Jack Pettis

Jack Pettis (10. helmikuuta 1902 Vigo County, Indiana, Yhdysvallat – 24. elokuuta 1963) oli amerikkalainen saksofonisti.

John Barber ”Jack” Pettisin isä Samuel Pettis oli kaivostyöläinen, ja perhe muutti usein. Kun Jack Pettis oli teini-iässä, perhe asui Chicagossa, jossa Jack Pettis sai vaikutteita orkesterinjohtaja, tenorisaksofonisti Paul Bieseltä. Ensimmäisen maailmansodan loputtua vuonna 1918 Jack Pettis meni aselevon kunniaksi ystävänsä kanssa musiikkiliikkeeseen, josta kumpikin osti c-melodiasaksofonin. Ystävä palautti soittimen kauppaan seuraavana päivänä, mutta Jack Pettis piti soittimensa ja opetteli soittamaan sitä. Hän soitti Chicagossa 1920-luvulla pääasiassa c-tenorisaksofonia (c-melodiasaksofoni, c-melodysaksofoni) ja lisäksi klarinettia, b-tenorisaksofonia ja es-alttosaksofonia. Vuodesta 1920 Jack Pettis toimi ammattimuusikkona ja soitti pianisti-sovittaja Elmer Schoebelin orkesterissa. Kesällä 1921 Jack Pettis soitti Streckfus-varustamon huviristeilijällä. Saman vuoden syksystä vuoteen 1923 Jack Pettis soitti ja myös levytti Friar's Society Orchestrassa, joka vaihtoi nimensä vuonna 1923 New Orleans Rhythm Kingsiksi erään peruuntuneen esiintymisen seurauksena. Orkesterilla oli pitkä kiinnitys Friar's Inn -nimisessä salakapakassa. Friar's Inn sijaitsi Chicagossa ja veti puoleensa jazzin ystävien lisäksi myös gangstereita. Tässä vaiheessa Jack Pettis vielä haki omaa tyyliään ja levytykset ovat tasoltaan vaihtelevia. Vuonna 1923 Jack Pettis jätti paikkansa New Orleans Rhythm Kingsissä. Tämän jälkeen Jack Pettis säesti tanssija Ann Penningtonia ja soitti ainakin Carlton Terrace Orchestrassa Clevelandissa. Tästä orkesterista orkesterinjohtaja ja viulisti Ben Bernie löysi Jack Pettisin ja antoi tälle pitkän kiinnityksen orkesterinsa tähtisolistina. Merkittävimmät levytyksensä Jack Pettis teki vuosien 1925 - 1929 välillä.

Vuonna 1925 Ben Bernien orkesteri teki nimellä Ben Bernie And All The Lads eräitä historian ensimmäisistä äänielokuvista Vitaphone-tekniikalla, jossa äänilevy synkronoitiin filmin kanssa. Jack Pettis soitti historian ensimmäisen elokuvassa esitetyn jazzsoolon c-melodiasaksofonillaan. Yhtye soitti neljä kappaletta, jotka olivat ”Craving”, ”Titina”, Gershwin/Bernie-medley (”Oh, Lady Be Good!”, ”Fascinating Rhythm” ja Ben Bernien oma kappale), sekä ”Sweet Georgia Brown”. ”Sweet Georgia Brown” on DVD-tallenteella At the Jazz Band Ball (Yazoo 514). Elokuvat löytyvät myös internetistä (youtube, dailymotion ja redhotjazz).

Vuosien 1926 ja 1929 välillä Jack Pettis soitti oman orkesterinsa johtajana, Ben Bernien orkesterissa, Whoopee Makersissa ja Irving Millsin Hotsy Totsy Gangissa. Jack Pettisin levytyssessioihin osallistuivat mm. Joe Venuti, Eddie Lang, Tommy Dorsey, Jack Teagarden, Glenn Miller ja Benny Goodman.

Jack Pettis toimi Ben Bernien orkesterin solistina vielä vuonna 1929. Samana vuonna hän meni naimisiin Catherine ”Taddy” Lynchin kanssa. Catherine oli suositun The Keller Sisters and Lynch -laulutrion jäsen.

Loppuvuoden 1930 Jack Pettis toimi Ben Bernien orkesterin johtajana. Lamakausi ja radion yleistyminen alkoivat viedä töitä tanssiorkestereilta. Jack Pettis jatkoi kuitenkin yhteistyötä pianisti Al Goeringin kanssa, ja vuonna 1937 hän teki tiettävästi viimeiset levytyksensä, kaksi Al Goeringin kirjoittamaa kappaletta. Jack Pettisin vaiheet 1930- ja 1940-luvulla ovat pitkälti hämärän peitossa. 1950-luvun puolivälissä Jack Pettis ja Taddy asuivat Oklahoma Cityssä, jossa Jack Pettis työskenteli paikallisella radioasemalla. Hän kuoli 24.8.1963 maksakirroosiin.

Saksofonisti Bud Freeman kertoi muistelmissaan pitävänsä Jack Pettisiä ensimmäisenä svengaavana tenorisaksofonistina ja Chicago-tyylin mestarina.

Lähteet

• http://www.allmusic.com/cg/amg.dll (Arkistoitu – Internet Archive)
• Ben Bernie & His Orchestra: Sweet Georgia Brown and other hot numbers 1923-1929. (CD:n Great Moments in Jazz RTR79055 (2008) liitevihko).
• Bud Freeman: Crazeology: The Autobiography of a Chicago Jazzman. University of Illinois Press, 1989. ISBN 0252016343
• Jack Pettis 1924-1929 in two volumes (CD:n Kings Cross Music KCM005/006 liitevihko)
• Richard M. Sudhalter: Lost Chords: White Musicians and their Contributions to Jazz 1915-1945, Oxford University Press, 1999.