Irma Vahvaselkä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Irma Vahvaselkä (s. 1947 Mikkeli) on suomalainen kauppatieteiden tohtori, tietokirjailija ja konsultti.

Vahvaselkä opiskeli liiketaloustiedettä ja valmistui ekonomiksi 1969 ja maisteriksi 1971 pääaineena liiketaloustiede, markkinointi. Kauppatieteiden lisensiaatiksi hän valmistui 1998 ja kauppatieteiden tohtoriksi 2006 erikoistumisalana kansainvälinen liiketoiminta ja strateginen johtaminen.

Hänen erikoistumisalueinaan ovat olleet markkinointi ja sen eri osa-alueet, kansainvälinen liiketoiminta, strateginen johtaminen ja yrittäjyys.

Vahvaselkä työskenteli 40 vuoden ajan liiketaloustieteen tutkimuksen, kaupallisen koulutuksen, valmennuksen ja konsultoinnin erilaisissa tehtävissä, toimien muun muassa Helsingin Kauppakorkeakoulussa International Business -yksikössä ja Laurea-ammattikorkeakoulussa, jossa viimeksi liiketalouden yliopettajana Teollisen palveluliiketoiminnan YAMK-koulutusohjelman johtajana.

Vahvaselkä on kirjoittanut kirjoja markkinoinnista ja kansainvälisestä liiketoiminnasta yksin sekä yhteistyössä yhteensä 30. Kaksi kirjoista on ollut kauppakorkeakoulujen ja yliopistojen pääsykoekirjana. Lisäksi Vahvaselkä on konsulttiyrityksessään toiminut yritysvalmentajana ja konsulttina.

  • Kansainvälinen liiketoiminta ja markkinointi, Edita 2009
  • Asiantuntijan myyntitaito, Finnlectura 2004
  • Nykyaikainen markkinointiviestintä, Weilin+Göös 1993
  • Basic Documents in International Business, HKKK, 1997–1998
  • Rope-Vahvaselkä: Nykyaikainen markkinointi, Weilin+Göös 1998, 1992
  • Korkiamäki-Selinheimo-Vahvaselkä: Optio, markkinointi, WSOY 1996
  • Rope-Vahvaselkä: Suunnitelmallinen markkinointi, Weilin+Göös 1995
  • Salonen-Vahvaselkä: Vähittäiskaupan markkinointi, Weilin+Göös 1994
  • Lampikoski-Suvanto-Vahvaselkä: Markkinoinnin menestystekijät, Weilin+Göös 1994
  • Rope-Vahvaselkä: 90-luvun markkinointi, Weilin+Göös 1992
  • Suvanto-Vahvaselkä: Kansainvälinen markkinointi, Weilin+Göös 1993
  • Vahvaselkä-Anttila: Markkinoinnin peruskilpailukeinot, Markkinointi-instituutti 1990
  • Väitöskirja: Strategic behaviour and Performance in Internationalisation of SMEs. Acta Wasaensia No 169.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]