James Dyson
James Dyson | |
---|---|
James Dyson vuonna 2015 |
|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 2. toukokuuta 1947 Cromer, Norfolk, Englanti |
Muut tiedot | |
Koulutus | Royal College of Art |
Tunnustukset | Brittiläisen imperiumin ritarikunta |
Aiheesta muualla | |
Kotisivu | |
James Dyson (s. 2. toukokuuta 1947) on brittiläinen keksijä, yrittäjä ja miljardööri. Dyson-yhtiö on tunnettu esimerkiksi pölynimureista ja muista kodinkoneista.
Elämäkerta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]James Dyson syntyi 2. toukokuuta 1947 Cromerissa Englannin Norfolkissa. Lapsena hän kävi koulua arvostetussa Gresham’s Schoolissa.[1] 1960-luvulla hän opiskeli sisustusta ja huonekalujen suunnittelua Royal College of Art -yliopistossa. 1970-luvulla Dyson oli mukana suunnittelemassa sittemmin Ison-Britannian asevoimien käyttämää Rotork Sea Truck -maihinnousuvenettä.[2]
Dysonin ensimmäinen menestynyt keksintö oli Ballbarrow. Ballbarrow on tavallinen kottikärry, mutta tavanomaisen renkaan sijaan kärryissä on kumipallo, joka helpottaa kärryn työntämistä pehmeällä maalla. Dyson valmisti kärryään vuonna 1974 perustamansa yrityksen kautta ja se sai vuonna 1977 Building Design Innovation-palkinnon. Vuonna 1978 hän alkoi puolestaan kehittää sylinteripölynimuria, joka poikkesi perinteisemmistä pölynimureista, sillä imuri ei vaatinut pölypussia. Hieman yli 5 000:n prototyypin valmistamisen jälkeen malli oli valmis vuonna 1983, mutta Dyson ei löytänyt imurilleen aluksi valmistajaa. Lopulta vuonna 1986 Dysonin malli G-Force tuotiin markkinoille Japanissa paikallisen yrityksen avulla. G-Forcen myöhempi vuonna 1993 julkaistu malli Dyson DC01 oli kansainvälinen menestys.[2]
Kaikki Dysonin keksinnöt eivät menestyneet. Yksi epäonnistumisista oli vuonna 2000 julkaistu vaatteidenpesukone Contrarotator eli CR01. Kaksirumpuisen pesukoneen oli tarkoitus kuivattaa pyykki tavallista nopeammin, mutta kallista laitetta myytiin vain vähän. Toinen suuri menestys oli kuitenkin vuonna 2006 julkaistu Airblade, edelleen kehitelty versio käsien kuivaajasta.[2]
Forbesin mukaan Dysonin omaisuus oli lokakuussa 2020 6,5 miljardia Yhdysvaltain dollaria, mikä teki hänestä maailman 268. rikkaimman henkilön.[3] Dyson julkaisi vuonna 1997 omaelämäkerran Against the Odds ja vuonna 1998 hänestä tuli Brittiläisen imperiumin ritarikunnan jäsen. Vuonna 2002 perustettu James Dyson Foundation jakaa esimerkiksi palkintoja ja avustuksia nuorten kannustamiseksi tekniikan alalla.[1]
Kiistanalaisemmin Dyson tunnettiin myös näkyvänä kovan Brexitin kannattajana ja rahoittajana, Dysonin mukaan sopimukseton ero Euroopan unionista loisi Britannialle uusia mahdollisuuksia globaaleilla markkinoilla.[4] Brexitin toteuduttua Dyson kuitenkin ilmoitti siirtävänsä yhtiönsä pääkonttorin Britanniasta Singaporeen mikä sai aikaan syytöksiä tekopyhyydestä ja kaksinaamaisuudesta.[5]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Sir James Dyson Encyclopaedia Britannica. Viitattu 19.10.2020. (englanniksi)
- ↑ a b c Carron Brown: Inventions : a visual encyclopedia, s. 202. DK Publishing, 2018. ISBN 978-1-4654-5838-4 (englanniksi)
- ↑ James Dyson Forbes. Viitattu 19.10.2020. (englanniksi)
- ↑ Michael Pooler: Why James Dyson divides opinion like Brexit and Marmite Financial Times. Viitattu 18.11.2020. (englanniksi)
- ↑ Paul Dallison: Brexiteer James Dyson to move HQ to Singapore Politico. 22.01.2019. Viitattu 22.01.2021. (englanniksi)