Jason Watt

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Jason Watt, 2004
Jason Watt (edessä) Formula 3000 -sarjassa Circuit de Catalunyan radalla vuonna 1998.

Jason Watt (s. 24. helmikuuta 1970 Frederiksbergin kunta, Tanska) on tanskalainen moottoriurheilija.

Watt aloitti kilpailemisen Karting-luokista, jonka jälkeen menestyttyään siellä hän siirtyi Formula Fordeihin vuonna 1992. Hän voitti Britanniassa Formula Vauxhall Lotus Winter Series -sarjan mestaruuden vuonna 1993. Watt siirtyi Britanian Formula Ford -sarjaan vuonna 1994. Samaisena vuonna hän voitti Brands Hatch'n Formula Ford Festival kilpailun.

Vuonna 1995 Watt ajoi Formula Opel Euroseries -sarjassa voittaen sarjan mestaruuden. Samana vuonna hän ajoi myös Saksan Formula 3 -sarjaa. Vuonna 1996 Watt ajoi Saksassa vakioautojen luokkaa ITC:tä. Hän saavutti 17 pistettä ja oli kerran palkintokorokkeella kolmantena sijoittuen sijalle 20. Vuonna 1997 Watt siirtyi Formula 3000 -sarjaan. Hän voitti kaudella yhden kilpailun ja sijoittui sarjassa kolmanneksi. Vuonna 1998 Watt jatkoi sarjassa ja oli neljäs. Vuonna 1999 Watt saavutti yhden kakkossijan ja kaksi voittoa sijoittuen sarjapisteissä toiseksi.

Wattin ura joutui tauolle vuoden 1999 lopulla moottoripyöräonnettomuuden takia, jonka seurauksena hän halvaantui rinnasta alaspäin ja joutui pyörätuoliin. Sittemmin hän on kuitenkin jatkanut uraansa menestyksekkäästi Touring Car -luokissa.

Vuodesta 2000 Watt ajoi Tanskan Touring Car -luokassa. Hän voitti sarjan mestaruuden vuonna 2002. Tämän jälkeen hän on ajanut muun muassa WTCC-sarjaa vuonna 2009 ja STCC-sarjaa vuonna 2011.

Viimeksi Watt on ajanut kilpaa vuonna 2012, jolloin hän ajoi Legends-luokkaa Tanskassa.[1]

Jason Watt on ollut naimisissa tanskalaisen tv-juontaja Mai-Britt Vingsøen kanssa, jonka kanssa hänellä on kaksoset Noah ja Filuca. Mai-Britt ja Jason erosivat vuonna 2003. Hänen toinen avioliittonsa oli vuonna 2007 Sara Matthiesenin kanssa, jonka kanssa hänellä on poika Silas. He erosivat vuonna 2008 vain 17 kuukauden avioliiton jälkeen. Vuonna 2016 Jason meni naimisiin Majbrit Heidi Berthelsenin kanssa.

Jason Wattin poika Noah Watt on myös moottoriurheilija, joka ajoi Tanskan Formula 4 -sarjassa vuonna 2017.[2]