Isabella Rossellini
Isabella Rossellini | |
---|---|
![]() Rossellini vuonna 2023 |
|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 18. kesäkuuta 1952 Rooma, Italia |
Ammatti | näyttelijä, malli |
Puoliso |
Martin Scorsese (1979–1982) Jonathan Wiedemann (1983–1986) |
Näyttelijä | |
Aktiivisena | 1976– |
Palkinnot | |
Saturn Award: Paras naissivuosa |
|
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Elonet | |
Isabella Fiorella Elettra Giovanna Rossellini (s. 18. kesäkuuta 1952 Rooma, Italia) on amerikanitalialainen[1] näyttelijä ja malli. Hän aloitti 28-vuotiaana uransa mallina, ja oli 1980-luvun alussa Lancôme-sopimuksensa turvin maailman parhaiten palkattu malli.
Rossellinin vanhemmat olivat Ingrid Bergman ja Roberto Rossellini, jotka molemmat olivat maailmankuuluja elokuvantekijöitä. Isabella itse karttoi alkuun elokuvauraa, koska varhaisissa arvioissa häntä verrattiin aina äitiinsä. Rossellinin elokuvaläpimurto oli Blue Velvet – ja sinisempi oli yö (1986). Sen jälkeen hän on tehnyt uraa sekä ison budjetin elokuvissa että independent-elokuvissa. Hän sai vuonna 2025 uransa ensimmäisen Oscar-ehdokkuutensa.
Nuoruus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Isabella Rossellini syntyi Roomassa 1952, ja hänen vanhempansa olivat tunnettuja elokuvantekijöitä. Äiti oli ruotsalaissyntyinen Ingrid Bergman ja isä italialainen Roberto Rossellini.[2] Isabella kasvoi rakastamaan elokuvia, mutta hän halusi alkujaan tehdä uraa muualla. Häntä omien sanojensa mukaan pelotti ryhtyä vanhempiensa maineen seurauksena näyttelijäksi.[3]
Ura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Mallina
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Rossellini muutti vuonna 1971, ja hänen ura mallina käynnistyi, kun hän oli 28-vuotias.[2] Rossellini tutustui valokuvaaja Bruce Weberin, joka halusi kuvata häntä. Weberin ottamasta valokuvasta tuli käytännössä välittömästä menestys, ja Rossellinista tuli valokuvamalli.[4]
Rossellini pääsi ensin sekä Yhdysvaltain että Britannian Voguen kanteen ja siitä useisiin muihin aikakauslehtiin.[5] Rossellini teki vuonna 1982 Lancômen kanssa yksinoikeudellisen sopimuksen, ja hänestä tuli kosmetiikkayhtiön mainoskasvo. Sopimus teki Rossellinista myös maailman parhaiten palkatun mallin.[3] Hän oli 14 vuoden ajan Lancômen kasvot, mutta yritys erotti hänet 43-vuotiaana. Lancômessa oltiin alettu pitää häntä liian vanhana.[6]
Näyttelijänä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Rossellini teki ensimmäisen lyhyen elokuvaesiintymisensä äitinsä rinnalla elokuvassa Kohtalon tuulet (1976). Hänen varsinainen rooli oli elokuvassa Niitty (1979).[7] Hän sai elokuvasta musertavat arviot, sillä häntä pidetiin kyllä äitinsä näköisenä mutta ilman äitinsä lahjoja.[3] Arviot musersivat Rossellinin, joka jätti siksi elokuvauransa tauolle. Hän teki vain yhden komediallisen roolin Roberto Benignin elokuvassa Il Pap’occhio (1980). Rossellini keskittyi kuitenkin kuuden vuoden ajan pääosin uraansa mallina.[8]
Rossellinin ensimmäinen yhdysvaltalainen elokuva oli tanssidraama Valkeat yöt (1985), ja seuraavana vuonna ilmestyneessä David Lynchin elokuvassa Blue Velvet – ja sinisempi oli yö hän löi itsensä läpi. Hän sai siitä parhaan naispääosan Independent Spirit -palkinnon.[9]
Rossellini on esiintynyt aktiivisesti sekä ison budjetin elokuvissa että itsenäisissä tuotannoissa. Hänen Hollywood-elokuviaan ovat muun muassa Kuolema pukee häntä (1992) ja Peloton (1993).[9] Hän oli mukana myös Lawrence Kasdanin elämäkerrallisessa lännenelokuvassa Wyatt Earp (1994).[7] Rossellinin elokuvia ovat myös Peter Greenawayn The Tulse Luper Suitcases (2003), kokeellisen elokuvantekijän Guy Maddinin Brand Upon the Brain! (2006) ja Alice Rohrwacherin La Chimera – sielujen aarteet (2023).[9][10]
Rossellini ohjasi Sundance Channelille humoristisen Green Porno -lyhytelokuvasarjan, joka sai ensi-iltansa 2008.[7] Niissä hän esittää useiden eläinten pariutumisrituaaleja. Lyhytelokuvat muistuttavat eräänlaisia gonzo-biologiantunteja, ja niissä yhdistyy uteliaisuus ja leikkimielisyys.[10]
Rossellini sai uransa ensimmäisen Oscar-ehdokkuuden, kun hänet valittiin ehdokkaaksi parhaasta naissivuosasta elokuvasta Conclave. Vatikaaniin sijoittuvassa jännityselokuvassa Rosselini näyttelee sisar Agnesta.[9]
Yksityiselämä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Rossellinilla on tytär Elettra Rossellini Wiedemann (s. 1983) ja adoptoitu poika (s. 1993).
Palkinnot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuonna 1993 Rossellini palkittiin parhaan naissivuosan Saturn Award -palkinnolla roolistaan elokuvassa Kuolema pukee häntä.[11]
Vuonna 2025 Rossellini sai Screen Actors Guild Awardsin jakaman parhaan näyttelijäkokoonpanon SAG -palkinnon yhdessä näyttelijöiden Ralph Fiennesin, Stanley Tuccin, John Lithgowin, Sergio Castellitton ja Lucian Msamatin kanssa elokuvasta Conclave.[12]
Osittainen filmografia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- A Matter of Time (1976)
- Niitty (1979)
- Il Pap'occhio (1980)
- Taylor Hackfordin Valkeat yöt (1985)
- Blue Velvet – ja sinisempi oli yö (1986)
- Oci Ciornie (1987)
- Kovat kundit eivät tanssi (1987)
- Siesta (1987)
- Red Riding Hood – Punahilkka (1987)
- Zelly ja minä (1988)
- Uskottomuus (1989)
- Villi sydän (1990)
- Dames Galantes (1990)
- Caccia Alla Vedova (1991)
- Kuolema pukee häntä (1992)
- The Pickle (1993)
- Muurin takana (1993)
- Peloton (1993)
- Wyatt Earp (1994)
- Ikuinen rakkaus (1994)
- Croce e delizia (1995)
- Big Night (1996)
- The Funeral (1996)
- Left Luggage (1998)
- The Impostors (1998)
- Il Cielo cade (2000)
- Empire (2002)
- Roger Dodger (2002)
- The Tulse Luper Suitcases, Part 1: The Moab Story (2003)
- The Saddest Music in the World (2003)
- The Tulse Luper Suitcases, Part 2: Vaux to the Sea (2004)
- King of the Corner (2004)
- Heights (2004)
- The Feast of the Goat (2005)
- Isäni on satavuotias (2005)
- The Architect (2006)
- Kunniaton (2006)
- Tuplamorsian (2008)
- The Last Jews of Libya (2007, kertoja)
- My Dog Tulip (2008)
- Joy (2015)
- Vita & Virginia (2018)
- Cat Person (2023)
- La Chimera – sielujen aarteet (2023)
- Conclave (2024)
- Spaceman (2024)
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Beyond Wiseguys: Italian Americans & the movies aptvs.org. Viitattu 30.6.2010.[vanhentunut linkki]
- ↑ a b Mario Batali: Isabella Rossellini 3.11.2014. Interview Magazine. Viitattu 3.2.2025. (englanniksi)
- ↑ a b c Simon Hattenstone: Isabella Rossellini: ‘Ageing brings a lot of happiness. You get fatter – but there is freedom’ The Guardian. 13.10.2020. Guardian News & Media Limited. Viitattu 3.2.2025. (englanniksi)
- ↑ Terry Gross: Celebrating movie icons: Isabella Rossellini WCMU Public Media. 29.8.2024. Central Michigan University. Viitattu 3.2.2025. (englanniksi)
- ↑ Katherine J. Igoe: The 32 Most Iconic Supermodels of the '80s Marie Claire. 24.10.2023. Future US, Inc. Viitattu 3.2.2025. (englanniksi)
- ↑ Caroline O'Donoghue: Isabella Rossellini: My job was ‘be beautiful and shut up’ The Irish Times. 10.3.2018. The Irish Times DAC. Viitattu 3.2.2025. (englanniksi)
- ↑ a b c Jörg Taszman: Isabella Rossellini: My job was ‘be beautiful and shut up’ DW.com. 10.3.2018. Deutsche Welle. Viitattu 3.2.2025. (englanniksi)
- ↑ Guy Lodge: Isabella Rossellini: ‘People never talk about the freedom, the lightness, that comes with ageing’ The Guardian. 24.11.2024. Guardian News & Media Limited. Viitattu 3.2.2025. (englanniksi)
- ↑ a b c d Scott Roxborough: 2025 Oscars: Isabella Rossellini Scores First-Ever Nomination for ‘Conclave’ The Hollywood Reporter. 23.1.2025. The Hollywood Reporter, LLC. Viitattu 3.2.2025. (englanniksi)
- ↑ a b Angelica Jade Bastién: Isabella Rossellini Has Defined—and Redefined—Beauty for Decades. She Doesn’t Intend to Stop Now. Harper's Bazaar. 3.5.2021. Hearst Magazine Media, Inc. Viitattu 3.2.2025. (englanniksi)
- ↑ Isabella Rossellini | Awards imdb.com. IMDb.com, Inc.. Viitattu 25.2.2025. (englanti)
- ↑ NOMINEES & RECIPIENTS | The 31st Annual Screen Actors Guild Awards sagawards.org. 24.2.2025. SAG-AFTRA. Viitattu 25.2.2025. (englanti)