Jäniksenmetsästys

Huckleberry Finn jäniksenmetsästyksessä

Metsäjänis

Rusakko

Jäniksenloukku

Jäniksenmetsästys on metsäjäniksen ja rusakon sekä näiden sukulaislajien metsästystä joko ansoilla tai ampumalla ajokoiran kanssa tai ilman.

Useimmissa maissa, myös Suomessa, metsäjänis kuuluu metsästettäviin lajeihin. Erittäin lisääntymiskykyisenä sen kanta kestää verotuksen hyvin. Metsästyksen merkitys on jäniskantaan vähäinen; kannansäätelijänä toimivat pedot ja kannan tihentyessä tartuntataudit, yleensä jänisrutto eli tularemia.

Rusakon ja metsäjäniksen metsästysaika on Suomessa 1.9.–28.2.

Metsästystavat

Jänistä metsästetään nykyään ajavien koirien avulla, jäljittämällä sekä vaanimalla esimerkiksi jäniksen ruokailupaikalla. Aiemmin jänistä metsästettiin myös ansoin, nykyisin kielletyin jänislangoin eli "rihmoin". Kaikki nämä metsästysmuodot perustuvat jäniksen elintapojen hyvään tuntemiseen.

Ajavalla koiralla metsästäminen perustuu jäniksen kaavamaiseen pakokäyttäytymiseen. Paetessaan jänis kiertelee suppeahkolla alueella, jonka halkaisija on enintään kilometri, ja käyttää samoja reittejä yhä uudelleen. Tätä voi metsästäjä menestyksekkäästi käyttää hyväkseen, sillä usein pakoon lähtenyt jänis palaa makuupaikalleen, josta makuupaikan läheisyyteen asettunut metsästäjä voi tavoittaa sen.

Jäljittäminen lumijäljillä perustuu kokemusperäiseen tietoon siitä, että metsäjänis asettuu makuulle jälkiensä sivuun. Yöpymispaikalle saapuessaan se palaa tarkasti omia jälkiään lyhyen matkaa ja hyppää metrin tai enemmän sivulle. Tämän eksytyksen, murteissa "paluuperät", se toistaa aina kolmesti ja luottaa siihen, että saalistaja ohittaa sen ja tarvittaessa jänis pääsee selän takaa ja etumatkan turvin pakoon.

Jäniksen tavat tunteva metsästäjä ei siis etsi jänistä jälkiensä päästä vaan jälkien vierestä heti toisten "paluuperien" jälkeen.

Ansapyynti rihmoin on tapahtunut usein jäniksen polulta: jänis nimittäin käyttää mielellään samoja, ilmeisesti turvalliseksi kokemiaan reittejä. Ne on helppo ansoittaa. Perimätiedon mukaan jäniksen ansasilmukan alalaidan on ollut oltava vaaksan korkeudella. Nykyisin ansalankaa ei saa käyttää jäniksen pyydystämiseen.

Metsäjänistä voi metsästää myös hiipimällä. Jäniksen kuulo paljastaa metsästäjän sille oletettavasti jopa kilometrin etäisyydeltä, mutta jäniksen pakoetäisyys ei ole kovin pitkä: peitteisessä maastossa jopa alle metrin ja avomaastossa 20–80 metriä. Metsäjänis kuitenkin pysähtyy ensimmäiseltä, varovaiselta pakolaukalta käytännössä aina juostuaan vain 10–30 metriä. Jos ruokailustaan havahtuneelle ja pakoa aikovalle jänikselle esimerkiksi viheltää tasaisesti ja melko hiljaisella äänellä, se ei pakene niin herkästi vaan käy jopa uteliaaksi. Tällöin lähestyminen on helppoa.

Jäniksiä ammutaan myös satunnaisesti muun metsästyksen yhteydessä. Kokemusperäisesti tiedetään esimerkiksi, että mikä tahansa korpimetsän keskellä sijaitseva heinäkasveja kasvava "saareke" on jänisten suosima yöpymis- ja ruokailupaikka. Kun kanta on runsas, tällaisesta paikasta karkottuu jänis lähes aina.

Aseet

Aseena jänisjahdissa käytetään yleisimmin haulikkoa, varsinkin ajavaa koiraa käytettäessä. Sopiva haulikoko on 3,25-4,0 mm, siten että alkusyksystä käytetään pienempää, myöhäissyksyllä ja talvella suurempaa kokoa. Jousi on yleistymässä, kivääriä käytetään satunnaisesti.

Ajokoirarodut

Suomessa yleisin ajokoirarotu on suomenajokoira. Muita ajokoirarotuja ovat beagle, dreeveri, mäyräkoira, eestinajokoira ja venäjänajokoira. Muitakin rotuja käytetään satunnaisesti: yleensä kaikki koirarodut ajavat jänistä, mutta ajokoiraroduista poiketen vain niin kauan kuin saalis on näkyvillä.

Saalismäärä

Metsäjänissaalis on Suomessa vuosittain 200 000–350 000 yksilöä luontaisen kannanvaihtelun mukaan. Rusakkosaalis vaihtelee 60 000–70 000 yksilön välillä.

Muut saalistajat

Ilvekselle jänis on saaliina tärkeä, mutta Suomen ilveskanta ei kykene säätelemään koko jäniskantaa. Paikallisesti vaikutus voi silti olla suuri. Metsästysseurat ovat eräin seuduin ruokkineet jäniksiä ja saaneet parannettua ilveksenkin elinoloja.

Ilveksen väitetään voivan kuulla jäniksen sinänsä lähes olemattomat ruokailuäänet parin sadan metrin päähän.

Kettu ja kanahaukka kykenevät metsästämään aikuisia jäniksiä. Supikoira ja muut pienpedot verottavat poikasia tai sairaita yksilöitä.

Saaliin käyttö

Jäniksen lihasta tehdään yleensä pataruokaa tai paisti. Jäniksen liha on erittäin vähärasvaista, ja se sisältää jonkin verran hyviä rasvahappoja. Energiaa jäniksen lihassa on vain 540 kJ/100 g.

Jäniksen turkis on lähes arvoton nahan ohuuden vuoksi. Aiemmin siitä on tehty päähineitä ja joskus myös peitteitä. Jäniksenkäpälää on käytetty sutina. Jäniksen naamasta saatua karvaa käytetään perhokalastuksessa käytettyjen perhojen karvamateriaalina. Kesy kani on yleisempi turkiseläin.

Aiheesta muualla

• Metsästäjäliitto
• Suomen riistakeskus