John Entwistle

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
John Entwistle 1976.

John Alec Entwistle (9. lokakuuta 1944 Lontoo, Englanti27. kesäkuuta 2002 Las Vegas, Yhdysvallat) oli brittiläinen rockmuusikko, joka soitti bassokitaraa The Who -yhtyeessä aina kuolemaansa saakka. John Entwistlen, Pete Townshendin ja Roger Daltreyn yhteinen soittoura alkoi jo 1960-luvun alussa yhtyeessä The Detours, jonka nimeksi vaihdettiin myöhemmin The High Numbers ja lopulta The Who.

Entwistle oli oman sukupolvensa kuuluisimpia ja arvostetuimpia rockbasisteja. Hän myös lauloi ja soitti käyrätorvea joillakin The Whon kappaleilla. The Whon kuuluisista kappaleista ”Boris the Spider” (1966) ja ”My Wife” (1971) olivat hänen säveltämiään. Entwistle viljeli tunnusmerkkinään pidettyä mustaa huumoria myös soololevyillään, joista tunnetuin lienee Smash Your Head Against The Wall (1971).

Ajoittain päihdeongelmien kanssa painiskellut Entwistle kuoli 57-vuotiaana kokaiinin aiheuttamaan sydänkohtaukseen Las Vegasissa The Whon Amerikan kiertueen aattona 2002.[1] Townshendin mukaan kiertueen tarkoituksena oli auttaa velkaantunutta Entwistleä taloudellisesti.[2]

John Entwistlen kirjoittamat The Who -albumeilla julkaistut kappaleet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Smash Your Head Against the Wall (1971)
  • Whistle Rymes (1972)
  • Rigor Mortis Sets In (1973)
  • Mad Dog (1975)
  • Too Late the Hero (1981)
  • The Rock (1996)
  • King Biscuit Flower Hour Presents in Concert (1996)
  • Left for Live (1999)
  • Music From Van Pires (2000)
  • Bassguitar Master Class – opetus-DVD, aiemmin myös VHS-nauhana
  • John Entwistle Band Live (2003)
  • Thunderfinger - John Entwistle - The Who (2004)
  • John Entwistle an Ox's Tale (2006)
  1. Jamie Wilson: Bass player died in classic rock style the Guardian. 12.12.2002. Viitattu 5.6.2016.
  2. The Who's Pete Townsend talks over life, love and new tour Endless Wire. NewsComAu. Arkistoitu 12.6.2016. Viitattu 5.6.2016.[vanhentunut linkki]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]