keelyltä tietoja moottorin toimintaperiaatteesta. He ilmoittivat luottavansa Keelyyn, mutta pitivät riskinä, että hän on ainoa, joka tietää asian. Huhtikuussa 1882 oikeus määräsi Keelyn ilmaisemaan valitulle henkilölle, miten laite toimii. Tähän nimettiin William Boekel. Keely kertoi Boekelille laitteen perustuvan siihen, että vesiatomit värähtelevät ja niiden molekyylirakenne on mahdollista rikkoa niin, että syntyy rajaton energianlähde. Boekel ei kuitenkaan kertonut, miten tämä tapahtuisi. Keely ei ollut kertonut sitä edes Boekelille vaan oli luvannut, että kun hän saa moottorin toimimaan, asia on helppo selittää parissa tunnissa. Elokuussa 1883 Keely lupasi järjestää näytöksen osakkaille. Edellisenä päivänä Keely kuitenkin ilmoitti, että laitteen valmistuminen vie vielä kuusi viikkoa. Lokakuussa 1893 Keely sai osakkaat vakuutetuksi, että valmistustyö etenee hyvin. Joulukuussa Keely arvioi, että hän voi järjestää näytöksen helmikuussa. Sen jälkeen hänen onnistui uusilla lupauksilla lykätä määräaikaa edelleen.

Paineilma-ase

Syyskuussa 1884 Keely esitteli viranomaisille höyryaseen, jolla hän ampui lyijykuulia. Keely kertoi toimittajille, että kone on valmistumaisillaan. Näytös ei vakuuttanut, vaan Keelyn arveltiin käyttäneen voimanlähteenä paineilmaa.

Kesäkuun 1885 näytös

Kesäkuussa 1885 Keely esitteli konetta, jolla hän kertoi tuottavansa painetta, ei kuitenkaan käyttämällä paineilmaa vaan eetterihöyryä. Koneen sisältöön ei kuitenkaan saanut tutustua eikä sitä avata. Kriitikoiden mukaan kyseessä oli todennäköisesti höyrykone, eikä tuotettu energiamäärä vastannut lupauksia. Maaliskuussa 1886 Keely järjesti vielä yhden näytöksen New Yorkissa. Mutta vuonna 1887 hän yllättäen ilmoitti luopuneensa eetteristä voimanlähteenä ja väitti kehittäneensä uuden, joka perustui ”sympaattiseen värähtelyyn”.

Wilsonin kanne

Keelyn kokeita rahoittanut Bennett C. Wilson nosti tammikuussa 1888 kanteen, jossa hän vetosi vanhaan sopimukseen, että Keelyn varhaisen keksinnön ja sitä koskevien patenttien piti tulla yhteisiksi. Wilson esitti, että Keelyn kone on sopimuksessa tarkoitettu keksintö. Hän vaati Keelyä paljastamaan koneen toimintaperiaatteen. Oikeuden päätöksestä huolimatta Keely viivytteli ja kieltäytyi ja oli myös kiinniotettuna vastustettuaan oikeuden määräystä. Maaliskuussa 1889 Keely ilmoitti, että hän oli kehittänyt koneen vaatiman puuttuvan osan ja oli valmis järjestämään yksityisen näytöksen viikon tai kahden sisällä. Myös Keely Motor Companyn sijoittajille vakuutettiin, että työ etenee eikä merkittäviä esteitä koneen valmistumiselle ollut. Joulukuussa Keely ilmoitti valmistumisen viivästyvän.

Kesäkuussa 1895 alan lehti Electricity julkaisi haasteen, jossa se väitti voivansa toistaa kahden kuukauden kuluessa jokaisen Keelyn aikaansaaman ilmiön. Keely ei vastannut.

Oltuaan useita vuosia Englannissa Keelyn sponsori Clara Bloomfield Moore palasi Yhdysvaltoihin. Hän vaati Keelyltä tietoja keksinnöstä. Sitä tutkimaan hän kutsui sekä Nikola Teslan että Thomas Edisonin, mutta molemmat kieltäytyivät. Keely lupasi sijoittajille, että hän osoittaa vuoden loppuun mennessä koneen olevan käytännössä toimiva ja että sillä on kaupallisia sovelluksia. Marraskuussa 1895 Keely järjesti useita näytöksiä, joissa sähköinsinööri E. Alexander Scott pääsi arvioimaan laitetta. Niiden joukossa oli levitaatiokoe, jossa vedestä tuotetulla energialla aikaansaadulla tuntemattomalla voimalla saatiin esineitä leijumaan. Ilmiön arvioitiin toteutetun paineilmalla, mutta Keely kiisti väitteen. Scottin mukaan Keely ei ollut keksinyt tuntematonta voimanlähdettä. Moore oli pettynyt mutta kutsui vielä Englannista professori Lascelles Scottin tutkimaan asiaa. Tämä puolestaan vakuuttui, että kyseessä on tuntematon voima.

Koska Lascelles Scottin ja E. Alexander Scottin näkemykset erosivat, Moore vaati lopullista koetta, jossa laitteen osana toiminut lasiputki rikottaisiin, jotta saataisiin selville, onko se yhtenäinen, kuten keksijä väitti, vai sittenkin putki, jonka kautta kulkeva ilma aiheutti levitaation. Keely kieltäytyi, ja sen seurauksena Moore alensi hänelle maksamaansa kuukausipalkkaa. Joulukuussa 1895 Moore esitti Keely Motor Companyn sijoittajille, että saatavien turvaamiseksi keksinnön kehittämistä tulisi jatkaa, mikä vaatisi uusia investointeja.

Kuolema

Keely kuoli keuhkokuumeeseen kotonaan marraskuussa 1898. Sijoittajat vaativat leskeä luovuttamaan tiedot keksinnöstä, mutta tämä ilmoitti, että jäämistössä ei ole sitä koskevia käsikirjoituksia mutta että Keely oli ehdottanut keksijä Thomas Burton Kinraidea jatkamaan työtään. Aluksi tämä innostuikin mutta ilmoitti keväällä 1899, ettei halua olla asian kanssa tekemisissä. Tammikuussa 1899 Philadelphia Press julkaisi laajan artikkelin, jossa se paljasti, että Keelyn pajan rakenteisiin oli kätketty laaja putkisto, joka johti kellarissa olevaan suureen paineilmasäiliöön. Kyseessä olisi siis ollut petos. Keely Motor Companyn hallituksen puheenjohtaja kiisti asian ja selitti, että putkia ei ollut käytetty sen jälkeen, kun Keely oli ilmoittanut luopuneensa eetteristä ja alkanut kehittää sympaattista värähtelyä.

Vuonna 2005 Jeff ja Rita Behary löysivät Keelyn moottoria esittävät Thomas Burton Kinraiden ottamat alkuperäiset lasinegatiivit.

Merkitys

Keely onnistui neljännesvuosisadan ajan vakuuttamaan sijoittajat keksintönsä arvosta ja investoimaan siihen jatkuvasti lisärahaa uusilla lupauksilla juuri viimeistelyä vailla olevasta läpimurrosta. Hän käytti salamyhkäisyyden perusteluna uhkaa, että joku saattaisi saada vihiä keksinnöstä, jolloin sijoituksen arvo laskisi. Jo sijoitetun pääoman menettämisen uhka on sijoitushuijauksien klassinen tekniikka. Scientific American muistutti lukijoitaan vuonna 1899, että vaikka huijareiden kuningas on kuollut, hänen kaltaistensa ihmishaiden laji ei katoa. Värähtelyillä ja eetterihöyryillä tullaan huijaamaan herkkäuskoisia jatkossakin.

Keelyn lupaus uudesta energiasta ja hänen käyttämänsä näennäistieteelliset käsitteet liittyivät siihen mystiikkaan, joka ympäröi heikosti ymmärrettyä sähköä. Eetterin ajateltiin myös voivan selittää paranormaaleja ilmiöitä, kuten levitaatiota, spritismiä ja muita ajankohtaisia ilmiöitä. Okkultistit, kuten antroposofi Rudolf Steiner, uskoivat Keelyn todella olevan salaisen voiman jäljillä ja voivan tuottaa energiaa ”värähtelytaajuuksia nostamalla”. Teosofi H. P. Blavatsky ilmoitti, että Keelyn keksintö on tuhansia vuosia aikaa edellä, eikä nykyisen rodun ”sallittu” saada sitä toimimaan.