James Clugnet
James Clugnet (s. 4. joulukuuta 1996) on brittiläinen maastohiihtäjä.[1]
Clugnet sijoittui alle 23-vuotiaiden MM-kilpailuissa 2018 vapaan hiihtotavan sprintissä 13:nneksi. Ensimmäisissä aikuisten arvokilpailuissaan, Lahden MM-kilpailuissa 2017 hän oli parhaimmillaan 15 kilometrin perinteisen hiihtotavan kilpailussa 67:s. Seefeldin MM-kilpailuissa 2019 hän sijoittui vapaan hiihtotavan sprintissä 25:nneksi. Planican MM-kilpailuissa 2023 hän oli vapaan hiihtotavan parisprintissä kuudes.[1]
Clugnet kilpaili maailmancupissa ensimmäisen kerran Rukalla marraskuussa 2017. Hän oli samalla kaudella Dresdenin vapaan hiihtotavan parisprintissä Andrew Youngin kanssa yhdeksäs. Ensimmäiset henkilölkohtaiset maailmancupin pisteensä hän saavutti oltuaan 28:s Davosin vapaan hiihtotavan sprintissä joulukuussa 2018. Saman kauden Tour de Skillä hän sijoittui 17:nneksi Toblachin vapaan hiihtotavan sprintissä. Kymmenen parhaan joukkoon hän sijoittui ensimmäisen kerran oltuaan yhdeksäs FIS Ski Touriin kuuluneessa Åren vapaan hiihtotavan sprintissä helmikuussa 2020. Parhaimmillaan hän on ollut kuudes Davosin vapaan hiihtotavan sprintissä joulukuussa 2022.[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c James Clugnet Kansainvälinen hiihtoliitto (FIS). (englanniksi)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta James Clugnet Wikimedia Commonsissa