Johann Gramann

Johann Gramann (Graumann, Johannes Poliander) (5. heinäkuuta 1487 Neustadt an der Aisch, Baijeri, Saksa – 29. huhtikuuta 1541 Königsberg, Itä-Preussi, Saksa) oli alkuaan katolinen pappi, teologi, pedagogi, myöhemmin luterilainen reformaattori, pappi ja virsirunoilja.

Gramann opiskeli Leipzigissa ja vuodesta 1519 Wittenbergin yliopistossa seuraten Philipp Melanchthonin ja Martin Lutherin opetusta. Hänet nimitettiin 1520 Leipzigin Tuomaskoulun rehtoriksi. Hän osallistui 1519 käytyyn väittelyyn tohtori Johann Eckin ja Lutherin ja Carlstadtin välillä Eckin amanuenssina. Väittelyn seurauksena hän siirtyi reformaation kannalle ja hänestä tui evankelinen pappi Würzburgissa, mutta alkaneen talonpoikaiskapinan takia hän lähti Nürnbergiin. Lutherin suostumuksella Brandenburgin maakreivi Albrecht nimitti hänet papiksi Königsbergiin 1525. Siellä hän alkoi käyttää nimeä Poliander. Hän toimi yhteistyössä Paul Speratuksen kanssa ja järjesteli tarmokkaasti alueen evankelisia kouluja ja toimi reformaation mukaisen opin puolesta muun muassa kastajaliikkeitä, anabaptisteja vastaan.

Johann Sebastian Bach on käyttänyt Gramannin kirjoittamia virsisäkeistöjä kantaateissaan, muun muassa BWV 17, BWV 28, BWV 29, BWV 51, BWV 167, ja moteteissaan BWV 225, BWV 231.

Yksi Gramannin kirjoittama virsi on säilynyt käytössä, virsi "Nun lob, mein Seel, den Herren" noin vuodelta 1540. Sitä on kutsuttu ensimmäiseksi reformaation ylistysvirreksi.

Virsi on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon virsikirjassa virsi 323 "Nyt kiitä, sielu, Herraa" (Suom. Jacob Finno virsikirjaan 1583., uud. suom. ja säk. 5 Anna-Maija Raittila 1984). Ruotsin kirkon virsikirjassa se on virsi 9, Anna-Maija Raittilan 1999 uudistamana.