Metyylijodidi
| Metyylijodidi | |
|---|---|
 |
|
 |
|
| Tunnisteet | |
| Muut nimet | Jodimetaani |
| CAS-numero | |
| PubChem CID | |
| Ominaisuudet | |
| Molekyylikaava | CH3I |
| Moolimassa | 142,0 g/mol g/mol |
| Ulkomuoto | Väritön neste |
| Sulamispiste | −66,5 °C (207 K) |
| Kiehumispiste | 42,5 °C (316 K) |
| Tiheys | 2,3 g/cm3 |
| Liukoisuus veteen | veteen 1,4 g/100 ml (20 °C) |
Metyylijodidin kemiallinen kaava on CH3I. Aineesta käytetään myös nimeä jodimetaani.
Metyylijodidi on normaaliolosuhteissa palamatonta olomuodoltaan väritöntä nestettä, jolla on tunnusomainen haju. Aine muuttuu ruskeaksi valon ja kosteuden vaikutuksesta. Metyylijodidin moolimassa on 142,0 g/mol, sulamispiste −66,5 °C, kiehumispiste 42,5 °C, tiheys 2,3 g/cm3 ja CAS-numero 74-88-4. Ainetta liukenee 20 °C:n lämpötilassa veteen 1,4 g/100 ml.
Metyylijodidi hajoaa kuumentuessaan yli 270 °C:en lämpötilan, jolloin siitä muodostuu vetyjodidia (HI). Aine reagoi kiivaasti voimakkaiden hapettimien kanssa.
Metyylijodidista voi syntyä ilmaan haihtumalla 20 °C:en lämpötilassa hyvin nopeasti haitallisia pitoisuuksia aiheuttaen vaaratilanteen. Aineen höyry voi kerääntyä mataliin tiloihin aiheuttaen hapenpuutetta, koska metyylijodidin suhteellinen höyry-ilma-seoksen tiheys 20 °C:ssa (ilma = 1) on 2,9 eli se on ilmaa raskaampaa.
Metyylijodidia valmistetaan useilla tavoilla. Esimerkiksi metanolin, jodin ja fosforin reaktiolla, metanolin ja vetyjodidin reaktiolla tai kaliumjodidin ja metyylisulfaatin reaktiolla. Yhdistettä käytetään metyloivana reagenssina orgaanisen kemian synteeseissä, apuaineena mikroskopiassa ja rikkaruaruohomyrkkynä.[1][2][3][4]
Ympäristö- ja terveysvaikutukset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lyhytaikaisessa altistumisessa metyylijodidi ärsyttää silmiä, ihoa ja hengitysteitä sekä altistumisesta voi seurata vaikutuksia keskushermostoon. Vaikutukset keskushermostoon voivat ilmaantuvat vasta päivien tai viikkojen kuluttua altistumisesta.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Alén, Raimo: Kokoelma orgaanisia yhdisteitä: Ominaisuudet ja käyttökohteet, s. 63. Helsinki: Consalen Consulting, 2009. ISBN 978-952-92-5627-3
- ↑ Armin Lauterbach & Gustavo Uber: "Iodine and Iodine Compounds", teoksessa Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2011.
- ↑ Phyllis A. Lyday & Tatsuo Kaiho: "Iodine and Iodine Compounds", teoksessa Ullmann’s Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2015.
- ↑ Franz Müller & Arnold P. Applebyki: "Weed Control, 2. Individual Herbicides", teoksessa Ullmann’s Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2011.