J. E. Eteläpää

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Johan (Hannes) Edvard Eteläpää (24. elokuuta 1881 Savitaipale4. lokakuuta 1946[1]) oli suomalainen sanomalehtitoimittaja.[2][3][4]

Eteläpään vanhemmat olivat maanviljelijä Adam Eteläpää ja Valpuri Aapro. Hän pääsi ylioppilaaksi Viipurin klassillisesta lyseosta 1904 ja opiskeli sitten Helsingin yliopistossa muun muassa oikeustiedettä vuoteen 1908 saakka. Eteläpää toimi sanomalehtimiehenä Helsingissä.[2] Eteläpää oli Suomalainen Kansa-lehden aputoimittajana 1908–1911 ja Helsingin Sanomien ulkomaanosaston toimittajana vuodesta 1911 alkaen (aluksi Venäjän osaston aputoimittajana, syksystä 1912 ulkomaanosaston aputoimittajana ja vuodesta 1917 Rudolf Holstin jälkeen ulkomaanosaston ensimmäisenä toimittajana) sekä Tuulispää-lehden vastaavana toimittajana vuodesta 1928. Hän toimi Helsingin Sanomalehtimiesyhdistyksen ensimmäisenä puheenjohtajana ja oli Suomen sanomalehtimiesliiton hallituksen jäsen sekä Nuorsuomalaisen sanomalehtimiesyhdistyksen johtokunnan jäsen ja varapuheenjohtaja. [5][3][4]

Eteläpää osallistui ensimmäisen maailmansodan loppuvaiheissa Saksan sodanjohdon propangandaa hoitaneen ulkomaanosaston Helsingin-toimiston muutamille suomalaisille lehtimiehille järjestämään matkaan. Toista kuukautta kestänyt matka alkoi 2. elokuuta 1918 ja se suuntautui Saksaan ja maailmansodan länsirintamalle. Lehtimiehet saapuivat Berliiniin Itämerenmaakuntien kautta ja he tutustuivat aluksi Ruhlebenin ja Rasfatlin sotavankileireihin. He tutustuivat sitten länsirintaman oloihin Saksan puolella Pohjois-Ranskassa rintamalohkolla jossa sillä hetkellä oli hiljaisempi vaihe taisteluissa. Eteläpää julkaisi kuvauksen matkasta kirjana seuraavana vuonna. [6][4]

Eteläpää oli kesällä 1921 mukana Puolan ulkoministeriön järjestämällä suomalaisten lehtimiesten retkellä Puolassa ja vuonna 1923 hän oli Kordelinin stipendillä opintomatkalla Ranskassa ja Hollannissa.[4]

Eteläpää osallistui huhtikuussa 1934 suomalaisten lehtimiesten Neuvostoliiton vierailuun. Matkakohteina olivat Pietarin ja Moskovan lisäksi Harkov, Dneprin suuri vesivoimalaitos ja Krimin niemimaa.[7]

Nimellä J. E. Eteläpää:

  1. J. E. Eteläpää. Helsingin Sanomat, 5.10.1946, s. 3. Lehti HS Aikakoneessa (tilaajille).
  2. a b Ylioppilasmatrikkeli 1904, matrikkelinumero 29109
  3. a b Aikalaiskirja 1934 runeberg.org. Viitattu 7.9.2019.
  4. a b c d J. E. Eteläpää 50 vuotta, Helsingin Sanomat, 24.08.1931, nro 227, s. 3, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
  5. Tuulispää 30.08.1929, nro 33, s. 2, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
  6. Suomalainen sotateos, Uusi Suomi 07.09.1919, nro 205, s. 8, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
  7. Sanomalehtimiesten Venäjän retkikunta, Helsingin Sanomat, 05.04.1934, nro 90, s. 3, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]