Jóna Sólveig Elínardóttir
Jóna Sólveig Elínardóttir (s. 13. elokuuta 1985 Reykjavík) on islantilainen reformipuolueen poliitikko, joka toimi kansanedustajana Alþingissä vuosina 2016–2017.
Jóna suoritti ranskalaisen baccalauréat général -ylioppilastutkinnon Ranskassa vuonna 2004. Hän opiskeli Islannin yliopistossa ranskan kieltä ja valmistui kandidaatiksi vuonna 2007, minkä jälkeen hän opiskeli kansainvälisiä suhteita ja valmistui maisteriksi vuonna 2011. Vuonna 2010 hän työskenteli Islannin suurlähetystössä Pariisissa. Vuosina 2011–2014 hän työskenteli Eurooppa-asioiden tutkijana Islannin yliopistossa. Vuosina 2011–2013 hän työskenteli Euroopan unionin Islannin-lähetystössä asiantuntijana. Vuosina 2015–2016 hän toimi opettajana Islannin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa, ja vuonna 2016 hänet nimitettiin apulaisprofessoriksi. Vuonna 2016 hänet valittiin reformipuolueen varapuheenjohtajaksi. Vuoden 2016 parlamenttivaaleissa hänet valittiin Alþingiin, jossa hän istui vuoteen 2017 asti. hän toimi Alþingin 5. varapuhemiehenä vuosina 2016–2017 ja 2. varapuhemiehenä vuonna 2017. Vuonna 2017 hän toimi Alþingin ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajana.[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Jóna Sólveig Elínardóttir Æviágrip þingmanna frá 1845. Alþingi. Arkistoitu 17.4.2023. Viitattu 17.4.2023. (islanniksi)