Jeanne Paquin

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Madame Jeanne Paquin, valokuvaaja André Taponier n. 1915
Karikatyyri Jeanne Paquinista, Sem 1912

Jeanne Paquin (alkup. Jeanne Marie Charlotte Beckers); (23. kesäkuuta 1869 L'Île-Saint-Denis, Saint-Denis, Ranska – 28. elokuuta 1936 Pariisi, Ranska) oli merkittävä ranskalainen muotisuunnittelija, joka tunnetaan moderneista ja innovatiivisista malleistaan. Hän oli ensimmäinen suuri naispuolinen couturière eli muotisuunnittelija ja yksi modernin muotiliiketoiminnan pioneereista.[1]

Suku ja koulutus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jeanne Marie Charlotte Beckers syntyi viisilapsiseen lääkäriperheeseen.[1] Teini-ikäisenä työelämän aloittanut Jeanne oppi ompelijaksi vuonna 1884 perustetussa Maggie Rouffin haute couture muotitalosssa, joka sijaitsi Pariisissa Boulevard Haussmannilla.[2] Hän eteni muotitalossa nopeasti saavuttaen viimein tittelin la première main eli johtavan mallimestarin ja ompeluateljeen johtajan aseman.[1]

Vuonna 1891 Jeanne Marie Charlotte Beckers meni naimisiin Isidore René Jacobin (1862–1907) kanssa, joka tunnettiin myös nimellä Paquin. Isidore omisti Paquin Lalanne et cie -muotitalon, joka oli kasvanut miestenvaateliikkeestä 1840-luvulla. Pariskunta nimesi yrityksen uudelleen Paquiniksi ja ryhtyi suunnittelemaan muotitaloa.[1]

Ompelijattaria Paquinin muotitalon ateljeessa, Isaac Israëls n. 1904
Chinchilla turkisstoola ja muhvi, Paquin 1903
Paquinin muotitalo, Cinq heures chez Paquin, Henri Gervex 1906

Muotitalo

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Iltatakki teatteriin, "A la Comedie. Manteau du Theatre de Paquin.", La Gazette de Bon Ton 1913

Vuonna 1891 Jeanne ja Isidore Paquin avasivat muotitalon Pariisiin osoitteessa 3 rue de la Paix, kuuluisan Worthin muotitalon viereen.[1] Jeanne vastasi suunnittelusta ja Isidore johti yritystä.[3]

Aluksi Jeanne Paquin käytti suunnittelussa muodissa olleita pastellivärejä. Hän siirtyi myöhemmin vahvempiin väreihin, kuten mustaan ​​ja hänen omaan punaiseen väriinsä.[1] Musta oli ollut perinteisesti surun väri. Paquin teki väristä muodikkaan yhdistämällä siihen loistavan värikkäitä vuorauksia ja kirjailtuja reunuksia eli tereitä.[4]

Jeanne Paquin oli ensimmäinen couturière eli muotisuunnittelija, joka mainostaakseen suunnitteluaan lähetti luomuksiinsa pukeutuneita malleja julkisiin tapahtumiin, kuten oopperaan ja hevoskilpailuihin.[3] Hän teki usein yhteistyötä myös kuvittajien ja arkkitehtien, kuten Léon Bakstin, George Barbierin, Robert Mallet-Stevensin ja Louis Süen kanssa.[1] Hänen tiedetään tehneen yhteistyötä myös teatterin kanssa aikana, jolloin muut muotitalot hylkäsivät tällaisen yhteistyön. Vuonna 1913 New York Timesin toimittaja kuvaili Jeanne Paquinia "kaupallisimpana elävänä artistina".[1]

Paquinin muotitalon Lontoon sivuliike avattiin Dover Streetillä vuonna 1896, ja liiketoiminnasta tuli osakeyhtiö samana vuonna.[5] Tämä myymälä työllisti nuoren, tulevan muotisuunnittelija Madeleine Vionnet'n,[1] josta tuli ateljeen première eli johtava ompelija. Myöhemmin yritys laajeni myymälöillä Buenos Airesiin ja Madridiin.[3] Vuonna 1900 Jeanne Paquin oli avainasemassa Pariisin maailmannäyttelyn järjestämisessä, ja hänet valittiin muotiosaston puheenjohtajaksi. Hänen mallinsa olivat näkyvästi esillä näyttelyssä[6][7] ja pääportin yllä seisoneen valtavan La Parisienne naishahmon yllä oli myös Paquinin suunnittelema asu.[8]

Iltapuku, "La Fontaine de Coquillages, Robe du soir de Paquin", La Gazette de Bon Ton 1914

Isidore Paquin kuoli 45-vuotiaana vuonna 1907 ja Jeanne jäi leskeksi 38-vuotiaana. Yli 2 000 ihmistä osallistui Isidoren hautajaisiin. Isidoren kuoleman jälkeen Jeanne pukeutui enimmäkseen mustavalkoiseen.[1]


Vuonna 1912 Jeanne Paquin ja hänen velipuolensa Henri Joire avasivat turkisliike Paquin-Joiren, Fifth Avenuelle New Yorkiin. Samana vuonna Paquin allekirjoitti kuvitussopimuksen eksklusiivisen La Gazette du Bon Tonin kanssa. Muotilehti esitteli kuusi muuta johtavaa pariisilaissuunnittelijaa: Louise Chéruitin, Georges Doeuillet'n, Jacques Doucet'n, Paul Poiret'n, Redfern & Sonsin ja Worthin muotitalon.[6][9][10]

Vuonna 1913 Paquinille myönnettin Ranskan arvostetun Legion d'Honneur -palkinto tunnustuksena hänen taloudellisesta panoksestaan ​​maansa hyväksi, hän oli ensimmäinen naissuunnittelija, joka sai tämän kunnian.[7] Vuotta myöhemmin Paquin kiersi Yhdysvalloissa. Viidellä dollarilla osallistujat näkivät Paquinin muotitalon uusimmat mallit. Korkeasta lipun hinnasta huolimatta kiertue myytiin loppuun. Ensimmäisen maailmansodan aikana vuosina 1917-1919 Jeanne Paquin toimi Chambre Syndicale de la Couturen eli Ranskan muotialan keskusjärjestön puheenjohtajana. Hän oli ensimmäinen nainen, joka toimi työnantajasyndikaatin puheenjohtajana Ranskassa.[11]

Léon Bakstin Paquinille tekemiä teatteripukusuunnitelmia, 1912

Paquinin muotitalo oli huippukaudellaan niin tunnettu, että kirjailija Edith Wharton mainitsi yrityksen vuonna 1905 ilmestyneessä romaanissaan The House of Mirth (Säätynsä uhri).[4] Romaanin henkilöhahmo kuvailee hääpukua: "Tiesimme heti selkätaitteen [laskoksen] perusteella, että sen on täytynyt tulla Paquinilta." Tunnistettavissa oleva "taite" viittaa Paquinin inspiraatioon, jonka hän sai japanilaisten kimonojen ja obi-vöitten origamimaisista taitoksista.

Aikana, jolloin couture-talot työllistivät yleensä 50 – 400 työntekijää, Paquinin muotitalo työllisti huippuvuosinaan jopa 2 000 - 2 700 ihmistä eri puoleilla maailmaa. Espanjan, Belgian ja Portugalin kuningattaret olivat kaikki Paquinin asiakkaita. Samoin olivat kurtisaanit, kuten La Belle Otero ja Liane de Pougy.[1][6][11]

Iltapuku, Paquin 1912
"Sataa edelleen", La Gazette du Bon Ton 1915, vas. Paquinin, Lanvinin ja Doeuillet'n kävelypuvut sekä oik. Paquinin takki.

Perintö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jeanne Paquinin vetäytyessä muotitalostaan vuonna 1920, hän siirsi vastuun assistentilleen Madeleine Wallisille, joka oli pääsuunnittelijana Jeanne Paquinin kuolemaan vuoteen 1936 asti. Hänen jälkeensä pääsuunnittelijana vuosina 1936–1941 oli Madeleinen Wallisin assistentti, espanjalainen Ana de Pombo. De Pombon assistentti Antonio del Castillo (1908–1984) oli pääsuunnittelijana vuosina 1941–1945. Hän meni Elizabeth Ardenin suunnittelijaksi, ja myöhemmin hänestä tuli Lanvinin muotitalon pääsuunnittelija.[12]

Hänen seuraajakseen vuonna 1945 tuli Colette Massignac, joka piti Paquinin muotitalo käynnissä toisen maailmansodan jälkeisinä vuosina, jolloin uudet suunnittelijat, kuten Christian Dior, saivat enemmän julkisuutta ja huomiota. Vuosina 1949–1953 baskisuunnittelija Lou Claverie oli Paquinin pääsuunnittelija, hänen seuraajakseen tuli nuori amerikkalainen suunnittelija Alan Graham. Grahamin hillityt suunnitelmat eivät kuitenkaan elvyttäneet Paquinin brändiä, ja muotitalo suljettiin 1. heinäkuuta 1956.[12]

Aiheesta lisää

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Iltapuku keltaista sifonkia, helmi- ja silkkilankakirjontaa, Paquin 1926

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e f g h i j k Polan, Brenda & Tredre, Roger: The Great Fashion Designers, 2009. Berg. s. 17. ISBN 9780857851741. Jeanne%20Paquin.
  2. ↑ Fukai, Akiko: Fashion: The Collection of the Kyoto Costume Institute: A History from the 18th to the 20th Century. 2002. s. 719. ISBN 9783822812068.
  3. ↑ a b c Neri Karra: Jeanne Paquin (1869-1936): The First Queen of French Haute Couture - Moda Métiers Fashion Icons Moda Métiers. 27.1.2022. Viitattu 30.4.2024. (englanti)
  4. ↑ a b Joslin, Katherine: Edith Wharton and the Making of Fashion. UPNE, 2009. ISBN 9781584657798.
  5. ↑ "Paquin, Limited". No. Sivu 4. The Times (London, Greater London, England) 23 Nov 1896, Mon. Sivu 4. 23 November 1896.
  6. ↑ a b c Stewart, Mary Lynn: Dressing Modern Frenchwomen: Marketing Haute Couture, 1919–1939. JHU Press, 2008. ISBN 9780801888038.
  7. ↑ a b wpengine: The Theatrical Wonders ofJeanne Paquin’s Belle Époque Parisienne Art Herstory. 4.8.2020. Viitattu 30.4.2024. (englanti)
  8. ↑ Westerman, Julie: The Theatrical Wonders of Jeanne Paquin’s Belle Époque Parisienne. Art Herstory. 4.8.2020
  9. ↑ Gazette du bon ton: arts, modes et frivolities The Metropolitan Museum of Art. Viitattu 17.5.2024. (englanniksi)
  10. ↑ The Gazette du bon ton www.edition-originale.com. Viitattu 17.5.2024.
  11. ↑ a b FIDM Museum: Jeanne Paquin FIDM Museum. 23.3.2016. Viitattu 30.4.2024. (englanti)
  12. ↑ a b Milford-Cottam, Daniel: Paquin: Parisian Fashion Designs 1897–1954". The Factory Presents. Victoria and Albert Museum, 2015
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Jeanne_Paquin&oldid=22392556”