Jan Latvala

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Jan Latvala
Henkilötiedot
Syntynyt10. kesäkuuta 1972 (ikä 52)
Jyväskylä
Kansalaisuus  Suomi
Jääkiekkoilija
Lempinimi Lade[1]
Pelipaikka puolustaja
Maila vasen
Pituus 178 cm
Paino 80 kg
Pelinumero 26
Pelaajaura
Pääsarjaura 1992–2016
Seurat JyP HT/JYP (SML)
Hermes (I-div.)
Pelicans (SML)
Jokerit (SML)

Jan Markus Latvala (s. 10. kesäkuuta 1972 Jyväskylä) on suomalainen uransa lopettanut jääkiekkopuolustaja. Hän on eniten SM-liigan otteluita pelannut pelaaja. Latvala pelasi kauteen 2015–2016 päättyneellä urallaan 1 230 runkosarjaottelua. Latvalan 23 kautta yhtäjaksoisesti jatkunut pääsarjaura kotimaassa on pisin suomalaisessa jääkiekossa. Hän välttyi pitkän uransa aikana pahoilta loukkaantumisilta. Latvala on tunnettu "ylikäyrästä" mailanlavasta. 28. maaliskuuta 2016 hän ilmoitti lopettavansa uransa Pelicansin hävittyä HIFK:lle ratkaisevan ottelun puolivälieräsarjassa.

Latvalan kasvattajaseura on JYP HT, jossa hän myös aloitti liigauransa vuonna 1992 ja pelasi samassa seurassa seuraavat seitsemän kautta. Tänä aikana Latvala pelasi lainalla Kokkolan Hermeksessä kaudella 1993–1994.

Kaudella 1999–2000 Latvala siirtyi Lahden Pelicansiin, jossa hän pelasi neljä kautta. Latvalan Pelicans-uran paras saavutus on kauden 2000–2001 SM-liigan puolustajien pistepörssin kolmas sija tehoilla 10+25=35.

Kaudeksi 2003–2004 Latvala siirtyi Jokereihin. Jokereissa Latvala ei kuitenkaan ollut seuran ykköspakkien joukossa ja kaudella saavutetut tehopisteet olivat heikommat kuin Pelicansissa. Latvalan ja Jokerien välinen pelaajasopimus päättyi kevääseen 2007. Jan Latvala siirtyi Jokereista Lahden Pelicansin riveihin kaksivuotisella sopimuksella.

40-vuotias Latvala viimeisteli kolme maalia 30.3.2012 puolivälieräottelussa Oulun Kärppiä vastaan. Se oli toinen puolustajan tekemä hattutemppu SM-liigan pudotuspeleissä 2000-luvulla.[2]

Latvalasta tuli SM-liigan otteluennätyksen haltija kun hän kaudella 2011–2012 ohitti ottelumäärissä Erik Hämäläisen, joka pelasi urallaan 1 001 ottelua. Latvalalla on myös eniten Pelicansissa otteluita pelannut pelaaja yli 600 ottelulla. SM-liigan puolustajien kaikkien aikojen pistetilastossa Latvala on kolmantena.[3] Jan Latvalan lopullikseksi ottelumääräksi SM-Liigassa jäi 1230 ottelua runkosarjassa ja 105 ottelua pudotuspeleissä tehoin 115+317 runkosarjassa ja 18+24 pudotuspeleissä.

Kauden 2013–2014 päätteeksi Latvalalle ojennettiin Liigan herrasmiespelaajan Raimo Kilpiö -palkinto. [4] Latvala ei saanut koskaan aikuisurallaan yhtään isoa rangaistusta.

Latvala päätti uransa kauteen 2015–2016 pelattuaan SM-liigassa yhteensä 1 230 runkosarjaottelua ja 96 pudotuspeliottelua.

    Runkosarja   Pudotuspelit
Kausi Joukkue Liiga O M S Pist. RM O M S Pist. RM
1992–93 JyP HT SM-liiga 2 0 0 0 0
1993–94 JyP HT SM-liiga 30 4 9 13 10 3 0 0 0 2
1993–94 Hermes I-div. 17 0 2 2 6
1994–95 JyP HT SM-liiga 50 3 9 12 40 4 0 2 2 2
1995–96 JyP HT SM-liiga 50 3 14 17 30
1996–97 JyP HT SM-liiga 49 7 22 29 24 4 1 1 2 2
1997–98 JYP SM-liiga 48 9 10 19 26
1998–99 JYP SM-liiga 54 1 11 12 24 3 0 1 1 2
1999–00 Pelicans SM-liiga 54 3 12 15 24
Pelicans SML-kars. 7 1 5 6 4
2000–01 Pelicans SM-liiga 56 10 25 35 14 3 0 0 0 0
2001–02 Pelicans SM-liiga 56 5 24 29 22 4 0 0 0 0
2002–03 Pelicans SM-liiga 52 8 16 24 24
2003–04 Jokerit SM-liiga 55 4 8 12 14 8 1 2 3 4
2004–05 Jokerit SM-liiga 56 6 6 12 18 11 0 0 0 0
2005–06 Jokerit SM-liiga 56 3 8 11 24
2006–07 Jokerit SM-liiga 55 3 5 8 26 7 0 0 0 2
2007–08 Pelicans SM-liiga 56 8 14 22 18 6 4 1 5 6
2008–09 Pelicans SM-liiga 57 9 17 26 14 10 4 0 4 6
2009–10 Pelicans SM-liiga 56 3 26 29 46
2010–11 Pelicans SM-liiga 60 5 8 13 18
Pelicans SML-kars 4 1 1 2 0
2011–12 Pelicans SM-liiga 60 7 24 31 34 16 4 9 13 6
2012–13 Pelicans SM-liiga 53 5 8 13 16
2013–14 Pelicans SM-liiga 60 7 17 24 28 8 1 2 3 6
2014–15 Pelicans SM-liiga 45 2 15 17 16
2015–16 Pelicans SM-liiga 60 0 10 10 18 9 1 0 0 4
23 kautta yhteensä SM-liiga 1 230 115 317 432 528 96 16 18 34 42
  1. Pelicans Kausikirja 2012-2013 (pdf) Lahden Pelicans Oy. Viitattu 31.1.2016.
  2. Latvalan hattutemppu harvinaista herkkua SM-liiga.
  3. SM‑Liigan kautta aikain eniten pisteitä tehneet puolustajat QuantHockey. Viitattu 28.6.2015.
  4. SM-liigan kauden parhaat valittu: SaiPa ja Kärpät hyvin edustettuina Sportti.com. 3.5.2014. SM-Liiga. Viitattu 3.5.2014.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Edeltäjä:
Aki Uusikartano
Raimo Kilpiö -palkinnon voittaja
2014
Seuraaja:
Arto Laatikainen