Islam-bek Albijev

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mitalit
Maa:  Venäjä
Miesten kreikkalais-roomalainen paini
Olympiarenkaat Olympialaiset
Kultaa Kultaa Peking 2008 60 kg
MM-kilpailut
Kultaa Kultaa Herning 2009 60 kg
Hopeaa Hopeaa Budapest 2013 66 kg
EM-kilpailut
Kultaa Kultaa Vilna 2009 60 kg
Kultaa Kultaa Riika 2016 66 kg
Pronssia Pronssia Belgrad 2012 66 kg

Islam-bek Albijev (s. 28. joulukuuta 1988 Groznyi, Tšetšeenien ja inguušien ASNT) on Venäjää edustava kreikkalais-roomalaisen tyylin painija, olympiavoittaja, maailman- ja Euroopan mestari.

Albijev voitti 60 kilogramman painoluokassa olympiakultaa varsin suvereenisti vuoden 2008 Pekingin olympialaisissa. Vuonna 2007 hän sijoittui ensimmäisissä aikuisten arvokilpailuissaan EM-kisoissa sijalle 16 ja MM-kisoissa kahdeksanneksi. Vuoden 2009 EM-kilpailuissa Vilnassa Albijev voitti EM-kultaa kukistamalla 60 kilogramman sarjan finaalissa puolalaisen Eduard Barseghynin. Herningin MM-kilpailuissa 2009 hän voitti saman sarjan mestaruuden voitettuaan loppuottelussa uzbekistanilaisen Dilšod Aripovin.

Albijev saavutti 66 kg:n painoluokassa EM-pronssia Belgradissa 2012 ja MM-hopeaa Budapestissa 2013. Hän voitti sarjan Euroopan-mestaruuden Riiassa 2016.

Nuorempana Albijeb voitti kadettien Euroopan-mestaruuden 58 kg:n sarjassa 2005 ja junioreiden maailmanmestaruuden 60-kiloisissa 2006.

Albijev asuu Groznyissa. Hän on 163 senttimetriä pitkä ja painaa 63 kilogrammaa.