Jennifer Fowler

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Jennifer Fowler (s. 1939 Bunbury, Länsi-Australia) on australialaissyntyinen, vuodesta 1969 Lontoossa asunut säveltäjä. Hän voitti useita sävellyspalkintoja jo opiskeluvuosinaan Länsi-Australian yliopistossa. Vuonna 1968 hän pääsi Utrechtin yliopiston elektronisen musiikin studiolle Alankomaiden hallituksen stipendillä.[1]

Fowlerin tuotantoon kuuluu orkesteri-, kamari- ja vokaalimusiikkia sekä teoksia soolosoittimille. Hän on säveltänyt paitsi ammattilaisille, myös amatööreille ja lapsille. Hänellä ovat olleet erityisinä kiinnostuksinaan musiikin säveltäminen tiettyjä esittäjiä varten, epätavalliset soittimet ja vanhojen soitinten käyttö uusin tavoin. Hänen tuotantoaan on esitetty muun muassa ISCM:n World Music Days -tapahtumassa ja Alankomaiden Gaudeamus-musiikkiviikolla. Hänelle ovat esittäneet tilauksia henkilöt, yhtyeet sekä monet organisaatiot, kuten BBC, Perthin festivaali ja Länsi-Australian yliopisto.[1]

Fowler sai vuonna 1970 Berliinin taideakatemian palkinnon, jakoi Radcliffe-palkinnon Isossa-Britanniassa ja oli ensipalkinnon voittaja GEDOK:n kansainvälisessä naissäveltäjien kilpailussa (1975). Hän on saanut useita palkintoja vielä 2000-luvulla; näitä ovat olleet Miriam Gideon -palkinto (2003), Christopher Bodman -muistokilpailun palkinto (2006), kansainvälinen Sylvia Glickman -muistopalkinto (2009) ja kansainvälisen Marin Goleminov -sävellyskilpailun voitto Bulgariassa (2009).[1]