Jaakko Kinnunen
Jaakko Lauri Kinnunen (28. huhtikuuta 1897 Ristijärvi – 19. lokakuuta 1963) oli suomalainen jääkärivänrikki. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Joel Kaleb Kinnunen ja Vappu Keränen. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1928 Naimi Sofia Hiltusen kanssa.[1][2]
Opinnot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kinnunen kävi kolme luokkaa kansakoulua ja kirjoitti yksityisesti ylioppilaaksi Hangon suomalaisesta yhteiskoulusta vuonna 1930. Opintojaan hän jatkoi Helsingin yliopiston filosofisen tiedekunnan fyysis-matemaattisella osastolla vuosina 1930–1931. Reserviupseerikoulun hän kävi vuonna 1926.[1][2]
Jääkärikausi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kinnunen työskenteli maanviljelijänä kotitilallaan ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan jääkäripataljoona 27:n täydennysjoukkoon 7. huhtikuuta 1917, josta hänet siirrettiin 10. elokuuta 1917 pataljoonan haupitsipatteriin.[1][2]
Suomen sisällissota
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kinnunen saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana jefreitteriksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan Jääkäritykistön 3. patteriin ja otti osaa sisällissodan taisteluihin Kurussa, Muroleessa, Viljakkalassa ja Ylöjärvellä ja Tampereella, Tampereen valloituksen jälkeen suoritetussa tykistön uudelleen järjestelyssä hänet sijoitettiin Jääkäritykistöprikaatin 3. jääkäripatteriston 6. patteriin ja osallistui taisteluihin Viipurissa.[1][2]
Sisällissodan jälkeinen aika
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kinnunen palveli sisällissodan jälkeen Suomen tykistökoulussa, mistä hänet siirrettiin tykistön uudelleenjärjestelyn yhteydessä Vuoristotykistöpatteriston 1. patteriin. Armeijasta hän erosi 16. helmikuuta 1919 vain liittyäkseen 25. helmikuuta 1919 Viron vapaussotaan lähteviin Pohjan Poikain rykmentin 1. patteriin. Viron vapaussodassa hän toimi patteriupseerina ja otti osaa taisteluihin Petserissä, missä hän haavoittui lievästi taistelussa. Virosta palattuaan hän asettui Helsinkiin ja astui Helsingin poliisilaitoksen palvelukseen poliisina 9. marraskuuta 1919 ja toimi tehtävässä 30. kesäkuuta 1920 saakka. Takaisin armeijan palvelukseen Kinnunen palasi 1. elokuuta 1920 ja hänet sijoitettiin patterinvääpeliksi Rannikkotykistörykmentti 1:een, josta hänet siirrettiin 15. helmikuuta 1921 Aseseppäkouluun. Aseseppäkoulusta hänet siirrettiin 1. joulukuuta 1921 koulutusaliupseeriksi Kenttätykistörykmentti l:n 4. patteriston 12. patteriin. Armeijasta hän erosi toistamiseen 1. joulukuuta 1922, mutta astui takaisin palvelukseen jo 1. joulukuuta 1923 ja hänet sijoitettiin muonitusmestariksi Kenttätykistörykmentti l:n 1. patteristoon. Kolmannen kerran hän erosi armeijasta 1. toukokuuta 1924, mutta oli jälleen kolkuttelemassa armeijan osia jo 1. syyskuuta 1924 ja hänet otettiinkin takaisin palvelukseen ja hänet sijoitettiin varusmestariksi Kenttätykistörykmentti l:n 3. patteriston 12. patteriin. Kenttätykistörykmentistä hänet siirrettiin 1. syyskuuta 1925 koulutusaliupseeriksi Helsingin komennuskomppaniaan ja edelleen 1. syyskuuta 1930 vahtimestariksi Yleisesikuntaan. Armeijasta hän erosi neljännen ja viimeisen kerran 15. elokuuta 1933 ja teki sen jälkeen vain tilapäistöitä.[1][2]
Talvi- ja jatkosota
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kinnunen osallistui talvisotaan Kotijoukkojen esikunnassa ja jatkosodan puhjettua hänet komennettiin 3. Viestivarastokomppaniaan, missä hän palveli vuoteen 1942 saakka, jolloin hän joutui Sotasairaalaan hoidettavaksi. Sairaalasta päästyään hänen palvelusluokkansa pudotettiin D-luokkaan ja vapautettiin palveluksesta. Sotien jälkeen Kinnunen siirtyi hetkeksi kansanhuoltoministeriön palvelukseen, jonka jälkeen hän teki vain tilapäistöitä. Hänet haudattiin Helsinkiin.[2]
Ylennykset ja kunniamerkit .svg){kind=small}
| Ylennykset | Kunniamerkit | |
|
       |
|
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
- Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.