Jacobus Vaet

Jacobus Vaet (n. 1529 – 8. tammikuuta 1567) oli flaamilainen säveltäjä.

Vaet oli Kortrijkin eli Courtrain Onze-Lieve-Vrouwekerkin kuoropoika vuodesta 1543. Hän koki äänenmurroksen vuonna 1546 ja siirtyi stipendillä opiskelemaan Leuvenin katoliseen yliopistoon. Vuoteen 1550 mennessä hän aloitti työskentelyn tenorina keisari Kaarle V:n palveluksessa. Viimeistään vuonna 1554 hän oli jo saanut nimityksen Kapellmeisterin virkaan akkiherttua Maksimilianin eli myöhemmän keisari Maksimilian II:n hoviin. Vaet sävelsi laajan tuotannon suhteutettuna siihen, että hänen uransa kesti vain arviolta viisitoista vuotta. Hänen sävellyksiinsä kuuluu yhdeksän messua (joista yksi on requiem), 66 motettia ja sekalaisia liturgisia teoksia, magnificateja ja kolme ranskalaista chansonia. Osa teoksista on sävelletty maallisten vallanpitäjien kunniaksi. Vaet sai kenties ilmeisimpiä vaikutteita Jacobus Clemens non Papalta.

Vaet kuoli tuntemattomista syistä vuonna 1567. Vuonna 1566 hän oli ollut tarpeeksi hyvässä terveydentilassa seuratakseen Maksimiliania taistelukentälle, ja hänen viimeinen lapsensa oli saanut kasteen vuoden 1566 jouluaattona. Kuusitoista kuukautta Vaetin kuoleman jälkeen hänen asemansa hovissa täytti Philippe de Monte. Useat runoilijat kirjoittivat Vaetin muistoksi elegioita. Näistä yhteen sävelsi musiikin Jacob Regnart.

Aiheesta muualla

• IMSLP: nuotteja