Jóhanna Guðrún Jónsdóttir
Jóhanna | |
---|---|
Yohanna vuonna 2009. |
|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 16. lokakuuta 1990 Kööpenhamina, Tanska |
Ammatti | laulaja |
Muusikko | |
Taiteilijanimi | Jóhanna, Yohanna |
Tyylilajit | pop, balladi, akustinen |
Levy-yhtiöt |
The Sound Factory Warner Music Sweden |
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
|
Jóhanna Guðrún Jónsdóttir (s. 16. lokakuuta 1990 Kööpenhamina, Tanska), tunnetaan paremmin nimellä Yohanna, on islantilainen laulaja, joka edusti Islantia vuoden 2009 Eurovision laulukilpailussa kappaleella ”Is It True?”.[1] Hän sijoittui kilpailussa toiseksi 218 pisteellä jääden ennätyksellisen 169 pisteen päähän voittajasta.
Taustaa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Yohanna syntyi Kööpenhaminassa, mutta muutti kaksivuotiaana Hafnarfjörðuriin, Islantiin. Hän aloitti esiintymisen ollessaan yhdeksän ja työskenteli Broadway-teatterissa ennen osallistumistaan vuoden 2009 euroviisuihin, missä hän sijoittui toiseksi 218 pisteellä.
Yohannan Euroviisuissa esittämä kappale ”Is It True?” oli yksi iTunesin ladatuimpia kappaleita yhdessä Norjan voittokappaleen ”Fairytale” kanssa. Yohannan esikoisalbumi Butterflies and Elvis julkaistiin Islannissa ja Ruotsissa vuonna 2008, ja siltä ensimmäisenä julkaistu single oli ”Miss You”.
Diskografia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Albumit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Butterflies and Elvis (2008)
Singlet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Is It True? (2009)
- Miss You (2009)
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Eurovision Song Contest 2009 eurovision.tv. Viitattu 10.4.2009. (englanniksi)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Virallinen nettisivu (Arkistoitu – Internet Archive)
- Jóhanna Guðrún Jónsdóttir Myspacessa (englanniksi)
- Yohanna Twitterissä